16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ernie Els kärkeen Sun Cityssa

Ernie Elsilla oli torstaina hyvin pallo hallussa © Getty Images

Nedbank Challengen kärkeen jäi avauspäivän jälkeen tuloksella 67 Ernie Els joka on voittanut kaksi edellistä kilpailua. Elsin yhdeksän viimeistä kierrosta Gary Player Country Clubilla ovat sujuneet mahtavaan 66,44 keski-arvoon. Kunnioitettavaa varsinkin kun paperilla kenttä on yli 7000 metrin pituinen! Tosiasiassa kilpailu pelataan kuitenkin ”vain” 6400- 6600 metrin mittaisena. Sateiden jälkeen kenttä oli torstaina pehmeä ja normaalia pidempi. Jo kolme kertaa Sun Cityssa juhlinut Nick Price oli samassa viisi alle tuloksessa 16:n jälkeen, mutta bogey 17:lla jätti hänet kakkoseksi. Colin Montgomerie (9:s) ja Retief Goosen (14:s) tekivät eaglet, he kuten myös Sergio Garcia sekä Mike Weir ja alkukierroksella johtanut Bernhard Langer pelasivat myös tuloksen 68. Kovinta nousua lopussa esittin Padraig Harrington. Irlantilainen kylvi avauslyöntejään kahdeksannella ensin vasemmalle ja sitten oikealle tehden triplan. Seuraavat kuusi reikää hän pelasi viisi alle ja on vain kolmen lyönnin päässä kärjestä. Nedbank Challengessa voittaja ansaitsee kaksi miljoonaa taalaa, kakkosen potti on vain 300.000. Viikonloppuna tullaan siis varmasti näkemään kovaa, aggressiivistakin voitontavoittelua ja tavallista suurempaa riskinottoa.

Nedbank Challenge

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje