26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour

Langer, 59, parempi kuin koskaan Champions Tourilla

Raudanlujassa kunnossa oleva Bernhard Langer saa ylistäviä lausuntoja kilpakumppaneiltaan. Sunnuntaina hän saavutti hattutempun kauden kokonaiskilpailussa.

Paul Goydos ja Bernhard Langer olivat sunnuntaina kaiken keskipisteinä Scottsdalessa päättyneen Charles Schwab Cup Championshipin jälkeen.

Alusta loppuun saakkaa finaalikisaa johtaneen Goydosin (-15) ja toiseksi sijoittuneen Langerin väliseksi eroksi jäi kaksi lyöntiä. Tämä riitti kuitenkin jälkimmäiselle kolmanteen peräkkäiseen Schwab Cupin voittoon.

”Paras tilanne aloittaa finaalikierros, kun esimerkiksi Montogomerie (Colin) ja Langer (Bernhard) ovat muutaman lyönnin päässä. Jos pelaisin Langerin kanssa reikäpelimatsia, hänen pitäisi antaa minulle kaksi eteen. Lähdimme siten finaalikierrokselle tasapäisistä asetelmista. Sama koskee Montgomerieta. Nämä kaverit kuuluvat sentään Hall of Fameen”, Goydos sanoi.

Scottsdalessa 440 000 dollaria kuitannut Goydos voitti edellisen turnauksensa New Yorkissa heinäkuussa. Ykköstiloja Champions Tourilla hänellä on koossa nyt neljä.

Parhaiten kaksi kisaa PGA Tourilla voittanut Goydos muistetettaneen vuoden 2010 John Deere Classicista, jossa hän avasi pelin maagisella 59 lyönnin tuloksella.

”Tällä kentällä on pystyttävä pitämään pallo pelissä, ja viheriöille on osuttava. Tavoitekohteesta sivuun mennyt pallo pitää ainakin ’missata’ oikeaan paikkaan; luulisin, että onnistuin tässä erittäin hyvin pitkin viikkoa.”

Paul Goydosin suurin yksittäinen tähtihetki on 60 lyönnin rajan alittaminen Illinois'ssa kuusi vuotta sitten. Kuva: Getty Images

Paul Goydosin suurin yksittäinen tähtihetki on 60 lyönnin rajan alittaminen Illinois’ssa kuusi vuotta sitten. Kuva: Getty Images

Champions Tourin playoffien ensimmäisen turnauksen polvivaivan vuoksi väliin jättänyt Langer sai kauden pistekuninkaana miljoonan dollarin bonuspotin. Neljä voittoa tänä vuonna saavuttanut saksalainen kokosi kauden mittaan palkintorahaa reilut kolme miljoonaa taalaa.

Goydos innostui ylistämään Langeria juhlahumun keskellä.

”Langer on todellinen supersankari. Hän näyttää tulevan ikääntyessään vain paremmaksi. Kaveri pelasi kiertueella parhaan kautensa, ja hän on 59-vuotias. Uskomaton tapaus.”

Euroopan kiertueella 42 turnausta voittaneen Langerin huonoin sijoitus kauden 21 kilpailussa oli 13:s.

Colin Montgomerie oli kokonaiskilpailussa toinen ja Goydos kolmas.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje