16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Titleist Pro V1:llä 15 vuotta täynnä

Titleistin Pro V1 -pallojen suosiolle ei näy loppua. Kuva: Acushnet Company

Vuoden 2000 Invensys Classic pelattiin lokakuussa Las Vegasissa, Michelob Championshipin ja Tampa Bay Classicin välissä. Kyseessä olisi voinut olla mikä tahansa PGA Tourin tavallinen turnaus, mutta tarkemmin katsoen siinä oli jotain erityistä. Kilpailussa oli jaossa yksi kauden suuremmista palkintopoteista, 4,25 miljoonaa dollaria, lisäksi Las Vegasissa pelattiin viisi kierrosta. Merkittävintä oli kuitenkin se, että kilpailussa lanseerattiin pallo, josta tuli sittemmin menestystarina – Titleist Pro V1.

Titleistin pallotuotannon johtotähtinä 90-luvun puolivälissä toimivat yhtiön Professional- ja Tour Balata – mallit. Taustalla tehtiin kuitenkin aktiivista kehitystyötä, ja sen seurauksena lukuisia moniosaisen pallon prototyyppiversioita.

Vuosituhannen vaihduttua Titleistin pallosuunnittelijat poimivat yhden version erilleen muista. Pallossa oli kiinteä ydin, surlyn-kotelo, uretaani-päällinen ja 392 kuopan kuviointi.

Testeissä ammattilaisten palaute oli ylistävä ja he halusivat valmiin tuotteen peliin niin pian kuin mahdollista. Titleistille tuli kiire nimen kanssa saadakseen sen USGA:n hyväksyttyjen pallojen listalle. Laboratoriossa käytetty työnimi Pro V1 otettiin käyttöön, mutta sen piti olla vain väliaikainen, kunnes uusi keksitään. Näin Acushnetilla ainakin oletettiin…

Nimi päätettiin jättää vakituiseksi, koska ammattilaiset pitivät siitä, ja se jäi hyvin heidän mieleensä.

Invensys Classicissa 47 kilpailijaa otti pallon välittömästi käyttöönsä. Se on edelleen suurin yksittäinen välinevaihdos ammattilaisgolfin historiassa. Yksi pallon peliin ottaneista oli Billy Andrade, jonka kausi oli sujunut umpisurkeasti. Hän oli missannut karsintarajan 18 kilpailussa, ja Buick Challengen 10. tila oli ainoa jollain tavalla mainittava sijoitus Las Vegasin turnaukseen saakka.

Andrade oli lähettänyt ilmoittautumisen PGA Tourin karsintoihin, eikä yksi pallonvaihdos tukalassa tilanteessa askarruttanut häntä millään tavalla. Pallo toimi hänen pelissään hyvin. Se tarjosi avauksissa enemmän pituutta kuin aikaisempi pallo, ja lisäksi raudoissa oli parempi kontrolli. Andrade voitti kilpailun lyönnillä ennen Phil Mickelsonia, ja pelasti samalla kautensa ja uransa.

”Olin siihen saakka pelini kanssa ihan pulassa. Las Vegasin kisan voitto antoi uuden vaihteen uralleni”, ensimmäisenä pelaajana ammattilaisturnauksen Pro V1:llä voittanut Andrade sanoi.

Myös Mickelson käytti uutta palloa turnauksessa, ja samoin neljä muuta kymmenen joukkoon sijoittunutta pelaajaa.

Pro V 1:n asema ei ole ollut horjutettavissa ammattilaisten keskuudessa tultuaan markkinoille loppusyksystä 2000. Ikään kuin pallon 15-vuotisjuhlan kunniaksi Andrade voitti elokuun lopulla Champions Tourilla pelatun Boeing Classicin. Pallona hänellä oli turnauksessa Pro V1:n kahdeksannen sukupolven versio.

Titleist on vuosien varrella jatkanut Pro V1 – ja Pro V1X –pallojen aktiivista kehitystyötä. Maailmanlaajuisilla ammattilaiskiertueilla elokuun 2015 loppuun mennessä yhteensä 15 987 pelaajaa oli käyttänyt Pro V1 – tai Pro V1X –palloa. Lähimmän kilpailijan vastaava saldo on 2682.

Myös merkin tulevaisuus ”pallovaltiaana” näyttää varsin hyvältä, mikäli tulevia huippupelaajia käytetään mittapuuna. Mm. Royal Birkdalessa pelatun British Boys Championshipin 252 kilpailijasta 218 käytti Titleistin palloa.

Lähde: Golf Monthly

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)

    Makuasia says:

    Vai maksaako Titu paremmat bonarit pelaajille pallojen käyttämisestä kisoissa. Ammattialisethan saa aikamoisia summia mailoista, palloista räteistä yms kunhan julkisesti mainostavat ko. tuotetta. Ja taas tyhmä klubituuppari maksaa itsensä kipeeksi käyttäessään esikuviensa mukaisia tuotteita.. Eihän se ole hölmö joka pyytää vaan se joka maksaa, sellaisesta jonka ominsisuuksiat ei todellakaan ole mitään hyötyä. Esimerkiksi Midien karsinnoissa oli sellaisia esityksiä että löytöpallo olisi ehkä ihan paras valinta. Ei niihin duffeihin ja soketteihin provikaa tarvita.

    MaMu pallot says:

    Tituhan voi nytten jakaa ilmaiset pallot tuleville golfareille Järviseudun Golfissa. Kivitippuun on jatkossa tulossa uusia asukkaita ihan kentän viereen. Uusi pakolaiskeskus tuo väriä myös golfkentälle ja uusia mahdollisuuksia. Upea juttu! Lähteekö SGL mukaan tukemaan tätä?

    PokikONE says:

    Mutta Provia voi hyvällä omallatunnolla etsiä täydet 5 min. metsästä, jos kerrot etsiväsi NXT:tä niin et saa tukea…

    salomon says:

    Juuri niinkuin sanoit! Aivan sama millä klubituuupparit tökkii! Mutta kun katsoo kaikkia muitakin varusteita, niin vino hymy leviää sisäänpäin – ja ulospäin kun näkee hurjailmeisen avauksen ja ne selitykset. Ja tuloksen, pitkälti yli 100 lyöntiä! Hah hah haa! Ja ollaan niin kilpapelaajia……

    Kateellinen lorvija says:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092220396928_uu.shtml Onnittelut Järviseudun Golfille. Tarttukaa haasteeseen ilolla!

    Myyrä says:

    … ja saavathan nämä sairaan vahingoniloiset salomonin makuasiat yhden ilonaiheen lisää: ”kaverilla näyttäisi hukkuvan ”kallis” pallo”, … ,mikäli ei pelaa Kytäjällä, jossa pilkatut tuupparit eivät saa palloa hukkaamisen vaatimalle etäisyydelle; …kulunut Bridgestone viidettä kierrosta. Siis eiköhän ole jokaisen oma asia millä pelaa, ja pelaa hyvillä, kun on varaa ja haluaa; koettakaa salomonit et co pitää kateuttanne ja katkeruuttanne paremmin piilossa (vai liekö kyseessä viaton tyhmyys, jota on vaikea peittää muuten kuin olemalla hiljaa ja kirjoittelematta).

    ma mu namu says:

    Golffissa on helppo näyttää prolta, vai mitä Myyrä! Totuus paljastuu yleensä jo kolmannen reijän jälkeen kun ilmoitettu tasoitus 4 on ylitetty 2:della! Ymmärsitkö?

    maikkip2 says:

    Mikä ihme tämän uutisen kommentoijia vaivaa? Suomalaisten perisynnin sanotaan olevan kateus ja se näyttää todella vallitsevan, on kyse sitten turvapaikanhakijoista tai kaverin pelitaidoista – tai pallosta. Suomalaissyntyisiä mamuja on maailma pullollaan, osa nytkin nautiskelee etelän lämmöstä golfia pelaten. Heitätte varmaan samat kommentit heillekiin, jos golfmatkalla samalle kentälle sattuvat – muistakaa kysyä kuka on kustantanut pelipallot!