16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Fox hätäinen voittaja Perthissä – ehti seuraamaan kaikessa rauhassa pronssiotteluakin

Ryan Fox otti hetken aikaa ”ilmassa roikkuneen” avausvoittonsa Euroopan kiertueella.

Ryan Fox otti Adrian Otaeguista vakuuttavan 3/2-voiton sunnuntaina Australian Perthissä päättyneen reikäpeliturnauksen finaaliottelussa. Kisan match play -osuudella pelattiin vain kuuden reiän pituisia otteluita, mikä korostaa Foxin ylivoimaisuutta.

Uusiseelantilainen oli vahvassa vedossa jo ISPS Handa World Super 6 Perth -kilpailun lyöntipelivaiheessa, missä hän ylsi kahdeksan joukkoon, ja suoraan toiselle reikäpelikierrokselle.

Matkallaan finaaliin Fox päihitti Jazz Janewattananondin, Kristoffer Reitanin ja Paul Dunnen. Lujimmille hän joutui heti ensimmäisessä ottelussaan poikettuaan kolmesti uusintareiällä ennen thaimaalaisen vastustajansa taipumista.

Fox oli ratkaisuottelussaan sen verran sukkela, että hän ennätti kaikessa rauhassa seuraamaan vielä kesken ollutta Dunnen ja Scott Vincentin välistä kamppailua kolmannesta sijasta. Vincent voitti kaksi viimeistä reikää ja venytti matsin uusintaan. Jatkoreikä oli kuitenkin Dunnen heiniä.

Menestyksensä avaintekijäksi Lake Karrinyup Country Clubilla maailmanlistalla sijalla 85 oleva Fox nosti laadukkaat avaukset.

”Löin enimmäkseen koko viikon todella hyviä draiveja, ja niin tein myös tänään.”

Ykköstila oli viikonvaihteessa 79. kerran ET:n kilpailussa esiintyneelle Foxille, 32, ensimmäinen pääkiertueella. Isompi menestys on jo tovin tehnyt tuloaan, sillä hänen nimensä on vilahdellut tämän tästä ET-kisojen tulosluetteloiden kärkipäässä.

Pelaaja on haalinut parin viime vuoden aikana useampia top 10 -sijoituksia, ja hän venyi kaudella 2018 kahdesti myös top 3:een. Suuren yleisön tietoisuuteen hän murtautui vuonna 2017 yltämällä kolmessa peräkkäisessä Rolex-sarjan turnauksessa kymmenen joukkoon.

Voitto oli vuoden 2018 Irish Openissa vahvasti Foxin suuntaan kallellaan, kunnes Russell Knox astui kuvaan upottaen kaksi hehtaariputtia 72. ja ensimmäisellä uusintareiällä.

Otaegui saattoi lähteä finaaliotteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Olihan hänen molemmat ET-voittonsa tulleet nimenomaan match play -kisoissa. Pääsy reikäpeleihin ei ollut silti mikään läpihuutojuttu: espanjalainen joutui lyöntipeliosuuden jälkeen playoffiin, jossa 11 uusijan joukosta yksi pudotettiin jatkosta.

Kisan ainoa suomalaispelaaja Kim Koivu karsiutui toisen lyöntipelikierroksen jälkeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje