16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Korhosella uuvuttava 33 tunnin matka Kiinasta Marokkoon

Mikko Korhoselle tämänviikkoinen kisakenttä on uusi tuttavuus. Kuva viime viikon Kiinan kilpailusta. Kuva: Getty Images.

Mikko Korhonen on tällä viikolla ainoa suomalainen ET:llä. Siirtyminen Kiinasta Marokkoon oli tavallista vaativampi, yhteensä 33 tunnin mittainen ponnistus.

Kahdella viime viikolla Kiinassa kilpaillut Mikko Korhonen vaihtoi tällä viikolla manteretta Aasiasta Afrikkaan, jossa käynnistyy torstaina Euroopan kiertueen Trophee Hassan II -kilpailu.

”Oli kyllä tosi pitkä reissu, Peking–Doha–Lontoo, sitten lentokentän vaihto ja Lontoo–Rabat. 33 tuntia. Kyllä tuli uni silmään illalla!” hän kertoi.

”Koneessa aika menee leffoja katsellessa ja nukkuessa”, Korhonen valaisi matkustusrutiinejaan.

Kiinassa Korhonen nappasi 24:nnen sijan Shenzhen International -kilpailussa, ja aloitti vahvasti myös viimeviikkoisen China Openin. Avauspäivän 68 lyönnin kierrosta seurasi kuitenkin 74 lyöntiä vaatinut kakkoskierros, jonka myötä kisa katkesi ennen aikojaan. Karsiutuminen oli Korhoselle kolmas kauden yhdeksässä startissa.

Palkintorahaa on kasassa reilut 71 000 ja sijoitus kiertueen rahalistalla on 111.

Marokossa kiertueen muita suomalaisia, Mikko Ilosta ja Roope Kakkoa ei nähdä. Moni kiertueen kärkipään pelaajista jättää kisan väliin, joten menestyssauma on tavallista hitusen leveämpi. Kilpailun palkintopotissa on tällä viikolla 1,5 miljoonaa euroa.

Korhonen on osallistunut Trophee Hassan II -kilpailuun viiden viime vuoden aikana neljästi. Kisa on kuitenkin pelattu tuolloin eri kentällä. Jatkopaikkoja taskussa on kaksi ja paras sijoitus on 44.

”Kenttähän ei ole minulle tuttu, olen pelannut vain Agadirissa, joten mielenkiinnolla odotan. Keskiviikkona otetaan kenttä haltuun pro-amissa”, hän suunnitteli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)