16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Ilosen lopettamispäätös sai Mikko Korhosen herkistymään: ”Oudolta tuntuu ilman Mikkoa reissailla”

Mikko Korhonen heräsi ilman syytä jo kello 4.00 aamuyöstä. Hän vilkaisi puhelinta, eikä nukkumisesta sen jälkeen tullut mitään.

Tämän hetken kokenein golfammattilaisemme Mikko Korhonen on pelannut pitkän uran samanaikaisesti Mikko Ilosen kanssa. Kaksikko tuntee luonnollisesti toisensa hyvin ja on viettänyt valtavasti aikaa keskenään niin treeniviheriöillä, players loungeissa kuin kisahotelleissakin.

Ei siis ihme, että kollegan lopettamispäätös sai Mikko Korhosen mietteliääksi.

”Aamu alkoi jo 4.00, kun silmät räpsähtivät auki ilman mitään syytä. Sitten katsoin puhelinta ja siellähän oli Mikolta viesti meidän tour-ryhmässä. Sitten en enää nukkunutkaan”, Korhonen kertoo.

”Kyllähän sitä vähän odotti, että pelit on pelattu, mutta pieni yllätys se oli silti. Kyllä se tunteelliseksi veti meikäläisen. Melkein kymmenen vuotta sain kulkea yhdessä Mikon kanssa. Se on ollut hienoa aikaa! Kyllä tuntuu oudolta ilman Mikkoa reissailla”, Korhonen herkistyy.

Suomen ykköspelaajaksi viime vuosien aikana noussut Mikko Korhonen on aina pitänyt kaimaansa Ilosta Suomi-Golfin ”kuninkaana”. Kun Ilonen nyt poistuu näyttämöltä, tiivistää Korhonen hänen vaikutuksensa suomalaiseen kilpagolfiin osuvasti pariin lauseeseen.

”Iso respect, huikea ura! Ilman häntä täällä kiertueella tuskin olisi meitä muitakaan.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje