16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samoojalle Italiasta jälleen tukku tärkeitä rankingpisteitä

Turkulaisella on kauden puolivälissä toinen käsi tiukasti kiinni Euroopan kiertueen kortissa.

Kalle Samooja esitti Sardiniassa pelatun haastajakiertueen turnauksen päätöspäivänä jämäkkää golfia. 66 lyönnin kierros vei hänet kokonaistulokseen 274 (-10), millä heltisi jaettu 21. sija.

Samoojan virheetön kierros sisälsi viisi birdieä, joista kaksi tuli Is Molas Resortin kentän ulosmenon molemmilla par-kolmosilla. Hän hyödynsi sunnuntaina hyvin myös par-viitoset tehtyään näistä jokaiselle birdien.

”Tänään oli hyvä päivä ja viikon parasta peliä. Ja ihan ok kisa tietty. Pari kiekkaa olisi taas kaivattu alhaisemmaksi. Rupesi tällä viikolla Sardinian helteessä kone jo hyytymään”, seitsemän lyöntiä kärjelle hävinnyt Samooja kertoi.

”Peli on kyllä ihan hyvällä mallilla. Varsinkin tiiltä hyvää tekemistä.”

Hän palaa seuraavaksi kotimaahan ja pelaa seuraavan kerran heinäkuun lopussa Itävallan Ramsaussa käytävässä kilpailussa.

”Nyt Suomeen lataamaan akkuja ja treenaamaan äijä iskuun kauden loppupuolikkaalle.”

Epävireinen kolmas kierros haihdutti Antti Ahokkaan haaveet hyvästä sijoituksesta. Kuva: Antero Lindell

Italian Challenge -kilpailun voitti paikkansa ensi kaudeksi Euroopan kiertueelle varmistanut Sebastian Söderberg (-17). Ruotsalainen jätti kisan kovinta kierrostulosta (63) sunnuntaina jakaneen Norjan Eirik Tage Johansenin lyönnin päähän.

Espanjan Emilio Cuartero Blanco (-15) oli kolmas.

Hyvissä asemissa kisan puolivälissä keikkunut Antti Ahokas (-8) oli 33:s ja Oliver Lindell (-3) 55:s. Kim Koivu ja Mikael Salminen karsiutuivat.

Samooja menetti Challenge Tourin rankingissa yhden sijan ja on nyt viidentenä. Vaikka Sardiniasta ei pisteitä tullut aivan roppakaupalla, on niistä jokainen elintärkeä, kun pelaaja pyrkii sinetöimään paikkansa ET-kortin saavien 15 ensimmäisen joukossa.

Koivu on Road to Ras Al Khaimah -listan seitsemäs.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje