16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Thaimaalaiset lunastivat odotukset Loimijoella

Suomessa parhaillaan vierailevat neljä nousevaa Thaimaan maajoukkuepelaajaa pääsivät testaamaan taitonsa Loimijoen Finnish Junior Tourin osakilpailussa.

Neljän thaimaalaisen nousevan pelaajan tiimi, Witchayanon ChothirunrungruengSadom Kaewkanjana, Pajaree Anannarukarn ja KanyalakPreedasuttijit, saapui lauantaina Suomeen. Aikaeroon ja erilaiseen ilmastoon totutteleminen alkoi sunnuntaina Kytäjä Golfin South East -kentän pelaamisella. Tästä nelikon matka jatkui Naantaliin, jossa taitoja testattiin Kultaranta Golfin vehreillä viheriöillä. Thaimaan joukkue sai Kultaranta Golfiin myös kunnianarvoisen vieraan, kun Thaimaan suurlähettiläs H.E. Mr Rachanant Thananant saapui viettämään pelipäivää nelikon kanssa.

Joukkueen ensimmäinen tulikoe Suomessa oli keskiviikkona ja torstaina Ypäjällä Loimijoki Golfissa pelattu Finnish Junior Tourin osakilpailu. Thai-pelaajat herättivätkin kiinnostusta Loimijoella, sillä osallistujalistalta löytyneiden erikoisten nimien perästä löytyi varsin alhaisia tasoituksia. Lisäksi tiedossa oli, että Kanyalak Preedasuttijit voitti viime vuonna Talissa pelattavan Finnish Amateur Championshipin.

Eikä thai-nelikko jäänyt Loimijoellakaan suomalaisten juniorihuippujen jalkoihin. Loistavia otteita jo alkuviikon harjoituskierroksilla esittänyt Sadom Kaewkanjana, 18, pelasi ensimmäisellä kierroksella peräti seitsemän birdien siivittämänä kovan tuloksen 68 (-4). Kehuja Kaewkanjanalle tuli myös pelitovereilta, jotka huomioivat erityisesti kilpakumppaninsa pilkuntarkan lähipelituntuman. Joukkueen toinen poika, Witchayanon Chothirunrungrueng, 19, ei keskiviikkona yltänyt parhaimpaansa ja tuloksena oli 73 (+1).

Tyttöjen sarjassa 17-vuotias Pajaree Anannarukarn (-2) ja 18-vuotias Preedasuttijit (-1) onnistuivat ottamaan kaksoisjohdon ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisena kilpailupäivänä he saivat peliseurakseen Virpiniemi Golfia edustavan Kiira Riihijärven. Vaikka Riihijärvi pelasi vakuuttavaa peliä etenkin takaysillä, pitivät Anannarukarnin ja Preedasuttijitin hermot loppuun asti ja tyttöjen kilpailu meni lopulta Anannarukarnin (-4) nimiin ja toiseksi sijoittui Preedasuttijit (-2). Riihijärvi pelasi itsensä lopulta kolmanneksi (+2).

Myös poikien puolella Thaimaan pelaajat ottivat kaksoisvoiton. Vakuuttavasti koko viikon pelannut Kaewkanjana (-5) kuittasi Loimojoella voiton nimiinsä neljän lyönnin erolla maanmieheensä Chothirunrungruengiin (-1). Vain yhden lyönnin päässä Chothirunrungruengista kolmantena oli Peuramaa Golfin Veeti Mähönen (E).

FJT:n tyttöjen kärkikolmikko Anannarukarn, Riihijärvi ja Preedasuttijit.

Tyttöjen kärkikolmikko Anannarukarn, Riihijärvi ja Preedasuttijit. Kuva: Jouko Piik

Nelikko oli erittäin tyytyväinen peleihinsä Loimijoella ja kyselivätkin jo kilpailun jälkeen, että pelataanko Loimijoella myös ensi vuonna FJT:n osakilpailu.

Seuraavaksi Thaimaan nelikko pistää taitonsa testiin viikonloppuna Links Trophy -kilpailun merkeissä, jossa thai-pelaajat pääsevät mittelemään kotimaisia ammattilaisia ja huippuamatöörejä vastaan. Kaksipäiväisessä Links Trophyssä pelataan lauantaina Vuosaaressa ja sunnuntaina kilpailu ratkeaa Tapiolassa.

Seuraavalla viikolla vuorossa on thaimaalaisten vierailun päätapahtuma, Nation’s Cup Hill Side Golfissa, jossa thaimaalaiset pelaavat joukkueena suomalaisia ammattilais- ja amatöörijoukkueita vastaan.

Thaimaan maajoukkue on Suomessa 16.7.–1.8. ja heidän koko vierailunsa kuulumisia voi seurata Nation’s Cupin virallisilta kotisivuilta ja sosiaalisessa mediassa hashtagilla #nationscup2016.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje