16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Nike vetäytymässä golfvälinemarkkinoilta

Merkiltä on pian vapautumassa lukuisia uutta välinesopimusta kartoittavia huippupelaajia.

Nike Golf ilmoitti keskiviikkona vetäyvänsä golfvälinebisneksestä. Tarkempaa aikataulua suunnitelmille ei yhtiön tiedotteessa julkistettu. Ratkaisu merkitsee sitä, että yhtiö lopettaa lähiaikoina mailojen, pallojen ja bägien valmistuksen. Se aikoo jatkossa keskittyä enemmän urheilujalkine- ja tekstiilimarkkinoille.

Nike teki merkittävän esiintulon golfvälinesektorille, solmimalla jättimäisen yhteistyösopimuksen nuoren Tiger Woodsin kanssa 20 vuotta sitten.

Yhtiö nousi keskeiseksi golfbrändiksi, ja tehosti edelleen asemaansa vuonna 2013 saamalla Rory McIlroyn allekirjoituksen kymmenvuotiseen sopimuspaperiin. Epävirallisten tietojen mukaan kontrahdin arvo oli 200 miljoonaa dollaria. McIlroyn ykköstila vuoden 2014 PGA Championshipissä on näillä näkymin jäämässä viimeiseksi Niken välineillä voitetuksi major-titteliksi.

Nike Golf tiedotti viime kuussa, että sen vuotuiset golfmyyntituotot (702 miljoonaa dollaria) putosivat toukokuun viimeisenä päivänä päättyneellä tilikaudella 8.2 prosenttia. Yhtiön mukaan Nike Golfin paras tulos on vuodelta 2013, jolloin sen tulot olivat 792 miljoonaa taalaa.

Brändin kahden edellisen vuosikymmenen tärkeimmän mannekiinin Tiger Woodsin viime vuosien alavireiset otteet ovat osaltaan latistaneet Niken kiinnostuvuutta suuren yleisön silmissä. Hänen agenttinsa Mark Steinbergin mukaan suunnitelmat Woodsin uuden välineyhteistyökumppanin löytämiseksi ovat jo käynnistyneet.

Nike Golf ratsasti 90-luvulla maailmanmaineeseen <a href=Tiger Woodsin myötävaikutuksella. Kuva: Getty Images" width="630" height="415" />

Nike Golf ratsasti 90-luvulla maailmanmaineeseen Tiger Woodsin myötävaikutuksella. Kuva: Getty Images

Selkävaivojensa seurauksena lähes vuoden kilpagolfista sivussa olleen Woodsin paluun tarkemmasta ajankohdasta ei ole toistaiseksi tietoa.

Vuodesta 1998 lähtien palloja ja vuodesta 2001 lähtien mailoja valmistaneen Niken ilmoituksen myötä välinemarkkinoille ”vapautuu” lähitulevaisuudessa useita mielenkiintoisia sopimuskohteita. Woodsin ja McIlroyn ohella muita tunnettuja Niken tallipelaajia ovat muun muassa Brooks Koepka, Tony Finau, Russell Henley, Paul Casey, Jhonattan Vegas, Michelle Wie ja Suzann Pettersen.

Kun uutta omistajaa etsivän TaylorMaden tilanne on toistaiseksi odottava, voisi ainakin käsiään yhteen hierovien Titleistin ja Callawayn olettaa olevan varsin kiinnostuneita uusista pelaajista. Myös välinemarkkinoilla nousua tekevä Cobra ja mahdollisesti Ping voidaan nostaa tässä yhteydessä esille.

Nähtäväksi myös jää, miten suureen roolin Parsons Xtreme Golf (PXG) nousee avautuneen tilaisuuden myötä. Ryminällä markkinoille tullut merkki on jo ehtinyt haalia suojiinsa sellaisia nimiä, kuten Zach Johnson, Billy Horschel, Chris Kirk, Ryan Moore, Charl Schwarzel, Cristie Kerr ja Gerina Piller. Yhtiön itsensä mukaan se on saanut useita yhteydenottoja välinesopimusta metsästäviltä ”Niken pelaajilta”.

Lienee kuitenkin päivänselvää, etteivät tyystin golfvälinesektorilla toimivat yhtiöt pysty tarjoamaan nimekkäille huippupelaajille samanlaisia massiivisia sopimussummia kuin Nike Golf etenkin McIlroyn kohdalla. Nopeaa reagointia sopimusten suhteen on joka tapauksessa odotettavissa syksyn aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje