Eurooppalaiset voittivat neljä kilpailua PGA Tourilla vuonna 2005. Padraig Harrington voitti kahdesti, mutta hän jäi monen muun tähden tavoin pois. USA:ssa jo toistakymmentä vuotta asuneen Carl Petterssonin ykköstila tuli kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa, Sergio Garcia voitti viikkoa ennen US Openia. 28-vuotias Göteborgissa syntynyt Pettersson ansaitsi pelaamissaan 34:ssa kisassa lähes kaksi miljoonaa taalaa, samanverran kuin Henrik Stenson Euroopassa. Pettersson on osoittanut kuumana ollessaan tekemään kivikovia tuloksia. Amatöörien Euroopan mestaruuden hän voitti tuloksella 25 alle, Floridassa yhden kierroksen ennätykseksi PGA Tourilla tuli 61 lyöntiä. Mercedes Championshipissa Pettersson on luonnollisesti ensimmäistä kertaa. Avauspäivänä tulos 71 (-2) riitti kolmanteen sijaan. Plantation Coursen kenttä on lähes 6800 metriä pitkä, leveä, mutta tuulen ja uusien griinien johdosta vaikea. Yhdeksän ensimmäisen joukossa on viisi Major-voittajaa , Vijay Singh (-4), David Toms (-2), Michael Campbell (-1) sekä Jim Furyk (-1), Justin Leonard (-1) sekä edellisvuosien voittajat Sergio Garcia (-2) ja Stuart Appleby (-2). Voittajan pitäisi löytyä tästä seitsemän miehen ryhmästä, pelaajia on mukana vain 28. Kisaa johtava 46-vuotias Olin Browne (-4) saa perjantaina parikseen avauskierroksella vaisusti putanneen Singhin jolla on kauden avauskisasta viimeisen kuuden vuoden ajalta viisi sijoitusta viiden joukkoon mutta ei vielä voittoa. Brownen tai Petterssonin roikkuminen kärjen tuntumassa viimeiselle kierrokselle asti ei ole lainkaan mahdotonta, voitto tuntuisi molemmille ehkä liian kovalta palalta. Carl Pettersson oli voittaa PGA Tourilla jo ensimmäisen kautensa alkuvaiheilla, lopulta Tiger Woods jätti ruotsalaisen kakkoseksi.
Carl Pettersson ei arkaillut Mercedes Championshipin avauspäivänä Hawaijilla © Getty Images