48-vuotias Des Smyth voittajaksi Madeiralla - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

48-vuotias Des Smyth voittajaksi Madeiralla

Des Smyth © Getty Images

Voittopallolle kyytiä viimeisen putin upottua. Des Smyth iloitsi aidosti ykköstilastaan Madeiralla.Edellisen kerran hän oli voittanut vuonna 1993. Madeira Island Open kuuluu Euroopan Tourin pienimpiin kisoihin, mutta tämänvuotisen kisan voitto teki Irlannin Des Smythista ikionnellisen. Jo vuonna 1979 ensimmäisen kerran ykköstilaa juhlinut irlantilainen lähti päätöspäivään kolmen lyönnnin takaa-ajoasemasta. Hän puttasi ykkösellä kolme kertaa ja kärki tuntui olevan jo karussa. Kokenut pelimies sai pian juonenpäästä kiinni ja pelasi upean tuloksen kuusi alle sunnuntaina. John Bickerton jäi toiseksi, Smythista tuli samalla kaikkein aikojen vanhin ET:lla voittanut pelaaja. Edellinen, Neil Coles voitti vain 22 päivää nuorempana, hänkin jo 48-vuotta täytettyään. Smythilla on nyt kortti hallussaan ET:lle kauden 2003 loppuun asti, oletettavasti hän siirtää pelejään 50-v täytettyään myös Senior Tourille. Smythin voitto ei varmasti ollut onnenkantamoinen, hän on voittanut tätä ennen seitsemän kertaa ja pelannut yhden Ryder Cupin. Ruotsalaisista kahden kierroksen jälkeen johtanut Niclas Fasth oli kolmas, Finnish Mastersin voitosta viimevuonna taistellut Pehr Magnebrant seitsemäs, sekä sisääntulossa neljä birkkua sunnuntaina tehtaillut Jarmo Sandelin 11:s.

Madeira Island Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje