16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Royal Melbourne on Sandbeltin alueen ylpeys

Royal Melbourne isännöi ensi vuonna Presidents Cupia. Kuva Gary Lisbon

West-kenttää pidetään yhtenä Alister MacKenzien parhaista kentistä.

Victorian osavaltio on Australian golfin mekka. Osavaltion suurimman kaupungin, Melbournen, ympäristössä sijaitsee toinen toistaan upeampia golfkenttiä. Niistä yksi on kuitenkin ylitse muiden, Royal Melbourne Golf Club.

Vuonna 1891 perustettu ja royal-etuliitteen Englannin kuningatar Victorialta neljä vuotta myöhemmin saanut kenttä on Australian vanhin.

Klubilla on kaksi komeaa kenttää. Yhdysvaltain Golf Digest rankkasi tänä vuonna West Coursen maailman kolmanneksi parhaaksi, ja East Course päätyi sekin 19. sijalle. Kentillä ei tarvitse pelata montaakaan väylää ymmärtääkseen, että arviot pitävät paikkansa. Jokainen väylä avauspaikalta viheriölle on upea kokonaisuus. West-kentän on alun perin piirtänyt itse Alister MacKenzie, ja sitä pidetään yhtenä hänen parhaista suunnittelutöistään.

Pelaaminen on miellyttävän haastavaa. Avauksille on huippuluokan kisakentiksi jopa mukavasti tilaa. Lähestymislyöntien kannalta on merkityksellistä olla oikeassa kohdassa väylää, sillä muuten voi vain haaveilla saavuttavansa griinin.

Klubin jäsenyyteen on tiukat pääsyvaatimukset. Kuka tahansa nykyisistä jäsenistä voi evätä kokelasjäsenen pääsyn seuran jäsenlistoille.

Australian golflegenda Greg Norman valittiin Royal Melbournen kunniajäseneksi vasta vuonna 2008 ja Masters-voittaja Adam Scott vuonna 2014.

Royal Melbourne kuuluu hiekkaperäiseen, Sandbeltiksi kutsuttuun alueeseen, eikä hiekkaesteitä ole kentällä säästelty. East Coursen jokainen griini on ympäröity bunkkereilla. Hiekkaesteiden ja viheriöiden välissä ei yleensä ole lainkaan foregriiniä.

Vuonna 2019 Royal Melbourne isännöi Yhdysvaltain ja muun maailman (pl. Eurooppa) välistä joukkuekilpailua, Presidents Cupia. Tuolloin käytössä on kahden kentän väylistä rakenneltu yhdistelmä, Composite Course.

Royal Melbournen naapurikentällä, The Metropolitanilla, pelataan tänä vuonna World Cup, jossa Mikko Korhosen ja Mikko Ilosen edustama Suomikin on mukana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje