Ari Savolainen sai pelioikeuden Aasian Tourille - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ari Savolainen sai pelioikeuden Aasian Tourille

Ari Savolainen ansaitsi itselleen kortin Aasian Tourille.

Suomalaiset saivat taas uuden mielenkiintoisen hahmon isolle Tourille ja kansainvälisiin peleihin. Tuusulan Golfklubia edustava Ari Savolainen osallistui jo kolmannen kerran Aasian Tourin karsintoihin ja onnistui saamaan kortin finaalissa johon osallistui yli 200 pelaajaa. Karsinnat mukaanlukien tapahtumaan osallistui yli 600 pelaajaa, joten saavutusta voidaan pitää merkittävänä. Savolainen pelasi Palm Resortin kahdella kentällä pelatussa kisassa tulokset 69-73-69-69 ja jäi voittaja Chris Rodgersille kuusi lyöntiä ollen yhdeksäs. Savolaisen kanssa loppukesästä World Cupin karsintoihin osallistunut Janne Mommo pääsi niinikään suoraan finaaliin. Ennen päätöskierrosta Mommo oli lyönnin Savolaista edellä, mutta tulos 76 pudotti hänet sijaluvulle 55. 40 ensimmäistä saa kortin jonka painoarvo selviää kauden mittaan. Euroopan Tourilla pelanneista kortin saivat myös Martin Maritz sekä Brad Kennedy. Rajan väärälle puolelle jäivät Jarrod Moseley, Ben Mason, sekä maailman parhaan amatöörin titteliä kantanut Michel Sim Australiasta. Mikko Ilonen osallistui esikarsintaan mutta neljän kierroksen aikana lyöntejä oli peräti yhdeksän liikaa. Tourilla pelataan 32 henkilökohtaista kilpailua. Yhteensä näissä jaetaan palkintorahaa peräti 24 miljoonaa taalaa. Seuraava kisa on jo torstaina käynnistyvä Pakistanin avoimet, jossa palkintosumma on vaatimaton 200.000 dollaria. Yli miljoonan taalan kisoja Tourilla on muutama, näistä Euroopan Touriin kuuluvat Johnnie Walker Classic ( Australia), Malesian avoimet, Hainanin lomasaaren kisa, Volvo China Open, BMW Asian Open sekä HSBC Championships. Savolainen voi mahdollisesti saada kategoriallaan näistä pelioikeuden Malesiaan ja Hainanin kisaan. Ari Savolainen voitti amatöörinä juniorien ja yleisen sarjan lyöntipelimestaruuden. Hänellä on myös ykköstila Ruotsin Telia Tourilta sekä Finnish Golf Tourin kuninkuus joka varmistui kahdella voitolla kauden päätteeksi. Suomalaisten pelioikeudet kaudella 2006: Euroopan Tour: Tuomas Tuovinen Toni Karjalainen Naisten Euroopan Tour: Minea Blomqvist ( + rajoitettu kortti LPGA) Riikka Hakkarainen Ursula Tuutti Pia Koivuranta Jenni Kuosa Aasian Tour: Ari Savolainen Challenge Tour: Mikko Ilonen Roope Kakko Panu Kylliäinen Mikko Korhonen Thomas Sundström

Tulokset Aasian Tourin karsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje