26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Antti Ahokkaalla kirittävää British Amateurissa

Antti Ahokas on kovan haasteen edessä tiistaina. Kuva Juha Taskinen.

Suomalaisilla oli takkuinen alku British Amateurin avauspäivänä. Lyöntipelikarsinnassa on mukana 288 pelaajaa, 64 parasta jatkaa reikäpeleihin. Antti Ahokas sai kentistä helpommalla, Prince´s kentällä tuloksekseen 77. Päivän parhaat tulokset samalla areenalla olivat 68. Ahokkaan synkät hetket tulivat sisääntulon alussa jossa kolmen reiän aikana tuloskorttiin kirjattiin kaksi tuplabogeyta. Tiistaina Ahokas kiertää British Openista tuttua Royal St. Georges kenttää jolla paras tulos maanantaina oli 70. Jatkoonpääsy edellyttänee Antilta tulosta 70-71, olosuhteista riippuen 72 saattaa myös riittää. Maanantaina vain kuusi pelaajaaa 144:sta ylsi tulokseen 72 tai paremmin Royal St. Georgella, joten Ahokkaalta vaaditaan miehekästä esitystä. Suomalaisia on mukana kolme. Heikki Mäntylä sai tuloksekseen 78 ja on 150:s, Tuomas Sistosen 81 oikeuttaa sijalukuun 225:s. Royal St. Georgesilla on pelattu British Open toistakymmentä kertaa. Viimeksi vuonna 2003 Ben Curtis järjesti jymy-yllätyksen voittamalla ensimmäisen Euroopassa pelaamansa ammattilaiskisan.

British Amateur, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje