Charles Howell III katkaisi kakkkosputkensa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Charles Howell III katkaisi kakkkosputkensa

Ensimmäinen voitto USA:ssa lähes kolmeen vuoteen. Ernie Els on ollut vahvassa vireessä viimeiset kuukaudet © Getty Images

Charles Howell sai urakoida 75 reikää voittaakseen Nissan Openin &copy Getty ImagesCharles Howell III on ehtinyt saada PGA Tourilla maineen ikuisena kakkosena. Uransa ensimmäisen voiton hän saavutti jo vuonna 20002, senjälkeen kakkostiloja oli peräti yhdeksän joista kaksi alkaneella kaudella. Ja kun Howellin vuonna 2001 ansaitsema kakkostila lasketaan mukaan, oli saldo voittojen kakkosten välillä paljonpuhuva 1-10. 27-vuotias Howell oli jäämässä ikilupausten sarjaan Tourilla, sijoitukset rankingeilla heikkenivät vuosien myötä. Alkanut kausi ollut loistava, ja Nissan Openin voitto sen kruunu. Nissan Openissa Phil Mickelsonilla näytti olevan peli hallussa viikonloppuna varsin suvereenilla tavalla. Vasuri menetti lauantaina kolmen lyönnin johtonsa, ja teki sen uudelleen sunnuntaina. Molemmilla kerroilla möhläykset lähtivät lähipelistä, pienesta putista, sunnuntaina harvinaisesta Mickelsonille harvinaisesta söpsöstä yhdeksännellä. Howell oli vielä seitsemän reikää ennen loppua neljä lyöntiä Mickelsonia jäljessä, 72:n reiän jälkeen kuitenkin tasoissa. -Olen aina sanonut rakastavani Rivieran kenttää, tämä sopii minulle mainiosti, Howell kertoi voittohaastattelussa. Howell oli kokenut uusintatappion Los Angelesissa jo vuonna 2003 Mike Weirille. Sunnuntana uusinta ratkesi kolmannella yrittämällä Mickelsonin otettu par-kolmosella kolme puttia griinin ulkopuolelta. Howell siirtyi voitollaan myös Fedex Cupin johtoon. Elokuulle asti pisteitä kertyy menestyksistä, loppupelivaihe suosii syyskuussa kuumana olevaa pelaajaa, joten vielä ei Howellille kymmenen miljoonan pottia kannata ennakoida Mickelsonille Riviera on ollut murheenlaakso. Seitsemällä aiemmalla kerralla hänen paras sijoituksensa oli 15:s. Nyt Mickelson hallitsi peliään mestarillisesti mutta sunnuntain söpsö ja kaksi lyhyttä missattua puttia sekä viimeisen bogey tekivät hänestä antisankarin. -Minulla oli peli täysin hallussani mutta en pystynyt käyttämään mahdollisuutta hyväkseni, Mickelson summasi tilanteen. Ernie Els, Robert Allenby ja Jim Furuk jakoivat kolmannen sijan. Elsille top-ten sijoitus oli jo 12:s peräkkäinen. Voitosta USA:n maaperällä on kuitenkin aikaa jo lähes kolme vuotta. Tucsonissa pelattava World Tourin reikäpelimestaruus käynnistyy 64 miehen voimin jo keskiviikkona. Voittoa puolustaa Geoff Ogilvy.

Phil Mickelson ja Padraig Harrington k&#228,rkiparina Los Angelesissa

Kolmen surkean kisan jälkeen Mickelsonilla on ollut syytä hymyyn, tavoitteena Rivieralla on toinen perättäinen voitto &copy Getty ImagesPhil Mickelson oli toisen päivän tähti Riviera Country Clubilla pelattuaan 65, saman tuloksen teki Charles Howell III. Kolmannella kierroksella Mickelson ja hänen kanssaan pelannut Padraig Harrington näyttivät karkaavan muilta. Mickelson oli parhaimmillaan kolmen lyönnin johdossa ja kuusi lyöntiä kolmatta edellä. Alle metristä missattu putti sai Mickelsonin pelin vapisemaan, hän teki sisääntulossa kolme bogeyta viiden reiän aikana ja Harrington tuli jopa hetkeksi tasoihin. Neljännelle kierrokselle lähdetään tilanteesta jossa Mickelson johtaa lyönnillä ensimmäistä kisaansa Rivieralla pelaavaa Harringtonia, hole-in-onen tehnyt Rich Beem on kahden lyönnin päässä. Pakka on kuitenkin erittäin avoin, seitsemän pelaajaa, näiden joukossa Harringtonin lisäksi Jim Furyk, Ernie Els ja Sergio Garcia jahtaa vasuria 1-4 lyönnin päässä. Mickelson on voittanut 15 kertaa Kaliforniassa, ei kuitenkaan koskaan Nissan Openia, joten saavutus olisi uusi loistava sulka hattuun. Odotettavissa on päätöspäivänä tasainen taisto. Rivieralla ratkaisut tulevat viheriöillä ja niiden ympäristöissä. Viimeisen yhdeksan kerran aikana ero ykkösen ja kakkosen välillä on olllut 72 reiän jälkeen aina 0-2 lyöntiä.

Padraig Harrington hurjassa iskussa Los Angelesissa

Padraig Harrington tarvitsi avauspäivänä vain 26 puttia Riviera Country Clubilla &copy Getty ImagesPadraig Harrington pelasi kautta aikojen ensimmäisen kilpailukierroksensa Riviera Country Clubilla Los Angelesissa ja teki kymmenen birdietä. Vaikka bogejakin on tuloskortissa kaksi, johtaa irlantilainen avauspäivän jälkeen Nissan Openia kolmella lyönnillä tuloksellaan 63. Harringtonille viimeiset kuukaudet ovat olleet ikimuistoisia. Hän voitti lokakuussa Dunhill Linksin St.Andrewsissa ja varmisti Valderramassa ET:n rahalistan voiton itselleen. Lisää herkkua tuli Japanissa jossa Harrington oli muutama reikä ennen loppua kolme lyöntiä pelikaveriaan Tiger Woodsia jäljessä. Yllättäen Tiger taipui , joutui uusintaan jonka Harrington vei toisella reiällä. Eurooppalaisten menestys PGA Tourilla on voitoissa laskien ollut viimeisinä vuosina vain kohtuullista, kahdesti kaudella 2005 voittanut Harrington on listalla edelleen pelaavista kolmosena, vain Parnevik ja Garcia edellään. Riviera Country Clubilla on leivotttu vain yksi eurooppalaisvoittaja, Nick Faldo saavutti viimeiseksi jääneen ykköstilansa 1997. Avauspäivän kärkipaikalta aseman pitäminen on iso haaste jaHarringtonilla on tukku maailmantähtiä takaa-ajajinaan. Phil Mickelson pelasi 66, Jim Furyk sekä Sergio Garcia 67, Vijay Singh 68 ja Ernie Els 69.

Ernie Elsilla ja Retief Goosenilla kovat n&#228,ytt&#246,halut Los Angelesissa

PGA Tourin Los Angelesin kilpailu pelataan perinteisesti paikallisten VIP-persoonien suosimalla Riviera Country Clubilla. Tämä puistokenttä on ollut monen suurkisan näyttämönä, vuonna 1995 Steve Elkington voitti siellä PGA:n mestaruuden Colin Montgomerien ja Ernie Elsin nenän edestä. Els oli ykkönen Rivieran Nissan Openissa 1999. ”Big Easy” on saanut peliään ET:lla pitkästä aikaa parempiin uomiin, silti hänen edelllisestä USA:n mantereella saavuttamastaan voitosta on jo lähes kolme vuotta. Els oli paras Jack Nicklauksen isännöimässä Memorialissa toukokuussa 2004. Viimeisissä 11:ssa kilpailussaan Els on sijoittunut kymmenen joukkoon, joten itseluottamusta pitäisi löytyä. Retief Goosen tulee Rivieralle voitto taskussaan, hänen eaglensa Qatarin kisan viimeisellä reiällä jätti Nick O´Hernin jälleen kerran kakkoseksi. PGA Tourilla Goosenin edellinen voitto on elokuulta 2005, viiden vuoden voittosarja Tourilla katkesi kaudella 2006. Nissan Openissa Goosen sanan varsinaisessa merkityksessä nukkui onnensa ohi vuonna 2005. Hänen herätyksensä ei toiminut pro-am päivänä, Goosen missasi startin ja Tourin sääntöjen mukaan hän ei päässyt tästä johtuen varsinaiseen kisaan. -Nyt minulla on kuusi herätyskelloa mukanani, Goosen veisteli varmasti huumorimielellä Los Angelesin lehdistötilaisuudessa. Etelä-Afrikkalaisilla on vahva tiimi hakemassa voittoa. Elsin ja Goosenin lisäksi mukana ovat viimevuotinen ykkönen Rory Sabbattini, Trevor Immelman sekä Tim Clark. Kisa on tämänvuotisista PGA:lla osanottajakatraaltan kovin siitäkin huolimatta että Tiger Woods puuttuu. Syiksi hänen poissaololleen arvellaan lähestyvää reikäpelimestaruuskisaa, Rivieran pomppuisia viheriöitä sekä vaimon raskautta. Los Angeles on ollut Woodsille vaikea paikka. Hän ei ole koskaan voittanut entisen kotikaupunkinsa PGA Tour kisaa. Kakkostiloja on kaksi. Etelä-afrikkalaisten ohella suurimpia suosikkeja ovat edellisviikolla voittanut Phil Mickelson, toissavuoden ykkönen ja viimevuoden kakkonen Adam Scott sekä Jim Furyk, Vijay Sinhg, Padraig Harrington ja Luke Donald.

PGA Tour, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje