26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Cobra lanseerasi Bryson DeChambeaun innoittamana tasapituiset uutuusraudat

King F7 One ja Forged One -raudat ilmestyvät kauppojen hyllyihin vuodenvaihteen jälkeen.

Cobra on odotetusti tuomassa markkinoille ensimmäisenä ”raskaan sarjan” välinevalmistajana tasapitkät rautasetit. Käyttäähän sen oma tallipelaaja Bryson DeChambeau juuri tällä idealla valmistettuja rautoja.

Kyseessä on King F7 One – ja Forged One -raudat, joista jälkimmäiset löytyvät tähtipotentiaalia omaavan DeChambeaun bägistä. Cobran mukaan tasapituiset raudat tarjoavat pelaajalle optimoitua suorituskykyä, pituutta, anteeksiantavuutta ja kontrollia.

”Minulla on huomattavan erilainen lähestymistapa – pitkälti tieteellinen – golfiin kuin suurimmalla osalla. Myös svingini on teknisempi ja yksilöllisempi kuin monella muulla pelaajalla”, DeChambeau sanoi mailojen lanseerauksen yhteydessä.

”Useasti luullaan, että tasapituiset raudat sopivat vain kaltaiselleni ’single-plane’-tyyppiselle svingaajalle. Se ei pidä paikkaansa. Riippumatta pelaajan svingityypistä ja taitotasosta, niistä on kaikille hyötyä”, hän jatkoi.

King F7 One -raudoissa on käytetty samaa ”Techflo”-rakennetta ja ”Pwrshell”-lapamuotoilua kuin tavallisessa King F7:ssa. One-version jokainen rauta on rautaseiskan pituinen ja lavan paino vaihtelee läpi setin.

Pitkien rautojen painavammat ja lyhyempien rautojen kevyemmät lavat tuottavat johdonmukaisen lentokaaren ja pituuseron eri numeroiden välillä.

<a href=Bryson DeChambeausta tuli syyskuussa ensimmäinen merkittävällä kiertueella turnauksen voittanut pelaaja, joka käyttää tasapituisia rautoja. Kuva: Getty Images" width="630" height="420" />

Bryson DeChambeausta tuli syyskuussa ensimmäinen merkittävällä kiertueella (Web.com Tour) turnauksen voittanut pelaaja, joka käytti kilpailussa tasapituisia rautoja. Kuva: Getty Images

Cobran tutkimukset osoittivat, että King F7 One rautoja testanneiden pelaajien tarkkuus ja pituus kasvoi ja lyöntien välinen hajonta pieneni. Yhtiön mukaan nämä seikat ovat omiaan kasvattamaan golfarin luottamusta ja tekemään hänestä paremman rautapelaajan. Cobra myös korostaa, että samanpituisen mailan edellyttämä samanlainen lyöntiasento johtaa herkemmin lavan keskikohtaan kohdistuneisiin osumiin.

Niin ikään samanpitusina rautoina saatava King Forged One on parempien pelaajien malli, joka tarjoaa enemmän tunnetta ja mahdollisuuksia lyönnin muokkaamiseen. Pituusmenetelmää ja eripainoisia lapoja lukuun ottamatta One-versiossa käytetty teknologia on yhtenäinen tavallisten King Forged Tour -rautojen kanssa.

”Cobran 2017 rautamailamallisto on merkin kaikkien aikojen innovatiivisin ja jännittävin”, Cobra Golfin tutkimusosaston johtaja Tom Olsavsky sanoi.

Uutuusmallistosta löytyy myös 56- ja 60-asteiset One Length -erikoiswedget (V grind), varustettuna KBS Tour FLT teräsvarsilla ja Lamkinin Crossline ACE -gripeillä. Näissäkin mailoissa on rautaseiskan pituiset varret.

King F7 One – ja Forged One -raudoissa on sama suositushinta kuin tavallisissa malleissa eli 649 euroa (5-PW) ja 949 euroa (5-PW). Uutuudet saapuvat merkin jälleenmyyjille tammikuussa 2017.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)