16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Niina Liias liittymässä kolmantena suomalaisena LET:n karsintafinaaliin

Edes päätöskierroksen täydellinen epäonnistuminen ei pudota Liiasta ensi sunnuntaina alkavasta karsintahuipennuksesta.

Niina Liias (-10) on hyvää vauhtia matkalla kohti naisten Euroopan kiertueen tämänvuotista karsintafinaalia. Kalajokilaakson Golfin pelaaja on Amelkis Golf Clubilla Marokossa meneillään olevassa LET:n esikarsintakilpailussa hienosti jaetulla neljännellä sijalla, kun jäljellä on enää yksi kierros.

Kierrostulokset 69–67–70 pelannut Liias, 27, saa lähteä kilpailun päätöspäivään rauhallisin mielin, sillä viimeisissä karsintafinaalipaikoissa kiinni olevat pelaajat ovat suomalaista 13 lyöntiä perässä.

Karsintakilpailussa on mukana 70 pelaajaa, joista 38 parasta ja samaan tulokseen yltäneet etenevät karsinnan ylimmälle portaalle.

Turnauksen kärjessä on Ruotsin Linnea Ström (-19), jolla on seitsemän lyönnin etumatka Irlannin Leona Maguireen. Jälkimmäinen vietti vuosina 2015–2018 yhteensä ennätykselliset 135 viikkoa naisten amatöörirankingin ykkösenä.

Maguire ryhtyi kesällä kaksoissiskonsa tavoin ammattilaiseksi. Lisa Maguire pelaa niin ikään Marokon esikarsintakilpailussa, ja on parhaillaan ensimmäisten joukossa kärkkymässä paikkaa strategisen viivan paremmalle puolelle kokonaistilanteessa +4.

Viikon kuluttua käynnistyvä viiden kierroksen pituinen LET:n karsintafinaali pelataan samalla Amelkis Golf Clubin kentällä. Kilpailuun ovat suomalaisista paikkansa jo varmistaneet Tiia Koivisto sekä Elina Nummenpää.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje