16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Hölmöilystään harmistunut Noora Komulainen otti Intiassa askeleen kohti kärkeä

Komulainen jahtaa viikonloppuna ensimmäistä top 10 -sijoitustaan LET-kiertueella yli vuoteen.

Noora Komulainen (par) pelasi Hero Women’s Indian Openin toisella kierroksella avauspäivän tapaan par-tuloksen, 72. Sijoitus parani tasaisessa kilpailussa kuitenkin tuntuvasti, ja hän jakaa 36 reiän jälkeen 11. tilaa.

Komulainen pystyi tuplaamaan birdiesaaliinsa (4) ensimmäiseen kierrokseen nähden, mutta myös bogi-sarakkeessa oli enemmän tapahtumia. Kahden bogin ohella hänelle kirjattiin myös yksi tuplabogi.

”Aika samanlaista peliä kuin eilenkin. Lyöminen on ollut stediä (vakaata), ja löin esimerkiksi yhden wedgen ilmassa reiän reunaan. Pallo kimposi siitä 20 metrin päähän, mutta sain taisteltua onneksi parin”, Komulainen sanoi.

”Tänään jouduin kahdella reiällä chippaamaan kahdesti. Harmittaa vähän sellainen hölmöily.”

Suunnitelma kärjen tavoittamiseksi pysyy ennallaan.

”Samalla pelikirjalla jatkoon, ja täytyy vain uskoa, että putit alkavat uppoamaan.”

Suomalaisista parhaiten perjantaina pelasi Ursula Wikström (+5), joka nousi hurjalla kirillä kolmen lyönnin turvin karsintarajan yläpuolelle.

Par-tuloksen alittaminen tarkkuutta vaativalla DLF Country Clubin kentällä oli perjantaina hankalaa, sillä siinä onnistui tuloksen 70 lyöneen Wikströmin lisäksi vain 13 pelaajaa.

”Eilen olin lyöntini kanssa aikamoisissa vaikeuksissa. Varsinkin avauslyönnit sujahtelivat vähän sinne sun tänne. Tänään sen sijaan pallon lyöminen oli hyvää, mutta puttipeliin jäi viikonlopulle vielä parannettavaa. Kuitenkin aika stedi rundi ja siitä olen iloinen, että homma jatkuu viikonlopulle”, hän totesi.

Tiia Koivisto (+13), Krista Bakker (+13) ja Sanna Nuutinen (+15) karsiutuivat jatkosta 6–8 lyönnin marginaalilla.

Christine Wolfilla (-8) on kilpailun kärjessä selvä johto. Thaimaan Pannarat Thanapolboonyaras on itävaltalaista neljä lyöntiä perässä. Norjalaiset Tonje Daffinrud (-3) ja Marianne Skarpnord (-2) ovat seuraavina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje