9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista

9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Onko solakoitunut Rory McIlroy jälleen valmis major-voittajaksi ja lajin kuninkaaksi?

Punttien kolistelua vähentänyt McIlroy on vaikuttanut alkuvuoden kisoissa seesteisemmältä kuin koskaan. Se saattaa tietää kilpakumppaneille tukalia hetkiä kauden suurimmissa koitoksissa.

Vuosikymmenen vaihteessa salamanlailla maailman huipulle nousseen Rory McIlroyn paluu ison huipputurnauksen voittajaksi on ollut mutkikas. Tämän Tiger Woodsin manttelinperijäksi ennustetun pohjoisirlantilaisen piti lyödä alta aikayksikön laudalta vähintään kaikkien eurooppalaisten tähtipelaajien tekemät ennätykset, mutta sitten tapahtui jotain.

Matkan varrella riitti välineiden vaihdon aiheuttamaa pitkittynyttä ruosteisuutta, seurustelusuhteiden kariutumisia ja monenlaista pyöritystä valtameren molemmin puolin. Vaikka voitoton vuosi 2013 oli kaiken menestyksen keskellä harvinaisen vaikea, tuli hän seuraavalle kaudelle kenties parempana kuin koskaan.

Masters-voiton, Career Grand Slamin ja muiden kunnioitettavien saavutusten kiilto silmissä McIlroy käynnisti yllättäen muodonmuutoksen. Hän rakensi itsestään ankaralla saliharjoittelulla lihaskimpun, mikä johti pidemmän päälle pelillisiin ongelmiin.

Vuoden 2016 PGA Tourin finaaliturnauksen voiton jälkeen McIlroy mahtui vielä t-paitaansa, mutta sitten tuli stoppi. Hän putosi vuonna 2017 maailmanlistalla ensimmäisen kerran top 10:stä ja pelillinen menestys löi pahasti tyhjää.

Kärkkäimpien fanien mielestä keväällä 2017 Erica Stollin kanssa avioituneen pelaajan ei olisi pitänyt antaa elämässään naisille sijaa silloin, kun ura oli haavoittuvaisessa tilassa. Menestykseen uskovien rivit alkoivat horjua pahasti, mutta pyyhe ei käynyt kehässä.

Kausien 2017 ja 2018 ainoaksi voitoksi jäi edelliskauden helmikuussa käydyn Arnold Palmer Invitationalin ykköstila. Bay Hillin kisan voiton jälkeen McIlroyn uralla näyttäisi koittaneen uusi aika. Hän palasi tuolloin takaisin OWGR-listan kärkikymmenikköön, ja teki ajatusmaailmassaan ilmeisen oikeita ja seesteisiä ratkaisuja.

Hän eli hetkessä, vaikka tulosta näytti osin harhaanjohtavasti tulevan silläkin tavalla.

Kenties tärkein niistä on fyysisen olemuksen palauttaminen sopusuhtaisemmaksi ja toimivammaksi omaan leipälajiin. Tämän vuoden alusta lähtien McIlroyn kasvot ovat näyttäneet kapeammilta kuin vuosikausiin, eikä hauiskaan ole enää niin kuin ”Kippari-Kallella”. Tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta muun muassa svingin rytmin ja ajoituksen parempaan harmoniaan.

Rory McIlroylla ja J.P. Fitzgeraldin paikan caddiena ottaneella Harry Diamondilla on kentällä ilmeisen hauskaa keskenään. Kuva: Getty Images

Myös mediassa turhan tutuksi viimevuosina tulleet ”räksyttäminen” ja tarpeettoman oloisiin epäkohtiin puuttuminen vaikuttaisivat haihtuneen pois olennaisen tieltä.

Vuoden 2018 alusta lähtien McIlroy on koonnut pääkiertueilla 16 top 10 -sijoitusta. Näistä voittoja on kaksi ja muita top 3 -sijoituksia viisi. Tämän vuoden puolella pelaamissaan kuudessa kilpailussa hän ei ole jäänyt kertaakaan kuuden parhaan ulkopuolelle.

Sitäkään ei voi sivuuttaa, että nuoren miehen asenteessa tapahtuu viidessä vuodessa paljon. Kun McIlroylta kysyttiin upeasti sujuneen kesän 2014 viimeisen – ja edellisen voittamansa – major-turnauksen, PGA Championshipin jälkeen, oliko tämä nyt se kirsikka kakun päälle, hän vastasi: ”Kyllä, ja tätä juhlitaan kunnolla”.

Menestyksen jälkeen pitää juhliakin, mutta tuolloin 24-vuotias McIlroy ei kenties ollut vielä tarpeeksi kypsä katsomaan asioita riittävän kauas. Hän eli hetkessä, vaikka tulosta näytti osin harhaanjohtavasti tulevan silläkin tavalla.

Sunnuntaina voittamansa kilpailun lehdistötilaisuudessa McIlroy ei puhunut juhlimisesta mitään, vaikka uran ensimmäinen Players-titteli teki kaikkien vaikeiden vuosien ja hitaan ”jälleenrakentamisen” jälkeen varmasti hyvää.

”Nyt on istuttava alas miettimään, mitä tästä otetaan mukaan. Yritetään sitten liittää parhaat asiat seuraavien viikkojen turnauksiin”, keväällä 30 vuotta täyttävä pelaaja pohdiskeli TPC Sawgrassilla kisan tauottua.

Vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet kentällä ja sen ulkopuolella, että Rory McIlroy on tällä kaudella kilpakumppaneiden näkökulmasta äärimmäisen kova pala purtavaksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)