Ben Curtis piti pilkkanaan TPC Avenel kenttää Marylandissa. Avauskierroksen 62 sai jatkokseen tulokset 65 ja 67. Päätöskierrokselle Curtis lähti viiden lyönnin johdossa eikä hän ole siitä kipsaantunut. Ukkosen viivästyttämässä kisassa Curtis johtaa kahdeksalla lyönnillä ennen Padraig Harringtonia kun Curtisilla on seitsemän reikää pelaamatta, Harringtonilla kolme. 28-vuotiaan ohiolaisen ykköstila on käytännössä selvä, hän on tehnyt koko kisassa vain yhden bogeyn eikä romahdusta liene edessä maanantaiaamunakaan kun pelit käydään loppuun. Curtisilla on mahdollisuus mennä Booz Allen Classcin historiaan kisan ylivoimaisimpana, ennätys seitsemän lyöntiä on Tom Kiten ja Craig Stadlerin nimissä. PGA Tourin ylivoimaisin ykkönen on Phil Mickelson joka antoi häkellyttävän näytöksen BellSouth Classicissa, eroa seuraavaan oli 13 lyöntiä! -Minun täytyy pelata maanantaina täysipainoisesti, ajatus varmasta voitosta ei saa vallata mieltäni, Curtis filosofoi keskeytyksen jälkeen. British Open voittonsa jälkeen Curtis oli pelannut PGA Tourilla 66 kisaa ja päässyt vain kolmasti jatkoon. Kauden paras sijoitus oli sekin vaatimattomasti 20:s. Häntä ehdittiin jo pitää yhden voiton miehenä, maanantaina tuo maine karisee Curtisin harteilta. Padraig Harrington on kakkosena tuloksella 15 alle. US Oenissa viidenneksi sijoittunut irlantilainen voitti kaudella 2005 kaksi kisaa PGA Tourilla. Pelit ovat viimeisten kuukausien aikana sujuneet niin vaihtelevasti, että paikka Ryder Cupissa on kaikkea muuta kuin selvä. Kakkostila Marylandissa olisi sekin World Ranking pisteiden saavuttamisen kautta askel eteenpäin. Naisten LPGA Touria hallitsevat ulkomaalaiset. Rahalistan kärjessä on viikonloppuna kuudenneksi New Yorkissa sijoittunut Lorena Ochoa. Kisan voiton vei Korean Jeong Jang joka saavutti ensimmäisen LPGA TOurin voittonsa viimevuonna British Openissa. Korealaiset ovat voittaneet LPGA Tourin 15:sta kisasta peräti kahdeksan. Kun listaan lisätään vielä Lorena Ochoan kaksi ykköstilaa, sekä Annika Sörenstamin ja Karrie Webbin voitot , ovat USA:n pelaajat omalla Tourillaan ahtaammalla kuin koskaan kolmella voitollaan. Kauden kolmannesta Major-kisasta, US Openista on tulossa tuima taisto, kaksi ensimmäistä menivät komean come backin tehneille Karrie Webbille sekä Se Ri Pakille.
Ben Curtis ei jäänyt yhden voiton mieheksi, Marylandissa hän antoi näytöksen kyvyistään. © Getty Images