16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Golfkentät

Ålands Golfklubbin Slottsbananin uudistus vahvistaa Ahvenanmaan asemaa golfkartalla

Kenttäarkkitehti Philip Spogardin mielestä ÅGK:n merelliset puitteet ovat lähes ainutlaatuiset, ja nyt niistä on saatu aiempaa enemmän irti.

Ahvenanmaan golfille kuuluu hyvää koronaepidemiasta huolimatta. Ålands Golfklubbin Slottsbanan on avautumassa uudelleen vajaat kaksi kautta kestäneen peruskorjausprojektin jälkeen. ”Soft opening” on 3.7. Vierailijat ovat tervetulleita heinäkuun neljännestä päivästä lähtien.

Korjausrakentamisen yhteydessä puhutaan usein kasvojenkohotuksesta. Suomalaisittain iloinen uutinen on se, että Slottsbananin kohdalla voidaan puhua pitkälti uusista kasvoista.

Jan Sederholmin alun perin suunnittelema kenttä on ollut yksi suomalaisten suosikeista tähänkin asti. Golflehden vuoden 2017 kenttärankingissa Slottsbanan sijoittui komeasti kakkoseksi. Oli kuitenkin aika uudistaa kenttää. Apuun kutsuttiin Harjattulasta tuttu tanskalainen Philip Spogard, joka on vastannut myös Helsingin Golfklubin uudesta masterplanista.

Spogard on hankkinut mainetta muun muassa Belekin Carya Golf Clubista ja Irlannin parhaisiin kenttiin lukeutuvan County Louthin uudistustöistä. Näkyvimmin hänen kädenjälkensä on ollut esillä Tanskan Himmerlandissa, joka tunnetaan European Tourin Made in Denmark -kilpailun näyttämönä.

Hulppeat puitteet

Ahvenanmaalla Spogard ja hänen yhtiökumppaninsa Michiel van der Vaart saivat käyttöönsä maa-alueen, jota Spogard pitää lähes ainutlaatuisena. Keskeisenä tavoitteena heti liikkeelle lähdettäessä oli ottaa meren läheisyydestä huomattavasti enemmän irti kuin alkuperäisessä reitityksessä.

”Uskon, että tästä tulee ikoninen projekti ja että kenttä nousee valmistuttuaan Euroopan Top 25 -kenttien joukkoon. En keksi ainuttakaan toista eurooppalaiskenttää, jolla on niin monta seikkaa puolellaan”, Spogárd sanoi Golf Course Architecture -julkaisun haaastattelussa vuoden 2019 alkupuolella viitaten meriluontoon ja historialliseen linnamiljööseen.

Pelaajia odottaa elämys jollaisia maailmassa ei ole kovin monta tarjolla.

Sama into kuultaa kommentista noin viikko avajaisten edellä.

”Olen hyvin ylpeä lopputuloksesta, jota olemme osaltamme olleet Ålands Golfklubbilla luomassa. Slottsbanan on muutettu yhdeksi  koko Euroopan upeimmista golfkentistä. Rantaviiva on otettu osaksi reititystä, ja pelaajia odottaa elämys jollaisia maailmassa ei ole kovin monta tarjolla.”

”Puitteet ovat suurenmoiset – yhdet parhaista mitä millään golfkentällä olen kohdannut. On massiivisia kivilohkareita, vanhoja puita, vaihtelevia pinnanmuotoja, lumoava meri – ja 700 vuotta vanha linna!”

Urakoijana uudistushankkeessa oli Greenmakers by Nelson & Vecchio, jossa mukana on myös äskettäin julkistetusta Mikko Ilonen Designista tuttu Kai Hulkkonen.

Hulkkonen kertoo yrityksen olleen äärimmäisen työllistetty viimeiset kymmenen vuotta. Erilaisten projektien yhteismääräksi hän saa 29. Joukossa ovat muun muassa Kristianstads Golfklubbin kiitetyn Östra Bananin, tanskalaisen Simons Golfin ja norjalaisen Miklagard Golfin uudistustyöt.

Kaikki griinialueet laitettiin uusiksi

Hulkkonen kertoo, että griinit on laitettu täysiin uusiksi USGA-standardein. Kokokin on merkittävästi kasvanut.

”Mahdollisia lipunpaikkoja saatiin lisää, mikä heijastuu myös kulutuksen tasaisempaan jakautumiseen.”

Viheriöalueet ovat saaneet uutta näyttävyyttä griinibunkkereiden reunoilla käytetystä niin sanotusta revetted-tyylistä. Etenkin linkseiltä tuttu ilme on toteutettu synteettisillä Durabunker-laatoilla, joiden ansiosta Spogard on onnistunut loihtimaan moni-ilmeisiä muotoja.

Osa griineistä ja väylistä on viety aivan meren syliin kiitos viranomaisten myötämielisyyden.

”Se on tässä ajassa poikkeus ja suorastaan luksusta. Pystyimme luomaan satoja metriä uutta rantaviivaa, joka näyttää huomattavasti luonnollisemmalta kuin ennen”, Hulkkonen sanoo viitaten ihmisen aiempiin kättenjälkiin rannan tuntumassa.

Varsinkin uusien reikien 9–10 ja 16–17 Hulkkonen sanoo olevan vaikuttava elämys.

”Muutama griini onnistuttiin jättämään ikään kuin niemiksi mereen, minkä lisäksi pari väylää kulkee aivan meren tuntumassa. Todella siisti kokemus. Vierailijat pääsevät osallisiksi parhaasta suomalaisesta kesäfiiliksestä.”

Uutta ja vanhaa sekaisin

Spogardin mukaan uudistus on onnistuttu viemään kustannustehokkaasti läpi vanhoja peliväyliä nokkelasti hyväkseen käyttävän reitityksen ansiosta. Vaikka uusia reikiä on useita, uutta väyläpinta-alaa ei juurikaan ole tarvittu. Osalla väylistä pelataan esimerkiksi eri suuntaan kuin ennen.

”90 % vanhoista väylistä on yhä pelissä, mutta golfarit tuntevat silti pelaavansa täysin uutta kenttää.”

Strategisessa mielessä Spogard tuntee onnistuneensa hyvin.

”Kullakin reiällä on oma luonteensa, ja tarjolla on aina runsaasti erilaisia strategioita viheriöiden tavoittamiseksi. Jokaisella griinillä on myös runsaasti lipunpaikkoja, minkä ansiosta pelattavuus voi olla kaikkea helpon ja vaikean välillä. Lipunpaikat ja tuuli muuttavat reikien luonnetta päivittäin siinä missä oman svingin toimivuuskin. Useimpien griinien ympärillä on muotoja, joita kentän hyvin tuntevat jäsenet voivat käyttää hyväkseen, kunhan kenttä alkaa paljastaa salojaan.”

Spogard kertoo panostaneensa myös tiiauspaikkojen sijoitteluun.

”Jokaisella reiällä on useita avauslyöntipaikkoja. Jotkin tarjoavat helpomman kulman, jotkin puolestaan lyhyemmän reitin, jotkin molemmat näistä. Toivomme että pelaajat löytävät itselleen parhaiten sopivat tiiauspaikat ja nauttivat kentän tarjoamista unohtumattomista elämyksistä.”

Koronavirus viivästytti uudistustöiden loppuunsaattamista. Kenttäyhtiö joutui matkustusrajoitusten vuoksi vastaamaan itse viimeisistä silauksista Nelson & Vecchion sijasta.

Golfpiste palaa aiheeseen myöhemmin kesällä vierailuraportin muodossa.

Lue lisää uudistuksesta täältä.

Kuvat: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje