16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Argentiina ja Uusi-Seelanti World Cupin kärjessä

Greg Turner ja Frank Nobilo World Cup 2000

Eduardo Romero ja Angel Cabrera World Cup 2000Uusia kansallissankareita Argentiinaan? Eduardo Romero ja Angel Cabrera jättivät kanssaan pelanneen USA:n parin neljän lyönnin päähän. World Cupin avauspäivä oli isännille onnen täyttymys. Argentiinan pari Eduardo Romero- Angel Cabrera onnistui tekemään peräti 15 birkkua kierroksellaan, ja he johtavat yhdessä Uuden-Seelannin parin Greg Turner-Frank Nobilo kanssa. Australia oli samassa 15 alle tuloksessa, mutta sekä Peter O´Malley sekä Lucas Parsons löivät avauksensa veteen ja tekivät bogeyn. Argentiinalaisten kanssa pelanneet Tiger Woods ja David Duval katselivat hämmästyneinä 15 birdien tehtailua, itse he saivat aikaan vain neljä!!! Jenkit voittivat kuitenkin eaglekisan, he tekivät niitäkin neljä. Bogey parkolmosella teki lopputulokseksi 11 alle, eli varsin odotetuntasoisen tuloksen. Viidenneltä tilalta, neljä lyöntiä kärjestä toiseen päivään lähtevät USA:n edustajat voivat nukkua yönsä rauhassa, kaikki on vielä omissa käsissä, ja nelinpeli muuttaa asemia varmasti jonkinverran. Eduardo Romero, jo 46-vuotias veteraani tiedetään sympaattiseksi ja hyväsydämiseksi ihmiseksi. Hän voitti tällä kaudella kuuden vuoden tauon jälkeen ET:lla ja oli rahalistan 16:s. Yhteensä ykköstiloja on seitsemän ja paras sijoitus rahalistalla 11:s. Romero auttoi samasta Cordoban kaupungista kotoisin olevaa Angel Cabreraa taloudellisesti tämän uran alkuvuosina.Cabrera yritti mm. kolme kertaa tuloksetta ET:n karsinnoisssa. Vauhtiin päästyään hän on tehnyt selvää jälkeä, viimekaudella hän oli rahalistan 10:s, tänävuonna 14:s. Voittoja ei ET:lta vielä ole, Brad Faxon ja Lee Westwood kuuluvat päänahkoihin Dunhill Cupissa. Pitkälyöntinen Cabrera ihastutti mm. Tiger Woodsin Valderramassa pelatussa World Tourin kisassa. Bestballissa Cabrera moukaroi draivejaan jopa Woodsia pidemmälle. Saa nähdä miten hän uskaltaa nelinpelissä riskeerata, vesiesteitä kentällä riittää. Viimevuotisessa World Cupissa Argentiin oli samalla joukkueella neljäs, Cabrera henkilökohtaisen kisan kolmas. Avauspäivän jälkeen kotiyleisö odottaa varmasti jo enemmän. Argentiinahan voitti World Cupin 1953 jolloin se pelattiin ensimmäisen kerran… Kuten etukäteen selvää olikin, parin alle piti kärkeen päästäkseen mennä ja kovaa. Kaikki 24 maata tässä onnistuivatkin, Malesia(-2) on viimeisenä, sen edellä tasoissa Wales, Trinidad&Tobago sekä Suomi tuloksella neljä alle. Mikael Piltz PGA 2000 in roughKansainvälinen TV-kuva näytti Mika Piltzin svingin hidastettuna viimeiseltä avauslyöntipaikalta. Putit eivät kuitenkaan pudonneet.. Mika Piltz ja Kalle Väinölä onnistuivat kiertämään ilman bogeja, neljä birkkua oli kuitenkin näissä peleissä kuitenkin liian vähän. Suomalaiset ovat jo kuusi lyöntiä kymmenennestä sijasta, 15:n joukkoon nouseminen tästä asetelmasta vaatisi todella kovaa peliä viikonloppuna.

Uusi-Seelanti nojaa kokemukseen

Kokemusta kerrakseen. Vauhtiin päästyään Greg Turner( vas) sekä Frank Nobilo(oik) voivat nousta World Cupin jokereiksi. Hyvin tuntevat toisensa Uuden-Seelannin miehet Frank Nobilo sekä Greg Turner. Pari on kokenut tällä kaudella kovia. Euroopan Touria pelaava Turner oli rahalistalla vasta 84:s, joka on hänen huonoin sijoituksensa kahdeksaan vuoteen. US PGA Tourilla pelaava Nobilo pelasi niin huonosti, että joutui karsintaan josta selvisi kylläkin vaivatta läpi. Karsinnat Kaliforniassa päättyivät vasta maanantaina, kuuden kierroksen urakka ja matkustus saattavat vielä näkyä 40-vuotiaan svingitaiturin otteissa. Nobilo on kärsinyt loukkaantumista. Hän syntyi oikea jalka lyhyempänä, joka on tuottanut usein selkävammoja. Hän sai myös 1998 kentällä pallosta päähänsä, silmän yläpuolelle ommeltiin yli 30 tikkiä. Molemmat ovat voittaneet ympäri maailman toistakymmentä kisaa, World Cupissa heidän päätään ei varmasti huimaa. He pelasivat 1998 Presidents Cupissa myös parina, ja viimevuotisessa World Cupissa Nobilo oli henkilökohtaisesti Woodsin jälkeen kakkonen. Heikosti putannut Nobilo vaihtoi ennen Argentiinaa takaisin vanhaan putteriinsa ja sai avausreiän onnistumisen seurauksena itseluottamustaan takaisin. Argentiinan tavoin Uusi-Seelanti selvisi ilman bogeja, 13 birkkua ja yksi eagle. Tämä pari keikkunee vauhtiin päästyään kärjen tuntumassa koko viikonlopun. Ensimmäinen päivä pudotti Suomen vääjäämättä alempaan kastiin. Yllättäen jäännössijoista joutunevat pelaamaan myös Wales(-4)sekä Englanti(-6). Irlannin(-8),Ruotsin(-8) ja Espanjankin(-9) nousu terävimpään kärkeen vaikeutui huomattavasti. Toisen päivän nelinpeli jakanee joukkueita entisestään. Bestballissa kärkijoukkueet käytännössä murhasivat Buenos Aires Golf Clubin kentän. Nelinpeli on luonteeltaan toisenlaista, yksikin virhe, bogey tai tupla pudottaa mahdollisesti monta sijaa. Kärjen kolmessa joukkueessa on viisi pelaajaa Euroopan Tourilta, mutta paras eurooppalainen maa on vasta kahdeksas (Ranska, Saksa). Australia on mukana käytännössä nelosketjullaan, pois jäi peräti seitsemän pelaajaa jotka olivat maailmanlistalla Peter O´Malleyn ja Lucas Parsonsin yläpuolella. Argentiina, Uusi-Seelanti vai USA? Mikä näistä vie World Cupin vuonna 2000? Australiaakaan ei vielä voi laskea ulos, muiden nousu olisi suuri yllätys. Eurooppaan ei voittoa tällä kerralla tule, näin uskaltaa veikata jo nyt. Mukavaa on se, että kärkikolmikko loistavilla peleillään pitää kisassa jännitystä yllä. USA:n ennakoitu voitto ei vielä olekaan niin selvä!

PGA:n kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje