26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Colin Montgomerie otti vanhan caddien takaisin

Bernhard Langer ja Monty pelasivat Ryder Cupissa 2002 menestyksekkäänä parina. © Getty Images

Heikot esitykset ovat saaneet Colin Montgomerien turvautumaan tuttuun keinoon, caddien vaihtoon. Monty antoi kymmenen vuotta aisaparinaan toimineelle Alastair McLeanille monoa keväällä 2002. Tuon jälkeen hänellä on ollut apuna viisi uutta yrittäjää joista viimeiseen, Andy Forsythiin Monty kyllästyi viikonlopun jälkeen USA:ssa. Puhelu McLeanille toi toivotun tuloksen, Adam Scottilta keväällä potkut saanut McLean oli valmis uuteen työsuhteeseen Montyn kanssa. -Olen innnoissani kuin tulokas Tourilla. Alastairin vastaus kysymykseeni oli ”yes”, toivottavasti yhteistyöni hänen kanssaan toimii kuten aiemmin, Monty kertoi keskiviikkona Munchenissa. Colin Montgomerie teki ennen caddien vaihtoaan kauden toisen hukkareissun Yhdysvaltoihin, PGA:ssa hän 70:ksi, World Tourin kisassa sijaluku oli 58:s. Rahalistalla Euroopassa 41-vuotias Monty on 24:s. Kauden huippuhetki ajoittui talveen jolloin hän voitti 28:n kerran ET urallaan Singaporessa. Barsebäckissa Skandinavian Mastersissa skotti oli neljäs, muissa lyöntipelikisoissa hän on ollut sijaluvun 10 huonommalla puolella. Monty pääsi kolmeen Majoriin, Troonissa hän pelasi itsensä 25:ksi Openissa, Mastersin sijaluku oli 67:s, PGA:ssa siis 70:s. Monty tullee jäämään viimevuotiseen (28:s) malliin ET:n rahalistalla kuudennen sijan ulkopuolelle. Hän voitti listan seitsemän kertaa 1992-1999 ja oli 12 vuotta peräkkäin kuuden joukossa. BMW Internationalista parivaljakolla on iloisia muistoja. He voittivat kisan yhdessä vuonna 1999.

Live Scoring, BMW International

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje