16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Annika Sörenstamille kauden seitsemäs voitto LPGA Tourilla

Annika Sörenstamilla on rautainen ote naisgolfin kuningattarena © Getty Images

Annika Sörentam voitti LPGA Tourilla yli kolmen kuukauden tauon jälkeen. Oklahomassa pelattiin vain kolme kierrosta ja Sörenstam oli hankkiutunut johtoon jo ennen päätöspäivää. Hänen pelikaverinsa Michelle Ellis ei kyennyt antamaan käytännön vastusta ja ruotsalaisen johto oli turvallisen tuntuinen läpi kierroksen. Loppureiíllä Sörenstamilla oli varaa bogeyhinkin, kierroksen tulos +2 jätti voittomarginaalin lopulta yhteen lyöntiin ennen Paula Creameria. Viimeisen viiden vuoden ajan Sörenstam on ollut murskaava, tämä oli jo 40:s ykköstila vuoden 2001 alusta laskien. Kauden kaksi ensimmäistä Majoria voittanut Sörenstam kuitenkin töppöili kesän suurkisat, kaksi Majoria ja reikäpelimestaruus sujuivat voitoitta jota voidaan pitää hänelle jo pettymysten sarjana. Vuodelle 2006 jää tavoitteita, kaikkien neljän Majorin voittaminen osoittautui taas liian vaativaksi tehtäväksi. Rahalistalla Sörenstam on selkeä ykkönen, huomionarvoista on se että vasta 19-vuotias Paula Creamer on noussut kakkoseksi. Oklahomassa eurooppalaisilla oli hieno menestys, Maria Hjorth oli kolmas, Karine Icher viides ja Suzann Pettersen kuudes.

LPGA Tour, tulokset Oklahoma

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje