16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Casey harkitsee jättävänsä Euroopan kiertueen pysyvästi

Onko Paul Casey karistamassa pysyvästi Euroopan tomut jaloistaan? Kuva: Getty Images

Paul Casey pelasi vuosikaudet samanaikaisesti sekä Euroopan että Yhdysvaltain kiertueilla. Tuore amerikkalainen vaimo ja pieni lapsi vaikuttivat kuitenkin siihen, että Casey keskittyi vastikään päättyneellä kaudella tyystin PGA Touriin. Reissaaminen jäi vähemmälle.

Ratkaisu osoittautui pelillisesti toimivaksi, sillä Casey selvitti tiensä FedExCupin finaaliturnaukseen saakka, mistä on pitkälti kiittäminen uusintaan venymisiä Northern Trust Openissa ja Travelers Championshipissä. Casey oli vuoden alussa maailmanlistalla sijalla 75, nyt hän kolkuttelee (23:s) paikkaa 20:n joukkoon.

Caseyn tyylisellä pelaajalla voisi hyvinkin olla iso ruutu täytettävänä ensi syksyn Ryder Cupissa, joka pelataan Hazeltinessa. Kaikesta huolimatta on mahdollista, että britti jättää pysyvästi European Tourin. Siinä tapauksessa hänellä ei olisi enää Ryder Cupin sääntöjen mukaan asiaa Euroopan joukkueeseen.

”Rakastan Euroopan kiertuetta, ja haluaisin pelata siellä. Mutta nyt on muutosten aika, enkä ole yhtään varma tulenko enää liittymään takaisin ET:lle”, Casey sanoi.

Caseyn on määrä tavata tällä viikolla Euroopan kiertueen uusi toimitusjohtaja Keith Pelley. Keskustelun aiheista ei ole sen koommin tietoa, mutta Casey haluaisi ainakin pudottaa ET:n jäsenyyden säilymisen ehtona olevaa 13 kilpailun minimimäärää. Yhdysvalloissa asuville Euroopan kiertueen pelaajille tuhannet ”ylimääräiset” lentomailit luonnollisesti aiheuttavat omat päänvaivansa.

”Olen pystynyt harjoittelemaan lujemmin, koska matkustaminen on vähentynyt. Palkinto näkyy tilastoista. Olisin heti valmis pudottamaan parilla turnauksella ET:n vaatimaa minimimäärää, mutta toinen asia on, tuleeko näin tapahtumaan.”

Huippugolfin ystävillä on vielä tuoreessa muistissa, kuinka Euroopan kapteeni Colin Montgomerie jätti Caseyn rannalle Ryder Cup –joukkueestaan Celtic Manorissa vuonna 2010.

”Uskon, että toisin merkittävän panoksen Euroopan joukkueeseen. En kuitenkaan tullut valituksi 2010, vaikka olin kymmenen joukossa World Rankingilla. Ei ole mitään takeita, että pääsisin seuraavaakaan joukkueeseen, vaikka olisin ET:n jäsen.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)