16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Billy Horschel teki caddiestaan miljonäärin

Bill Horschel osoitti viime syksynä tyytyväisyyttään Micah Fugittin työpanokseen. Kuva: Getty Images

Kun Billy Horschel voitti viime syksynä FedExCupin, muisti pääsponsori pelaajaa kymmenen miljoonan bonuspotilla. Avokätiseksi osoittautunut pelaaja palkitsi puolestaan kaikki East Lake Golf Clubin pukuhuoneen apulaiset 10 000 taalan tipillä, eikä tyhjin käsin jäänyt oma caddiekaan. Micah Fugitt sai pomoltaan hyvin tehdystä työstä miljoonan dollarin palkkion. Asia ilmenee Golfweekin tällä viikolla julkaisemassa artikkelissa.

Horschelin tunteellisesta voitosta päätösturnauksessa herkistynyt Fugitt kertoi käyttävänsä palkkion etupäässä kahden lapsensa yliopisto-opintojen rahoittamiseen.

”Shokki, onnellisuus ja ilo”, Fugitt kertoi syyskuisista tunteistaan. ”Tunteiden kirjo oli laaja.”

”Hän (Horschel) on aina osannut näyttää kiitollisuuttaan toisille ihmisille.”

Kausi 2014 huipentui Horschelin osalta upealla tavalla. Hän voitti BMW Championshipin lisäksi Tour Championshipin sekä sijoittui Deutsche Bank Championshipissä kakkoseksi. Menestys tuli Ryder Cupia ajatellen hieman myöhässä, sillä hän ei tullut valituksi USA:n joukkueeseen.

Pian Tour Championshipin jälkeen Horschelista tuli isä, minkä jälkeen hän sanoi, ettei golf ole enää elämän tai kuoleman kysymys.

Meneillään oleva kausi ei ole sujunut Horschelilta yhtä hohdokkaasti. Paras sijoitus on Havaijin voittajien turnauksen 22. tila, karsiutumisia seitsemässä kisassa on tullut kaksi. Meneillään olevassa Pebble Beachin kisassa näyttää paremmalta. Horschel on 36 reiän jälkeen neljäntenä, vain kaksi lyöntiä kärjestä.

Lähde: Golfweek

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)