3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ari Savolaisella hyvä avauskierros Indonesiassa

Ari Savolainen oli avauspäivänä parhaimmillaan lähipelissä.

Ari Savolainen selviytyi kiitettävästi avauskierroksestaan Emeralda Golf & Country Clubilla. Iltapäivällä pelannut Savolainen teki kierroksellaan neljä birdietä ja neljä bogeyta, yhteistulos 72 lyöntiä jätti 156:sta pelaajasta 73 Savolaisen taakse. 72 oli päivän yleisin tulos, siihen ylsi 28 pelaajaa, mm. viimevuotisen kisan ykkönen Thaworn Wiratchant, Malesian mestari Charlie Wi, Lian Wei Zhang, Shiv Kapur sekä Robert Karlsson. -Melkoista vuoristorataa oli pelini. Löin paljon huonoja lyöntejä, parasta kierroksessa oli lähipeli. Kahdesti olin keskellä väylää rautayhdeksikkö kädessä ja tein bogeyt, ne jäivät harmittamaan. Huomenna on kuitenkin uusi päivä, raportoi Savolainen torstain tapahtumistaan. Perjantaina Savolainen pelaa aamupäivällä. Tuomas Tuovinen oli valmiusasemissa ensimmäisenä varamiehenä kentällä odottamassa aamulla mahdollisiia viimehetken poisjääntejä. Näitä ei kuitenkaan tullut ja Toni Karjalaisen tavoin Tuomakselle Indonesian matka jäi harjoitusleiriksi. Tuovisen ja Karjalaisen mukaanpääsy Singaporen kisaan näyttää erittäin epätodennäköiseltä, seuraava pelimahdollisuus saattaa aueta vajaan kahden viikon kuluttua Hainanin saarella Kiinassa. Indonesian kisan kärjessä on viimeisellä reiällä bogeyn tehnyt Thongchai Jaidee yhdessä Simon Dysonin, Irlannin David Higginsin sekä Taiwanin Ter-Chang Wangin kanssa. Nimimiehistä hyvissä asemissa ovat myös Anders Hansen (69) sekä Stephen Dodd (69).

Live Scoring, Indonesia

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje