26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Ryder Cupia Jämillä

Jämin ja muun maailman seniorit yhteispotretissa perjantain pelien jälkeen.

Suomen suurin lumigolfkenttä Jämillä toimi perinteiseen tapaan kenttänä kolmannen kerran pidetyssä Ryder Cupissa Jämin ja muun maailman joukkueiden kohdatessa.

Pelaajien taito- ja kokemustaso vaihteli ”tavallisista tuuppareista” ja ”golf-friikeistä” aina Finnish Golf Tour -pelaajiin saakka. Mukana oli myös lumigolfissa täysin ensikertalaisia.

Ensimmäisenä päivänä perjantaina kisattiin seniorijoukkueiden paremmuudesta scramblessä, greensomessa ja bestballissa. Kahdeksan hengen joukkueista Jämi otti pisteet kotiin muun maailman senioreilta selvin numeroin 8,5 – 3,5.

Jämin kotijoukkueen talvisen viileä ja tasainen tahti jatkui myös toisena päivänä, jolloin pelattiin yleisen sarjan greensome, singel ja bestball. Muun maailman 18 hengen joukkue otti tiukan väännön jälkeen Jämiltä kotiinviemisiksi lumikylvyn numeroin 10 – 12.

Kolmannen lumigolfin Ryder Cupin lopputulokseksi muodostui yhteenlaskien Jämi 20,5 – Muu maailma 13,5. Jämin joukkue on voittanut tähän mennessä kaikki turnaukset. The 2012 Snow Golf Ryder Cup -päätöstilaisuudessa Jämin Lomahotellilla keskusteltiin joukkueiden kapteenien johdolla myös tapahtuman sekä lumigolfkentän jatkonäkymistä. Ryder Cup päätettiin järjestää myös vuonna 2013.

Revanssi kesällä

Tarkoituksena on järjestää myös Muun maailman jälleen pahasti lumipestyn joukkueen pyytämä revanssi kesäversiona kaudella 2012. Muita vuosittaisia kilpailutapahtumia Jämin lumigolfkentällä ovat mm. Golf Balata Open ja hyväntekeväisyystapahtuma Rotary Open Snowgolf. Onpa kentällä järjestetty myös lumigolfn epäviralliset SM-kilpailutkin vuonna 2009.

Tuolloin kaksipäiväiseen ja 36 reikäiseen kilpailuun osallistui mm. nykyisin LET-tourilla pelaava Kaisa Ruuttila, joka sijoittui yleisessä sarjassa kolmanneksi tehden kisassa myös hole-in-onen.

Hannu Narvi primusmotorina

Jämin lumigolfkenttä on suunniteltu ja rakennettu nimenomaan talvigolfia ajatellen. Kumpuilevan kauniiseen Hämeenkankaan mäntymetsään on toteutettu kansallisesti ja kansainvälisesti ainutlaatuinen golfin talvinen elämyspuisto. Kentän honkahirsistä rakennetulla golflaavulla on mahdollisuus tulistella, paistaa makkaraa ja keittää nokipannukahvia.

Viereiseltä Lomahotellilta ja Jämikeskukselta on saatavissa erilaisia ravintola-, majoitus- ja -virkistyspalveluja, koko perheen ja peliseurueen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Jämi Snow Golf kenttä avattiin vuonna 2003, joten 10. pelikausi käynnistyy ensi syksynä.

Täydessä mitassaan kenttä on peräti 18-reikäinen par 72. Normaalisti talvigolffareiden käytössä on säännöllisesti kunnossa pidettynä 6 – 9 väylää, lumiolosuhteista ja säästä riippuen.

Kaikkiaan

kentän kokonaispituus on talviolosuhteisiin nähden huomattavat 5.600 m.

Hannu

Hannu Narvi on kentän suunnittelija ja itseoikeutettu kapteeni Jämin joukkueessa.

Jämin lumigolfkentän on suunnitellut kenttämestari Hannu Narvi. Narvi vastasi käytännössä yksin kentän perustamisesta, kunnossapidosta ja toiminnasta peräti kahdeksan vuotta, vuosina 2003 – 2010. Tällä hetkellä kentän hoidosta vastaa Narvin työnjohdolla n. 5 – 6 hengen talkooryhmä sekä väylien koneellisesta tamppauksesta vastaava paikallinen aliurakoitsija.

Kentän ylläpidon ja hallinnoinnin suhteen on myös konkreettisia jatkosuunnitelmia. Golfpiste suosittelee lämpimästi Jämin lumigolfkentällä vierailua. Kenttä on niin upea ja asia aito, että sen toivoisi saavan nykyistä enemmän huomiota myös maamme rajojen ulkopuolella.

Risto Merkkiniemi / Teemu Tyry

Lumigolf, Jämi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)