26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Amatöörit kilpailevat Saksassa ja Skotlannissa

Tuomas Tuovinen

Euroopan amatöörigolfareiden kesäkausi alkaa toden teolla tulevana viikonloppuna. Saksan Kölnissä ratkotaan paremmuutta avoimessa mestaruuskilpailussa, paikalla on lähes koko Manner-Euroopan kärkikaarti. Suomalaismiehitys on vahva; mukana on 8 miestä ja 3 naista. Pelimuoto on 54 reiän lyöntipeli. Tuomas Tuoviselta on lupa odottaa hyvää panosta. Tuovinen karsiutui talvella toistamiseen Espanjan avoimissa, mutta hätyytteli toisessa kisassaan, Cherry Cupissa tiukasi kärkeä ollen lopulta neljäs. Tuovinen on harjoitellut tiukasti ja monipuolisesti lähinnä kotimaassa, varsinkin fyysisellä puolella hän on mennyt pitkiä harppauksia eteenpäin. Panu Kylliäinen on myös yksi kisan ennakkosuosikkeja, mikäli peli lähtee kulkemaan, on aina arvaamattomalla Kylliäisellä mahdollisuuksia kärkisijoituksiin. Espanjan avoimissa kahden kierroksen lyöntipeliosuuden voittanut Tommi Laitto on mies jolta myös odotetaan lisänäyttöjä. PGA de Catalunya kentällä Laitto oli lyöntipeleissä silkkaa terästä kovatasoisessa kilpailussa. Saksan kisa on yksi tärkeä näyttöjen paikka tulevia EM-kisoja ajatellen, joten panosta kisaan varmaan löytyy. Valmennusjohdon mukaan suomalaisten talviharjoittelukausi on sujunut hyvin, joten odotettavissa on mielenkiintoinen viikonloppu. Muut suomalaismiehet kisassa ovat:Erik Stenman, Markus Ervasti, Roope Kakko, Ville Karhu, Jukka-Pekka Rantanen, Thomas Sundström sekä Antti Ulvio. Naisten kilpailussa Saksassa on mukana kolme suomalaista: Pia Koivuranta, Jenni Kuosa ja Jenni Kuivainen. Kaikilta kolmelta on lupa odottaa alkukauden kisoihin verraten parempia peliesityksiä, hyviin sijoituksiin oikeuttavat par´ia lähentelevät tulokset ovat toistaiseksi jääneet haaveeksi. Samaan aikaan Saksan kilpailun kanssa pelataan Ladies Scottish Open perinteikkällä Troonin kentällä. Viime vuoden hyvää suomalaismenestystä ( Pia Koivuranta 5. ) ovat puolustamassa naisten ns. Projektiryhmä 2004, johon kuuluvat nuoret lupaukset Minea Blomqvist, Jutta Degerman, Milla Hallanoro, Sonja Halmela ja Kaisa Ruuttila. Hanna-Lena Salosella on hallussaan kolme Suomenmestaruutta.( Lyöntipeli, reikäpeli ja hallimestaruus)Mukana ovat myös naisten viime vuoden SM- sankari Hanna-Leena Salonen, Nina Isaksson, Nina Johansson ja nuorten ryhmästä Espoon Paula Narkiniemi. Monelle suomalaisnaiselle kisa on ensimmäinen kunnon kosketus ns links-pelaamiseen, tiedossa on siis mielenkiintoinen opppimatka. ja Hanna-Leena Saloselta odotetaan läpimurtoa myös kansaivälisillä kentillä. Myös Skotlannissa pelataan 54 reiän lyöntipeli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje