26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Viisumiongelmat pakottivat Janne Kasken pikavisiitille Suomeen

Kaske edustaa nykyään Hill Side Golf & Country Clubia.

Pitkän ja mutkaisen tien kautta täksi kaudeksi Asian Tourille ja PGA Tour Chinalle päätynyt Janne Kaske piipahti Suomessa ennen kiivaimman kisakauden käynnistymistä.

Golflehden kolumnistina viime numerossa debytoinut Janne Kaske on jo parin vuoden ajan asunut ja harjoitellut Thaimaassa. Viime kaudella päätyömaa oli Asian Development Tour, mutta tällä kaudella Kaske kiertää pääasiassa maanosan ykköskiertue Asian Tourin sekä Web.com Tourin satelliittikiertue PGA Tour Chinan kisoja.

Kaske, 29, asuu Thaimaassa, mutta saadakseen vuoden työviisumin Kiinaan hänen oli piipahdettava Suomessa.

Porvoolaislähtöinen Kaske on siirtynyt edustamaan Hill Side Golf & Country Clubia, jonka häkellyttävän hyväkuntoisilla harjoitusalueilla hän hioi kevätkuntoaan muutaman muun  suomalaispelurin kanssa. Osa heistä on Kasken tapaan piipahtanut pidemmällä treenijaksolla Thaimaassa. Hill Sidessa ohjelmassa oli treenin lisäksi yhdeksän reiän pelikierros joukkuemuotoisesssa kisassa pikku panoksin.

”Kävin viimeksi Suomessa lokakuussa. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä sauma saada vähän taukoa kilpailemisesta ja treenaamisesta”, Kaske sanoi.

Aasiassa kiivain kisakausi on vasta käynnistymässä, mutta viimeinen reilun puolen vuoden ajanjakso on ollut Kaskelle työntäyteinen. ADT:n lisäksi hän osallistui viime vuoden lopulla ET:n karsintoihin ja hankki pelipaikan Asina Tourille sijoittumalla Asian Tourin karsintafinaalissa 25:nneksi. Tie vei karsintaan, sillä ADT:n kautta pelioikeuden pääkiertueelle sai rahalistan viisi parasta, kun Kasken sijoitus lopullisella listalla oli kahdeksas.

Karsintamenetys sai jatkoa viikko Asian Tourin karsinnan, kun hän ylsi pelioikeuteen myös PGA Tour China -kiertueen karsinnoissa.

”Kauden päätavoite on yltää Asian Tourin rahalistalla 60 parhaan joukkoon ja saada pelioikeus ensi kaudeksi. Silloin saisin vahvan kategorian kiertueelle. Tämän vuoden karsintakategorialla en pääse kuin niin sanottuihin täyden fieldin kisoihin, isot yhteiskisat ET:n ja Japanin kiertueen kanssa jäävät väliin. Laskeskelin, että 11 kisaa pääsen pelaamaan, neljä niistä on sellaisia, joissa potissa on miljoona tai enemmän”, hän kuvailee.

Roope Kangas, Jani Perttilä, Jouko Piik, <a href=Janne Kaske, Antti Ahava ja Peter Puhakka." width="630" height="397" />

Roope Kangas, Jani Perttilä, Jouko Piik, Janne Kaske, Antti Ahava ja Peter Puhakka.

Käytännössä kategoria rajoittaa osallistumismahdollisuuksia niin paljon, että top 60 -sijoitus rahalistalla tulee vain erinomaisten onnistumisten kautta.

”Kyllä mahdollisuudet ovat olemassa, ja muutama tuttu kaveri saikin paikan samaa reittiä viime vuonna, mutta on se kieltämättä aika vaikeaa. Vastaavasti, kun siihen pääsee, pelipaikka on helpompi pitää”, hän luonnehtii.

Kaske panostaa ensisijaisesti Asian Touriin ja Kiinan PGA kiertueeseen, jonka kautta rahalistan viisi parasta saa kortin WEb.com Tourille. European Tourin karsintoihin hän aikoo osallistua syksyllä vain, jos kausi Aasian kentillä ei ole sujunut toivotulla tavalla.

Kokenut kilpapelaaja uskoo, ettei harppaus AT:lle haastajakiertueen puolelta ole liian suuri.

”Taiwanissa ja Filippiineillä on ADT:lläkin kovia kisoja, mutta kyllä se perustaso nousee. Olen pelannut viisi kisaa Asian Tourilla ja yltänyt mm. sijoille viisi, 19 ja 24, joten uskon, että oma taso kyllä riittää.”

”Kentät on paremmassa kunnossa ja pelataan isompaa golfia, se varmasti sopii paremmin minulle. Omat vahvuudet ovat kuitenkin selkeästi pitkälyöntisyydessä ja draivaamisessa”, hän arvioi.

Monen mutkan kautta Aasiaan

Suomessa Kaske on viime vuosien aikana asunut harvakseltaan. Kymmenisen vuotta sitten hän lähti opiskelemaan Yhdysvaltoihin, Augusta State Universityyn. Golfopin lisäksi kotienviemiseksi jäi tutkinto pääaineena markkinointi.

Peter Puhakka, <a href=Janne Kaske ja Jouko Piik ottivat mittaa Hill Siden huippukuntoisista viheriöistä. " width="630" height="395" />

Peter Puhakka, Janne Kaske ja Jouko Piik ottivat mittaa Hill Siden huippukuntoisista viheriöistä.

Ammattilaiseksi hän siirtyi 2010. Ensimmäisen vuoden hän kiersi Nordic Leaguen kisoja, toisena vuonna vuorossa oli Saksan EPD Tour ja kolmantena Europro Tour Britteinsaarilla. Tuolloin Kaske asui Lontoossa tyttöystävänsä kanssa.

Suhteen kariuduttua edessä oli muutto Suomeen. Sen jälkeen hän pelasi vuoden Challenge Touria villeillä korteilla ja kilpaili myös Finnish Tourilla, jonka ranking-listalla sijoittui kaudella 2014 kolmanneksi.

Tällä hetkellä panostus on niin vahvasti golfissa, että Kaske puolipakostakin viihtyy poikamiehenä. Hänen mukaansa se on tietoinen valinta.

”Peli kyllä parani eron jälkeen, vaikka silloin tuntui, että maailma kaatuu. Kun puolet maailmasta lähtee pois, sen tilan täytti golfilla. Todistetusti pelaan paremmin sinkkuna” hän nauraa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje