26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Colin Montgomerie ja Bernhard Langer jakoivat Volvo Mastersin ykköstilan

Retief Goosen oli toistamiseen ET:n rahalistan ykkönen © Getty Images

Colin Montgomerie ja Bernhard Langer juhlivat yhteisen voittopystin kanssa Valderramassa &copy Getty ImagesColin Montgomerie ja Bernhard Langer nousivat viimeisellä kierroksella Volvo Mastersin kärkeen ja tasatulokseen kolme alle parìn. Kolmen kierroksen jälkeen johtanut Bradley Dredge sekä alkuvaiheissa ylivoimaisessa johdossa ollut Angel Cabrera jäivät seuraaville sijoille. Varsinkin Langerin nousu, kahdeksan viimeistä reikää neljä alle, oli mestarillinen suoritus. Langer teki 11:lla eaglen sekä birdiet reiíllä 13 ja 17. Viimeisellä hänen birdieputtinsa jäi käytännössä reiän päälle roikkumaan. Colin Montgomerie nousi 16:n ja 17:n birdeillään jo lyönnin saksalaisen ohi, mutta viimeisellä oikealle suuntautunut avaus ei antanut mahdollisuutta yltää griinille lähestymsellä. Monty puttasi kolme kertaa griinin edestä, ja play-offin kuviteltiin alkavan välittömästi. Ensin Monty kuitenkin joutui tuomariston kuultavaksi 10:n reiän putistaan.Televisiokuvassa näkyi kuinka skotin maila osui palloon hänen valmistautuessaan suoritukseensa. Liikkuiko pallo vai ei, sitä Monty lähti tuomari John Paramourin kanssa tutkimaan TV-kuvasta. Tuomio oli vapauttava ja konkarit pääsivät uusintaan. Ensimmäisellä reiällä molemmat tekivät parìt, saksalainen lyötyään avauksensa vasemmalle puihin, Monty vaivattomammin vaikka lähestyminen lensikin yli viheriön. Toisellakin Langer löi avauksensa vasemmalle, mutta tuli taas mestarillisesti lähestymisellään reiluun seitsemään metriin. Monty pääsi yrittämään birdietään lähempää, mutta kumpikaan ei onnistunut. Tässä vaiheessa valo alkoi jo Aurinkorannikollla kello 18.30 paikallista aikaa loppua, ja pienen neuvonpidon jälkeen Tourin johtaja Ken Schofield ehdotti pelaajilla voiton tasaamista. -Kun Kenin ehdotus tuli radion kautta korviimme, otti Bernhard välittömästi lipan päästään , eikä minullakaan kauaa mennyt, se oli oikeudenmukainen ratkaisu näissä oloissa, Monty kertaili tuntojaan Ykköstila oli Langerin 42:s, Montylle 27:s. Päivän parhaan tuloksen 66 teki Jarmo Sandelin joka nousi kisassa komeasti kuudenneksi. Rahalistan ykköseksi jäi edelleen Retief Goosen joka kilpakumppaninsa Padraig Harringtonin tavoin oli lähes koko kisan ajan melkoisen ”kuutamolla”, kaukana kärjestä. Maailmanlistan nelonen ylsi ykköseksi vaikkei voittanut yhtään kisaa Euroopassa, ainoa voitto tuli jo talvella Australiassa. Kakkostiloja Goosen keräsi peräti neljä, arvokkaimmat US Mastersista sekä World Tourin kisasta Irlannissa Tulevan kauden ohjelmastaaan Goosen aikoo karsia jonkinverran kisoja pois tulevan perheenlisäyksenkin vuoksi, siltikin hän pitää kolmatta perättäistä rahalistan voittoa mahdollisena. -Kun World Tourin kisat ja Majorit lasketaan mukaan, on näissä kisoissa menestymällä mahdollista nousta korkealle rahalistalla, Goosen tietää. Padraig Harrington oli hyvin vaisu esityksissään koko viikon ajan. -Asennoitumisessani oli ehkä suurin ongelma. Pelasin viimeiset viikot rahalistan ykköstilasta vaikka minun olisi pitänyt taistella kussakin kisassa sen voitosta, pettynyt irlantilainen tuumi.

Euroopan Tourin rahalista 2002

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje