Alle puolet green cardin suorittaneista liittyy golfseuraan - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Alle puolet green cardin suorittaneista liittyy golfseuraan

Eniten green cardeja suoritettiin, totta kai, Helsingin Paloheinä Golfissa.

Eniten green cardeja suoritettiin, totta kai, Helsingin Paloheinä Golfissa. Suomen Golfliitto uudisti kaudeksi 2011 green card -käytäntönsä. Yksi merkittävä muutos oli, että green card -suoritukset rekisteröidään. Nyt on siis ensimmäistä kertaa tarjolla tarkkaa tilastotietoa lajin pariin tulevista. Viime vuoden green card -lukemat näyttävät yhtä aikaa hyviltä ja pahoilta. Golfliiton tilastojen mukaan green cardin suoritti viime vuonna noin 11 600 henkilöä. Luku perustuu 109 seuran ilmoittamiin green card -suorituksiin, ja niihin on lisätty laskennallisesti saatu arvio niiden noin 20 seuran myöntämistä green cardeista, jotka eivät liitolle ilmoitusta tehneet. Joka tapauksessa uusien green cardien määrä on suuri. Pahalta alkaa näyttää siinä vaiheessa, kun katsotaan kuinka moni green cardin suorittaneista liittyy jäseneksi golfseuraan – alkoi siis oikeasti pelata golfia. Golfliiton tekemän alustavan selvityksen mukaan 11 600 green cardin suorittaneesta vain noin 4 700 liittyi viime vuonna jonkin golfseuran jäseneksi. Lähes 7 000 ihmistä jätti siis uuden harrastuksensa, ainakin toistaiseksi, sikseen jo tässä vaiheessa. Golfliitossa ollaan syystäkin huolissaan asiasta ja pohditaan keinoja tilanteen korjaamiseksi. ”Uskomme, että aloittelijan määrätietoisella opastamisella ja huolehtimisella päästään jo pitkälle. Liitossa pyrimme tuottamaan palveluita ja materiaalia seurojen ja pelaajien tueksi aloittelijan polulla. Esimerkiksi tutkimme parhaillaan erityisesti aloittelijan harrastajaprofiilia ja julkaisemme pienen treenikäsikirjan, joka on helppokäyttöinen opas harrastajan harjoitteluun”, green card -uudistuksesta Golfliitossa vastaava projektikoordinaattori Aarni Nordqvist sanoo. Nordqvist kannustaa myös seuroja aktiiviseen markkinointiin jo alkeiskurssin ja green card -suorituksen aikana. ”Tiedän muutaman seuran, jotka viime vuonna markkinoivat itseään ja jäsenyyttään aktiivisesti jo tässä vaiheessa ja saivat hyviä tuloksia.” Paloheinässä eniten green card -suorituksia Yksi green card -suorittajia hyvällä prosentilla jäsenekseen sitouttaneista seuroista on Paloheinässä toimiva Helsinki City Golf. Paloheinässä green cardin suoritti 784 henkilöä, joista noin 450 liittyi Helsinki City Golfin jäseneksi. Onnistumista korostaa se, että Paloheinässä suoritettujen green cardien määrä on ylivoimaisesti Suomen suurin, ja paikka tunnetaan niin sanottuna golfareiden sisäänheittopaikkana, josta siirrytään green card taskussa helposti muille kentille. Paloheinän head pron Hanna Teerijoen mukaan aloittelija saadaan liittymään seuraan pitämällä hänestä ja hänen golfistaan huolta myös green card -suorituksen jälkeen. ”Green cardin meillä suorittaneet ovat seurassamme niin sanottuja kurssijäseniä. Tarjoamme heille esimerkiksi ilmaisia harjoituksia kerran viikossa ja nämä harjoitukset ovat olleet erittäin suosittuja”, Teerijoki kertoo. Suurin syy aloittelijahävikkiin onkin Teerijoen mukaan se, että green cardin suorittaneet jätetään liian usein oman onnensa nojaan. ”Heille ei tarjota niin sanotusti jälkihoitoa. Aloittelijat pitäisi saada koukutettua lajiin, mutta jos heidät jätetään yksikseen tekemään asioita, homma ei yleensä oikein lähde liikkelle.” Paloheinän jälkeen toiseksi eniten green cardeja suoritettiin Vihti Golfissa, 498 kappaletta. Vierumäen Golfseura koulutti 483 uutta green cardin omistajaa ja Naantalin Aurinko Golf 307. Top vitosen viimeistelee Hattula Golf 289 green cardin suorittajallaan. Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

  • ei alkeiskurssia ja GC suoritus says:

    Hei, GC käytännössä on varmasti vielä petrattavaa. Kyseenalaistaisin myös tilastot, esim. tällaisessa tapauksessa: Uusi, innostunut harrastaja harjoittelee omatoimisesti kentän X rangella ja suorittaa parin viikon mailan heiluttelun jälkeen GC-pelikokeen, jossa suorituksen valvoo ja hyväksyy rangella naamatutuksi tullut keikkatöissä ollut opettava pro. Tämän jälkeen uusi harrastaja tutkii Internetistä vaihtoehtoja ja liittyy etäjäseneksi seuraan Y. Kuka on taho joka artikkelin mukaan ”koulutti uuden green card omistajan”? GC-suoritus tuntui puhtaalta rahastukselta, kun kyseiseen ”pelikokeeseen” osallistui itseni lisäksi kaksi täyttä flaittia ko. Pron alkeiskurssilaisia, joilla lyöntimäärät olivat jokaisella 10 per väylä, keskimääräisen väylälyönnin ollessa noin 20metriä. Kaikki saivat tottakai komean suorituksen päälle kortit (ja laskut) sekä kehut päälle.

  • Kimmo Hiltunen says:

    784/365 = 2,15…….784/12 = 65,33…..<----matematiikkaa sanovat viisaat. Mitä noihin lukuihin tulee , käy mielessä minkähän (LAATUISTA) se opetus on ja minkälaisia pelureita Paloheinä suoltaa kentille. Äkkiä voisi kuvitella ,että kyseessä on ainoastaan rahastus...ei muuta.

  • Kötinää says:

    Itse suoritin GC,n viimevuonna, eikä se Vierumäen kurssi ollut mikään läpihuutojuttu. Ja mitä rahastukseen tulee… Köyhät menkööt marjaan !!

  • Peluri says:

    Niin jos katsoo tota GC tehtailun lukuja niin vuodessa on 365 vrk ja 12 kk elikkäs päivässä tulee reilu 2 ”pelikelpoista” ja kuukaudessa 65 ”pelikelpoista” ja tää tarkoittaa läpi vuoden!! Eihän se Paloheinä ole ympäri vuoden toiminnassa. Siis hektisinä kuukausina tulee ”pelikelpoisia”/ kk yli 65kpl joka kertoo sen , että ei voi mitenkään olla kovin laadukasta opastusta….siis RAHASTUSTA….se miten tuo liittyy köyhyyteen /marjanpoimintaan….en tajua! Ideana se GC:n kirjaaminen on ok mutta ennätys-tehtailussa ei ole lajin kannalta mitään järkeä. Takavuosina oli puhe ns. Vierumäen kortista ja muutaman kerran pelasin ko. lisennsin hankkineen ”pelurin” kanssa ja eipä naurattanut yhtään. Sittemmin ko.urheilupyhättö tarkisti toimiansa golfin suhteen ja tulos on paljon parempi. Mielummin LAATUA kun määrää!!!

  • Maija Meikäläinen says:

    Golfiin hurahtaneena kahdeksan vuotta sitten uskoin ja sinisilmäisesti luulin, että olen tervetullut ”vihreänä” uuteen klubiini. Kursseilla asiaa hehkutettiin kaikenlaisten kummien, naisten päivien ja avoimien ovien tilaisuuksina. Vaan kuinkas kävi? Kyllä raitilla tervehdittiin, jos tervehdittiin. Tuntui todella pahalta, kun naiset, mutta varsinkin miehet käänsivät katseensa sopivasti lähelle tullessa. Känny, taivaan linnut, omat varpaat tai kaverin niska oli mielenkiintoisempi kohde kuin asiallisesti pukeutunut ja varustautunut lady. No, moukkia on joka paikassa, ajattelin. Sitten tuli tutuksi kierrokset tuntemattomien kanssa. Olin aivan ymmälläni, sillä pahimmillaan kierros kolmen miehen kanssa meni hiljaisuudessa, keskenään juttelivat kyllä. Eikä syynä ollut hitauteni tai taitamattomuuteni. Sensijaan etsittiin herrojen palloja… Ei myöskään naistoimikunta ottanut yhteyttä. Yllättäen menin naisten päivänä pelaamaan (ilmoitus oli ollut pari päivää aiemmin klubin seinällä). Pääsin mukaan kierrokselle. Lopuksi toivoteltiin tulemaan uudestaan, kun ”meitä on monta, jotka haluavat olla ajamassa sisään”. Missään ei ollut tietoa, ketkä nämä ”monet” olivat. Jos en olisi tutustunut samassa tilanteessa olevaan rouvaan, olisi golf jäänyt, meiltä molemmilta. Nyt on kierretty niin ulkomailla kuin kotimaassa, mutta samat tunnelmat toistuvat lähes joka kentällä. Aina löytyy se ”mulkero”, joka omalla käytöksellään antaa ymmärtää kaksi syytä, miksi ei kannattaisi ”tunkeutua” ainakaan hänen seuraansa: liian korkea tasoitus ja olen nainen. Golf Digestin juttu Amerikan kokemuksista naamioituneen naiskilpapelaajan kohtelusta oli kuin olisi omia kokemuksiaan lukenut. Toisaalta säälittää nämä pönöttävät herrat (ja jotkut ladytkin), mutta kyllä se laskee myös peli-intoa. Ihan turha ihmetellä etteivät kaikki liity jäseneksi. On kai tärkeämpää saada tilastoihin isot kurssilukemat ja pienet (sitoutuneet) pelaajamäärät. Sunnuntaigolfareita ei tarvita, eiväthän he mitään tuota. Rahastahan ei kannata edes mainita, sitähän oletetaan ilman muuta olevan jokaisella greengardin suorittaneella ihan omaa osaketta varten. Hurraa Hattulat ja muut uutta ilmapiiria tuovat!