Challenge Tour julkaisi kauden 2006 ohjelmansa. Neljä ensimmäistä kilpailua pelataan Väli-Amerikassa, kaksi Afrikassa ja yksi Kazakstanissa. Kisojen kokonaismäärä 31 on varsin riittävä, palkintopotit ovat melkoisen pieniä, keskiarvona noni 160.000 euroa. Pohjoismaissa pelataan neljä kilpailua, Norja palaa kisaisäntien joukkoon. Suomessa on suunnitelmia saada oma kisa kalenteriin vuonna 2007. Tourilta pääsee ET:lle 20 ensimmäistä. Toni Karjalainen onnistui nappaamaan viimeisen paikan syksyllä 2005. Viidellä suomalaisella on kortti CT:lle kaudeksi 2006. Suurimmat odotukset kohdistuvat ET:lta pudonneeseen Mikko Iloseen sekä Roope Kakkoon joka voitti amatöörinä Challenge Touriin kuuluneen Volvo Finnish Openin 2004. Muut pelaajat ovat Mikko Korhonen, Thomas Sundström sekä Panu Kylliäinen. Roope Kakko on mukana torstaina Guatemalassa käynnistyvässä kauden kolmannessa kilpailussa. Challenge Tourin viiden miljoonan kokonaispotti on hyvin pieni kun sitä verrataan Euroopan Touriin jossa 46:ssa kisassa on jaossa noin 115 miljoonaa euroa. USA:n PGA Tourilla 48:ssa kisassa jaetaan pelaajille euroiksi muutettuna yli 200 miljoonaa.
Roope Kakko on mukana torstaina käynnistyvässä kilpailussa Guatemalassa © Getty Images