16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kytäjä Golf kiillottaa kilpeään

Kentät ovat talvehtineet hyvin ja kenttätyöntekijöiden määrää on lisätty. Kytäjällä on otettu opiksi edellisvuoden kokemuksista.

Vuosi 2015 oli Kytäjä Golfille etenkin alkukaudesta kenttien kunnon osalta vaikea. Kylmät ilmat hidastuttivat ruohon kasvua, viheriöt olivat varsin vaatimattomassa kunnossa vielä kesäkuulla. Vaikka kesän edetessä kunto kohenikin, alkukesän pelaajille jäi kokemuksistaan negatiivinen muistitahra mieleen.

”Kytäjän kohdalla rima on meillä itsellämme sekä pelaajilla syystäkin korkealla. Menneistä on opittu, olemme luottavaisia sen suhteen, että alkaneella kaudella kykenemme tarjoamaan varsin tasokkaat kentät heti niiden autttua. Nekin viheriöt, jotka ovat varjoisimmissa paikoissa, ovat talvehtineet erinomaisesti”, kertoo toimitusjohtaja Juha Repo.

Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari oli keskiviikkona seuraamassa olympiavalmennettavien harjoituskierrosta.

Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaava Kimmo Yli-Jaskari oli keskiviikkona seuraamassa olympiavalmennettavien harjoituskierrosta.

Huhtikuun toisella puoliskolla Kytäjällä on pelattu yhdistelmänä North Westin ensimmäistä puoliskoa sekä South Eastin väyliä 10-18. Vappupäivästä eteenpäin molemmat kentät ovat alkuperäisessä muodossaan avoinna.

Karheikkoja lyhyemmiksi

Kytäjällä on jo muutaman vuoden ajan vedettyä tiukkaa kulukuuria, joka on kohdistunut myös kentänhoitoon. Alkavalla kaudella henkilökunnan määrää kentällä on kuitenkin edellisvuodesta kasvatettu neljällä.

”Panostamme tällä etenkin bunkkerien hoitotasoon ja viimeistelyyn kenttäalueella. Karheikkoja tulemme leikkaamaan tietyissä kohden kenttää aiempaa lyhyemmiksi. Tämä nopeuttaa pelaamista, joka usein tulppaantuu samoihin paikkoihin pallon etsimisen johdosta”, Repo perustelee.

Uutta ilmettä Kytäjällä on myös ravintolapalveluissa, jotka golfyhtiö tuottaa jatkossa itse.

Kahdella kentällä pelattavien kierrosten määrä oli edellisvuonna noin 34 000. Kasvattamisen varaa olisi paljonkin, mutta Kytäjällä nykyinenkin volyymi on linjassa tavoitteiden kanssa.

”Samoissa määrissä liikutaan oletettavasti alkavallakin kaudella. Yritystilaisuuksien määrässä olemme tavoitteissamme. Omat ja vieraspelaajat löytävät edelliskautta paremmin Kytäjälle kun puskaradio on jo nyt levittänyt paljon hyvää kenttien kunnosta”, Repo uskoo.

Kytäjän viheriöt ovat säästyneet talven taudeilta. Kuva North Westin kahdeksannelta.

Kytäjän viheriöt ovat säästyneet talven taudeilta. Kuva North Westin kahdeksannelta.

Maanantaina ja keskiviikkona yhdistelmäkentän kunto oli ajankohtaan nähden vähintäänkin lupaava. Kytäjällä on alkukaudesta selkeä tilaus ja mahdollisuus kiillottaa edellisvuonna tulleita tahroja kilvessään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje