Tulostaso on Utahissa kova ja Välimäki jäi kärkituloksesta yhdeksän lyöntiä.
Black Desert Championship -kilpailun ensimmäistä kierrosta ei ehditty pelata loppuun ennen pimeän laskeutumista. 131 osallistujasta muutamalla kymmenellä pelaamatta jäi yhdestä neljään reikään.
Sami Välimäki ehti kuitenkin saada oman kierroksensa loppuun tehden tuloksen 69 (-2). Jatkopaikkaa, ja arvokkaita ranking-pisteitä, ajatellen tilanne on kutkuttava, sillä suomalainen jakaa sijaa 62. Viikonloppupelit vaatisivat perjantaina vähintään samanlaista, mielellään lyöntiä–paria parempaa kierrostulosta.
Olosuhteet olivat torstaina erinomaiset ja tulostaso oli kaikkinensa erinomainen. Välimäen peli oli hyvää, ja pari lyöntiä parempi tulos olisi ollut otettavissa.
Reiältä 10 kierroksensa käynnistänyt Välimäki oli kierroksensa puolivälissä kolme alle tehtyään yhden bogin lisäksi kaksi birdiea ja eaglen. Peli pysyi läpi kierroksen hyvin näpeissä, mutta lähestymislyönneistä puuttui paras tarkkuus, eikä lisää birkkuja ei enää tullut.
Suomalainen upotti kierroksensa aikana putteja kaikkiaan 116 jalan verran. Parempaan pystyi vain kaksi pelaajaa. 4–5-metrisiä putteja upposi päivän mittaan useita ja eagle syntyi peräti 11-metrisen putin päätteeksi.
Viimeisellä reiällä huono lähestymislyönti maksoi kuitenkin bogin, kun parimetrinen par-putti ei chipin jälkeen uponnut.
Kanadan Adam Svensson vetää letkaa Utahissa. Hän käynnisti kilpailunsa 60 (-11) lyönnin tuloksella tehtyään yhdeksän birdieä ja yhden egalen. Maaginen 59 ei kuitenkaan ollut tuloillaan, vaikka Svensson päättikin kierroksensa neljään peräkkäiseen birdieen.
”En edes ajatellut sitä”, Svensson vastasi, kun häneltä kysyttiin, siinsikö mielessä tulos 59.
”Tämä oli yksi niistä kierroksista, kun kaikki vain tuntuu onnistuvan”, hän sanoi.
Ihan jokapäiväinen juttu pääkiertueen kisa ei Utahissa ole, PGA Tour -tason golfia on pelattu Utahissa edellisen kerran 61 vuotta sitten. Kentälle on kuitenkin lyhyempi matka naapuriosavaltio Nevadan pääkaupungista Las Vegasista kuin Utahin keskuksesta Salt Lake Citysta.
Lue seuraavaksi: Välimäki otti yhden tärkeimmistä jatkopaikoistaan: ”Siellä kai se iso kierros odottaa”
Nyt Sami lähti hyökkäämään. R2. Näkyy tuloksessa. Bogi par tupla pirkko bogi pirkko tupla…. Tämän viikonlopun pelit on pelattu.Missä on kärsivällisyys? Missä on pelisuunnitelma? Mitä tekee caddie? ….
Välimäki tippui tuloslistalla sellaiset 50 sijaa eli jatkoi siitä, mihin viime viikonloppuna jäi. Onko kauden aikana tullut yksi onnistuminen, sekin tammikuussa? Erityisesti ihmetyttää, miten pääsarjatason pelaaja voi olla niin huono bunkkereissa? Griinibunkkereista saa laittaa korttiin järkeään sen kolme lyöntiä. Toivottavasti saa vielä parannettua peliä loppukauteen, vaikka ei siihen enää kukaan usko.
Jos ei tule greeniosumaa, näyttää tulevan liian helposti se kolme lyöntiä, jopa neljä, lisää.
Meksikon kisan huippuonnistumisen jälkeen on suoritustaso jäänyt varsin vaatimattomaksi.
”Tulostaso on Utahissa kova ja Välimäki jäi kärkituloksesta yhdeksän lyöntiä.”
Tästä huolimatta on syytä huomata, että Utahin kisasta puuttuvat lähes kaikki parhaat pelaajat, siis useita kymmeniä maailman kärkipelaajista.