16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Amatöörigolfari löi tuloksen 58 jo toisen kerran urallaan

Torey Edwards esittelee ensimmäisen 58:n tuloskorttia vuonna 2008. Kuva: GettyImages.

Ammattilaisten puolella 58 on nähty kolmesti. Amatöörien tekemänä kenties vieläkin harvemmin. Eikä kukaan tiettävästi ole pystynyt siihen tätä ennen kahdesti.

Maaginen 59 lyönnin kierrostulos on golfissa todella harvinaista herkkua. Niin harvinaista, että siihen verrattuna hole-in-onet ovat arkikauraa. Mutta 58 lyönnin kierros – niitä ei nähdä kuin aniharvoin.

Itse asiassa ammattilaisten puolella 58 on nähty kolme kertaa. PGA Tourilla siihen pystyi Jim Furyk 2016 ja samana vuonna Stephan Jagr nakutteli 58:n Webb.com Tourin kisassa. Japan Tourilla samaan pystyi Ryo Ishikawa 2010.

Eikä 58:a liian usein ole sattunut Torey Edwardsillekaan – mutta onpahan kuitenkin kahdesti. Se on tiettävästi enemmän kuin kenelläkään toisella.

Ensimmäinen 58 syntyi 2008, kun tuolloin 26-vuotias Edwards vielä yritti luoda uraa ammattilaisena jenkkilän minikiertueilla. Jälkimmäinen syntyi viime torstaina Annandale Golf Clubilla Southern California Golf Associationin Scrath League -kilpailussa Pasadenassa.

Täytyy putata ilmiömäisesti.

Ja tähän väliin heti kommentti epäilijöille, vaikka kenttä on par 70, sillä oli mittaa yli 6000 metriä, siis melkoisesti. Kolme reikää ennen kierroksensa loppua Edwards laskeskeli hänellä olevan mahdollisuuden rikkoa 60 lyönnin raja. 16:lla hän teki parin, ja 17:llä birdien. Jäljellä oli vielä mahdollisuuksia tarjoava päätösväylä, noin 490 metriä pitkä par-viitonen.

”Aloin ajatella sitä vakavissani 16. tiillä. En tiennyt, kuinka paljon alle parin ole, enkä halunnutkaan tietää… yleensähän sitä itse sabotoi mahdollisen huippukierroksen syntymisen. Löin hyviä lyöntejä ja mietin, että ’keskittyminen ei nyt saa herpaantua minkään tyhmän jutun takia.’”

Kun kierroksen viimeinen putti, noin kuusimetrinen eagle, kierähti reikään, luuli Edwards tehneensä tuloksen 59. Viimeisen viheriön ympärille oli jo kerääntynyt melkoisesti katsojia, ja yksi ennätysmiehen kavereista huusi, ”Se oli 58!”

”Se että pystyn tähän uudelleen… olen shokissa, eivätkä muutkaan pysty uskomaan tätä todeksi. Olisi ollut mahtavaa pelata 59, mutta 58 uudelleen. Se on jotain erityistä”, Annandalen kierrosennätystä kolmella lyönnillä parannellut ennätysmies kuvaili tuntojaan GolfDigestille.

Kierroksella syntyi 10 birdieä, eagle ja seitsemän paria.

”Täytyy putata ilmiömäisesti. Siinä se resepti”, ennätysmies sanoi.

Ensimmäinen 58 syntyi Recreation Park -kentällä. Se on lyhyekö par 72, pituudeltaan 5811 metriä. Toiseksi paras tulos kyseisellä kentällä on 61 lyöntiä. Se kuuluu PGA Tourillakin voittaneelle Paul Goydosille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje