16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Kova sijoitus edelleen Kim Koivun ulottuvilla vuoden viimeisessä ET-koitoksessa

Niin ikään hyvin kuvassa mukana oleva Kalle Samooja puntaroi kolmannen kierroksen jälkeen, pelataanko Etelä-Afrikassa samankokoisiin reikiin.

Alfred Dunhill Championshipissä ainoina suomalaisina jatkoon päässeet Kim Koivu ja Kalle Samooja taistelevat ET:n ohjelmaan kuuluvan kilpailun finaalikierroksella korkeista sijoituksista.

Toisella kierroksella turnauksen tähän asti parhaan tuloksen pelanneen Koivun kortti oli lauantaina varsin värikäs. Hän aloitti birdiellä, kunnes teki reikien 3–7 periodissa sarjan: bogi-par-tuplabogi-eagle-bogi.

Koivu päätti toisen kolmanneksen bogiin, ja luisui tässä vaiheessa tuloslistalla uhkaavasti 20:n joukosta. 71 lyönnin kierroksen loppu oli kuitenkin ryhdikäs, hänen tehtyä takaysin puolivälistä lähtien birdien joka toisella reiällä.

”Rautapeli oli heikkoa, mutta lopussa parempaa. Tärkeää oli saada käännettyä tulos pakkaselle”, 12. sijalla pysytellyt Koivu sanoi.

Kokonaistilanteessa viisi alle oleva helsinkiläinen on kuuden lyönnin päässä paalulle nousseesta Skotlannin Scott Jamiesonista (-11). Kolmatta sijaa jakaviin Zander Lombardiin ja Brandon Stoneen eroa on tuplasti vähemmän. Jamiesonin ja eteläafrikkalaisten väliin mahtuu vielä USA:n David Lipsky (-10).

Kaksi pykälää noussut Kalle Samooja (24:s) pelasi Koivun tavoin tuloksen 71, joskin kierros oli tapahtumien suhteen jälkimmäisen esitystä ”rauhallisempi”. Kolmen birdien ohella hänelle kirjattiin kaksi bogia.

Kokonaistilanteessa -3 oleva Samooja kertoi pelin olleen yhtä hyvää kuin perjantainakin.

”Yhdeksän väyläosumaa, 16 griiniosumaa ja 34 puttia kertovat ehkä olennaisen.”

Birdiepaikkoja siunaantui riittävästi, mutta vaisun puttityöskentelyn vuoksi kortista löytyi usein par-tulos. Asia luonnollisesti vaivasi turkulaista hieman, mutta siihen suhtauduttiin huumorilla.

”Tuntuu jokseenkin pieneltä reiältä tällä hetkellä. Pitää käydä varmistamassa toimistosta, että pelataanko täällä samankokoisiin reikiin”, Samooja veisteli.

Luotto omaan tekemiseen ennen päätöspäivää oli kuitenkin järkkymätön.

”Kyllä tuolla on vielä yksi alhainen kierros tuloillaan. Huomenna painetaan ilolla vuoden viimeinen kierros pakettiin.”

Ruotsin Niklas Lemke (-6) mahtuu ainoana pohjoismaalaisena Leopard Creek Country Clubin kentällä pelattavassa kilpailussa top 10:een.

Samooja ja Espanjan Alejandro Canizares (-3) starttaavat sunnuntain kierrokselle kello 10.06. Koivu ja Ranskan Romain Langasque (-5) kuulutetaan ykköstiille tasan yhdeltätoista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje