16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen jälleen voittokamppailussa – eroa kärkeen vain lyönti

Saksan Kölnissä pelataan poikkeuksellisen tasaista golfkilpailua. Kolmen lyönnin sisällä kärjestä on peräti 20 pelaajaa – heidän joukossaan myös Mikko Korhonen.

Mikko Korhosen ote pitää. Pari viikkoa sitten Itävallassa uransa ensimmäistä ET-voittoa juhlinut Korhonen on pedannut itselleen loistavat asetelmat sunnuntaille, kun Saksan Kölnissä ratkotaan huomenna BMW International Open -kilpailun voitto.

Korhonen teki lauantaina tuloksen 69 (-3) ja siirtyi yhteistulokseen -4. Hän jakaa kilpailussa seitsemättä sijaa yhdessä Chilen Nico Geigerin kanssa.

Kärkipaikalla tuloksessa -5 on kuusi pelaajaa. Korhosella on eroa piikkipaikkaan vain lyönti. Mukana kärkikamppailussa on tavallista useampia yrittäjiä, sillä kolmen lyönnin sisällä kärkituloksesta on peräti 20 pelaajaa.

”Oli hyvää menoa tänäänkin! Muutamia hyviä pareja sain pelastettua, putteri toimi silloin kuin piti. Lyöminen oli parempaa kuin eilen, eikä tullut isoja missejä”, sanoi Korhonen, joka lauantaina teki neljä birdietä ja yhden bogin.

”Tiukka pakka huomista ajatellen, kuka tahansa viiden lyönnin sisältä voi voittaa. Tulee mielenkiintoinen päivä”, Korhonen ennusti.

Kärkipaikkaa jakavat kotiyleisön suosikit Martin Kaymer ja Maximilian Kiefer, Englannin Aaron Rai ja Chris Paisley sekä Tanskan Lucas Bjerregaard ja Australian Scott Hend.

Voittaja kuittaa kahden miljoonan euron kokonaispotista yli 300 000 euroa.

Korhonen kamppailee tosissaan paikasta Euroopan kiertueen finaalisarjassa, jonne selviytyy pistelistan 60 parasta. Ennen tämän viikon kilpailua Korhonen oli listalla 37:s. Hyvä sijoitus Saksassa silottaisi tietä huomattavasti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)