Ernie Elsin odotettiin yleisesti nousevan World Rankingin ykköseksi kun hän kesällä 1994 voitti ensimmäisen US Openinsa. Tuo tavoite on edelleen saavuttamatta, pitkään kakkosena ollut Els palasi tutulle paikalleen voitettuaan sunnuntaina Mercedes Championshipin. Mickelson ehti olla kakkosena vajaat kaksi vuotta. Sergio Garcia menetti osan edellisvuoden voiton pisteistä, jälkipäähän Hawaiilla jumittunut espanjalainen sai laskea tuoreimmalla listalla sekä Retief Goosenin että David Tomsin ohitseen ja on edelleen parhaana eurooppalaisena nyt kuudes. Trevor Immelmanin ykköstila Kapkaupungissa sinkautti hänet listan sijalle 62:s, paikka World Tourin reikäpelimestaruuksissa varmistuu mikäli etelä-afrikkalainen jatkaa tulevien viikkojen aikana hyviä pelejään. Uusinnassa kakkoseksi jäänyt Tim Clark nousi kuitenkin sijalle 50:s, tuon paikan pitäminen oikeuttaisi huhtikuussa pelipaikkaan US Mastersissa. Mikko Ilosen tuorein rankkaus on 261:s. Tuhannen joukossa on kolme suomalaista, Ilosen lisäksi jo kansainväliset pelinsä lopettanut Mika Piltz(805.), Tuomas Tuovinen ( 862.) sekä Kalle Väinölä (959.) Pasi Purhosen rankkkaus on 1072.
Euroopan kakkostour , Challenge Tour hakee sekin uusia kohteita kilpailuluilleen. Tammi-helmikuussa CT:n pelaajat pääsevät mukaan Etelä-Amerikan Tourin kisohin joita pelataan yhteiskisoina kolme. Suomalaisista matkaan lähtevät ainakin Tuomas Tuovinen sekä Pasi Purhonen. Pohjoismaalaisittain tilanne maailmanlistalla on ennätyksellisen heikko, Niclas Fasth on parhaana 39:s, Thomas Björn 42:s. Pitkään skandinaavien veturina toiminut Jesper Parnevik on pudonnut sijalle 87:s. Tiger Woodsin valtakausi on kestänyt yhtäjaksoisesti jo 3,5 vuotta. Kaikenkaikkiaan Tiger on ollut listan kärjessä 247 viikkoa. Matkaa Greg Normanin ennätykseen (331 viikkoa yhteensä vuosien 1986-1998) välillä on vielä,tämänkin ennätyksen Woods kuitannee itselleen jo syksyllä 2004.
Ernie Els ja Phil Mickelson vaihtoivat World Rankingilla paikkaa. © Getty Images

