16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

15-kertainen ET-voittaja Thomas Bjørn uudessa kirjassaan: ”Pahimmillaan en halunnut nousta aamulla sängystä"

Thomas Bjørn pääsi psyykkisistä ongelmistaan opittuaan käymään keskusteluja peilin kanssa. Kuva: Getty Images

Björnin ura oli loppua kesken kaiken masennuksen vuoksi.

Euroopan Ryder Cup -joukkueen edellinen kapteeni Thomas Bjørn kertoo vasta ilmestyneessä uudessa ”Mind Game. The Secrets of Golf’s Winners -kirjassaan masennuksesta, joka oli päättää tanskalaisen peliuran ennen aikojaan.

”Pahimmillaan en halunnut nousta aamulla sängystä. Sellaista voi tapahtua, kun kuvittelee ongelmat päänsä sisällä suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Ne valtaavat mielesi”, Bjørn sanoi.

Hän pääsi ahdingosta opittuaan käymään keskusteluja peilin kanssa – ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja toistamiseen kuusi vuotta myöhemmin. Bjørn, 48, myönsi, että voiton menettäminen vuoden 2003 Open Championshipissä Royal St. George’s -kentällä johti joihinkin mielenterveysongelmiin.

”Tuo (kilpailun voiton menettäminen) oli ainoa asia, josta minulta kysyttiin niihin aikoihin. Lopulta koko tapaus otti itsestäni ylivallan.”

Bjørn johti kisaa päätöskierroksen ratkaisuhetkillä, mutta menetti major-tittelin lopussa tekemiensä tuplabogeyn ja bogeyn vuoksi. Eroa voiton ottaneeseen USA:n Ben Curtisiin jäi yksi lyönti.

Kirjassa on tarinaa muun muassa Henrik Stensonista, Justin Rosesta ja Tommy Fleetwoodista. Bjørn muistelee Stensonin 2000-luvun alussa puttauksessa kärsimästä jipsistä, joka sai hänen pelinsä pahasti sekaisin.

”Tajusin vasta ajauduttuani itse ’pimeisiin paikkoihin’, minkälainen myllerrys hänen mielessään on täytynyt käydä tuon asian kanssa. Henrik nousi kuitenkin ahdingosta hetkellisesti maailman parhaaksi pelaajaksi. Se kertoo, miten paljon mieli muokkaa elämäämme.”

Menestyvät urheilijat ovat etuoikeutettuja hyvään elämään, mutta se ei tarkoita, että heidän mielensä ei joskus järkkyisi. Urheilijat joutuvat elämään tämän tästä paineen kanssa – se voi johtaa tilanteisiin, joita ei pysty enää hallitsemaan. Tämä on urheilun pimeä puoli.

Bjørn käsittelee kirjassa Tiger Woodsin paluuta ja Masters-voittoa, joka oli hänen mielestään paras hetki golfin historiassa.

”Merkittävin tapaus, mitä lajissa on koskaan koettu. Hän nousi pimeämpääkin pimeämmästä nurkasta takaisin isojen tähtien joukkoon.  En osaa edes kuvitella, miten synkkiä elämänvaiheita Tiger on joutunut kokemaan.”

Bjørn kertoo nyt löytäneensä tasapainon elämäänsä.

”Minulla oli tapana syyttää peliä tunteistani. Se johtui siitä, että golfia on helppo vihata. Vähän sama kuin syyttäisi hallitusta, koska on helppoa syyttää jotain muuta. Mutta jokainen elää omaa elämäänsä ja siihen voi itse vaikuttaa. Golfia ei pidä syyllistää. Olen iloinen, että löysin keinon rakastaa golfia ja elämää – uudelleen.”

Thomas Bjørn on voittanut urallaan 15 European Tourin kilpailua. Majoreissa hän on sijoittunut kolme kertaa kakkoseksi, viimeksi PGA Championshipissä vuonna 2005.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje