16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ringside päätti lopettaa neuvottelut maidensa myymisestä

Espoon Ringsidessa tullaan pelaamaan myös jatkossa. Kuvassa tj. Janos Uotila antaa pallolle kyytiä.

Ringsiden keskiiviikkoinen yhtiökokous kentän viereisellä koululla oli odotetusti varsin sähköinen. Paikalla oli noin 400 ihmistä jotka edustivat 647 osaketta 846:sta. Valtavan osakasryntäyksen vuoksi kokous pääsi alkamaan vasta yli puoli tuntia myöhässä. Vaikka esityslistalla oli luonnollisesti mm. tilinpäätöksen vahvistaminen, henkilövalinnat sekä kentän kehitysohjelmasta keskusteleminen, nousi esitys maa-alueiden myymisestä pääasiaksi. Jos golfsäännöt joskus tuntuvat monimutkaisilta, nousi juridiikka ja pykälöviidakko esiin myös asian käsittelyn yhteydessä. Jaarittelut siitä, pitäisikö asioita käydä läpi ja missä järjestyksessä saivat muutenkin vaikean aiheen edessä farssimaisia piirteitä. Kun kaupunkisuunnnittelulautakunta oli tiiistaisella tiedotteellaan käytännössä leikannut siivet kaavamuutokselta, oli henki kentän säilyttämisen puolesta entistäkin vahvempi. Pian kokouksen alkamisen jälkeen hallituksen puheenjohtaja Erkki Kupari ilmoitti hallituksen vetäneen pois esityksensä jatkoneuvottelumahdollisuuksien saamiseksi yhtiökokoukselta. Tämän johdosta hän ei myöskään halunnut keskustella asiasta kokouksessa, eikä esitellä tarjousta tarkemmin. Kun hallituksen muut jäsenet tyrmäsivät puheenvuoroillaan Kuparin väitteen siitä, että hallitus olisi kokoontunut ja vetänyt ehdotuksen pois, joutui puheenjohtaja käytännössä pakotettuna kertomaan tarjouksen taustoista. Tätä vaati ponnekkaasti myös varsin luonnollisesti kokousväki. Tarinan konnan rooli oli entistä selkeämmin Kuparin harteilla. Oleellisimpaan kysymykseen, kuka oli aloitteentekijänä neuvotteluille sekä tarjouksen teolle ei kuitenkaan saatu vastausta. -Koko sen kolmen vuoden ajan jonka olen ollut puheenjohtajana on käsitykseni mukaan keskusteltu ja spekuloitu sillä, onko kenttä siinä käytössä jossa sen pitäisi olla, golfyhtiön hallituksen puheenjohtaja väisteli kysymysten ristitulessa. Mielenkiintoinen ja melko shokeeraava näkemys joka yhdessä muiden kommenttien kanssa antoi sen vaikutelman, että hallitus, tai ainakin joku sen edustajista on ollut myötävaikuttamassa Sato-konsernilta tulleen tarjousluonnoksen syntyyn. Yksinkertaistettuna, hallitus, tai osa siitä ei ole poissulkenut kenttäaluueen muuttamista asumiskäyttöön kun sille on tällaista väläytelty. Ringsiden kokouksessa ei siis tullut selväksi aukottomasti sekään, onko aloitteentekijä ollut Sato vai joku hallituksen edustajista. Suoritetussa äänestyksessä jossa kysyttiin valtuutetaanko hallitus jatkamaan neuvotteluja luvut olivat lopulta yllättävänkin tasaiset. 390 ei-ääntä, 264 kerta kyllä. Yllättävää sikäli, että Espoon kaupungin kanta (kts. alla) oli niin musertavan kielteinen kaavamuutokselle. Pelitoiminta siis jatkuu Ringsidessa ja henkilövaihdoksia hallituksessa luonnollisesti tuli. Uudeksi Golfyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Ilari Törönen. Ringsidessa on monien muiden 80-luvulla rakennettujen kenttien tavoin mittavia korjausprojekteja edessään. Akuuteimmat liittyvät klubitaloon, mutta kentän perusparannukset ja jonkintasoinen ”facelifting” tulevat myös välttämättöminä esiin. Kentän ympärille jatkuvasti laajenevan pientaloasutuksen ja keskeisen sijainnin johdosta Ringsidella on todellinen mahdollisuus nousta entistä merkittävämmäksi ja viihtyisämmäksi golfkeskukseksi. Itsestäänselvää se ei ole, tästä kertovat kierrosluvutkin. Viimeisen kymmenen vuoden keskiarvo on varsin tasan 30.000 kierrosta, ”huippuvuosina” luku oli jopa 35.000. Edelliskaudella pelaajia oli 27.000, alkavan kauden varaustilanne on tässä vaiheessa kautta heikompi kuin edellisenä vuonna vastaavaan ajankohtaan. Ringsidessa näyteltiin siis varsin odottamaton episodi aiheesta onko golfkentän tulevaisuudessakin oltava golfkenttä. Vastaavia tapauksia tuskin on lähitulevaisuudessa odotettavissa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta tyrm&#228,&#228, Ringsiden muuttamisen asuntoalueeksi

Spekulaatiot maamme kentistä käyttöasteeltaan kovimpaan luokkaan kuuluvan Ringsiden kohtalosta voidaan lopettaa. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan tiistaina julkituoma tiedote varmistaa sen, että kaavamuutos ei ole käytännössä mahdollinen. -Espoon kaavoitusta hoitavana asiantuntijalautakuntana haluamme saattaa julkisuuteen ja asianosaisille tietoon, että emme pidä muutosta mahdollisena. Minulta ei ole tiedusteltu omaa tai lautakunnan näkemystä tähän asiaan. Jos olisi tiedusteltu, niin paljon turhalta polemiikilta ja lähialueen asukkaille huolen aiheuttamiselta olisi vältytty, kertoo puheenjohtaja Markku Markkulan (kok.) allekirjoittama tiedote. -Joidenkin keksimä idea Ringside Golfin alueen muuttamisesta asumiseen on aiheuttanut epäuskoisuutta suhteessa Espoon kaavoituksen johdonmukaisuuteen. Päätäntävaltaa tällaisissa asioissa käyttää lautakunta, tyrmään tämän muutoksen mahdottomana, tiedote jatkaa selväkielistä sanomaansa. Toissaviikon perjantaina osakkaille tulleen kokouskutsun yllätyssisältö oli 17 miljoonan euron arvoinen Sato-konsernin tekemä tarjous maa-alueesta. Ringsiden yhtiökokous pidetään keskiviikkona. Jännite maakaupasta on siis poispyyhitty, mutta kova pyykinpesu on varmasti osakaskunnnan sisällä luvassa. Perimmäisiin kysymyksiin kuuluu sekin, mistä tuli aloite maakaupan hieromiselle, grynderiltä vai osakeyhtiön hallitukselta? Oliko alkuperäinen tarkoitus sittenkin vain tavalla tai toisella nostaa omaa häntää, jopa Ringsiden osakkeen hintaa? Selvää on, että keskiviikkoiltana Ringsiden yhtiökokouksessa keskustellaan varsin isoilla kirjaimilla henkilövalinnoista, toivottavasti myöskin toisesta kokouskutsun pääasiasta, eli kentän perusparannussuunnitelmasta.

Ringsiden maa-alueista tarjottu 17 miljoonaa euroa

Sergio Garcian putit livahtelevat niukasti ohi reiän, Michelle Wien koko uran uhkana ovat rannevammat &copy Getty ImagesTämä ei ole aprillipila, vaikka asiasisältönsä puolesta se voisi tähän sarjaan ensikuulemalta mennäkin. Ringsiden kentän 65 hehtaarin maa-alueesta on tarjottu 17 miljoonaa euroa, tämä tekee noin 20.000 euroa yhtiön 846 osaketta kohden. Kaikilla Oy:n osakkeilla on yhtäläinen äänioikeus. Keskiviikkona 27.päivä helmikuuta kokoontuva yhtiökokous ei voi suoraan ottaa tarjoukseen kantaa, vaan halutessaan voi valtuuttaa hallituksen jatkamaan neuvotteluja tarjouksen tehneen, toistaiseksi tuntemattoman grynderin kanssa. Tarjouksen tehneen tahon visioissa on alueen muuttaminen asuntoalueeksi, tämä puolestaan vaatisi kaavamuutosta joiden läpisaaminen on tunnetusti hankalaa ja hidasta lähes pakollisine valituskieroksineen. Tarjouksessa on lisäksi asetettu aikaraja sen voimassaololle. Mikäli kaavamuutos ei menisi läpi määräajasssa, kauppa purkaantuisi. Ringsiden osalta kaupankäyntiin lähteminen vaatisi osakejärjestyksen muuttamista ja koko yrityksen alasajoa. Julkitullut tarjous kolahti osakkaiden postiluukuista loppuviikosta, ja se tuli ” täydellisesti puskista”, valtavana ylllätyksenä. Koskaan aiemmin Suomessa ei ole olemassa olevaa kenttää vastaavalla tavalla lähdetty muuttamaan asuntoalueeksi. Ringsiden hallitus on juridisestikin velvollinen tuomaan tarjouksen yhtiökokoukselle käsittelyyn. Samassa kokouksessa on tarkoitus käsitellä myös kentän kehittämissuunnitelmia seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Luonnollisina suunnitelmina ovat viheriöiden, tiiauspaikkojen, bunkkerien ja klubirakennuksen uusiminen, sekä uuden par-3 kentän rakentaminen. Varsin mielenkiintoinen kokous Ringsidessa on varmasti odotettavissa. Kehittääkö elinvoimaista golfkeskusta vai lähteäkö pistämään sitä ”lihoiksi”?

Suomen vilkkaimpia kentti&#228,

Ringsiden tarina on varsin värikäs. Kentän rakennutti liikemies Jukka-Pekka Mattila, off-shore veneillään maailman huipulla kilpaillut huimapää jota virkavalta myöhemmin pitkään metsästi ympäri maailman kunnes lopulta sai hänet tuomiolle muista liiketoiminnan rikoksista. Allekirjoittanutkin oli pariin otteeseen Mattilaa konsultoimassa golfalasta 80-luvun jälkipuoliskolla ja kuuntelemassa tämä kauaskantoisia visioita. Hyvin vakuuttava ja mukaansatempaava visionääri. YIT rakensi kentän, jonka Kosti Kuronen suunnitteli. Jo rakennusvaiheessa likviditeettiongelmat alkoivat vaivata, kentän toisella puolella tämä näkyy heikompana viimeistelyn tasona. Osakeannit eivät sujuneet odotetusti, suuri osa osakkeista ajautui myöhemmin lamavuosina Kapiteelin haltuun. Keskeisellä ja hyvällä paikalla sijainneen kentän pelaajamäärät kasvoivat riittäviin lukuihin ja Kapiteeli pääsi irti osuudestaan. Tällähetkellä Ringside on täysin velaton yhtiö jossa ei ole yhtään ns. suurta omistatahoa, merkittävimmällä näitä on 45. Kun kierrosmäärä on vakiintunut 25.000-30.000 väliin vuosittain, on Ringside Suomen vilkkaimpia kenttiä jolla pelataan hyvällä käyttöasteella. Tilikauden 2006 voitto oli 48.000 euroa, päättyneen vuoden 2007 aikana pienempi, mutta kuitenkin plussan puolella.

Notareal tarina

Ringsiden kentän ympärille on viimeisten vuosien aikana noussut varsin paljon asutusta. Golfkenttä on nostanut huomattavasti ko. hankkeiden kiinnostavuutta ja alueen hintatasoa, hyvin hoidettu viheralue on haluttua naapurustoa. Ringsiden osakkaille esitettävä tarjous on laatuaan ensimmäinen julkituotu Suomessa. Vaikka kaikkia yksityiskohtia tarjouksen sisällöstä ei luonnollisesti olekaan käytössä, näillä annetuilla tunnusluvuilla ja monilla kysymysmerkeillä tuntuu kaupan syntyminen erittäin epätodennäköiseltä. Hinta tarjouksessa on yli kaksinkertainen markkinahintaan nähden osaketta kohden , verojen jälkeen käteen 20.000 eurosta käteen jäisi noin 14.000 euroa. Kaavamuutoksen mutkat ja klausuulit kaupan peruuntumiselle ovat lisäksi tekemässä asiasta hyvin monimutkaisen ja epävarman vaikka osapuolet alkaisvatkin kauppaa hieroa. Mikäli kauppa kuitenkin päätettäisiin tehdä, Ringsidessa pelattaisiin vielä muutama vuosi kunnes kaavamuutos menisi tai ei menisi läpi. Ja tällön kaikki investointisuunnitelmat olisi kuopattu sekä hoitotoimenpiteet kenttään laskettaisiin alhaisimmalle mahdolliselle tasolle. Kauppa se on joka kannattaa, mutta tässä tapauksessa veikkaukseni on se, että Ringsiden golfkentästä ei ole tulossa asuntoaluetta, tulevaisuudesta kun päättävät kentän omistavat golfarit joita huomattavasti enemmän kiinnostavat kentän kehittamissunnitelmat ja pelaaminen kuin voitto osakekaupalla . Jukka-Pekka Mattilan golftoimintoja pyörittäneen firman nimi oli Notareal, (ei todellinen). Nimessä on yhtymäkohtia tämän näytelmän ensimmäisiin lauseisiin. Väkisinkin tulee mieleen kysymys, onko episodissa jotain tarkoitusperiä, esimerkiksi osakkeen hinnan keinotekoinen ylöspäin hilaaminen. Vuorenvarmaa on se, että Ringsiden yhtiökokous 27. helmikuuta tulee olemaan melkoinen spektaakkeli. TEEMU TYRY

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje