26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kenttätentissä Hangon Golf

Mihin asti golfkausi jatkuu Hangon Golfissa? Entäpä miten kentän eri aikaan rakennetut etuysi ja takaysi eroavat toisistaan?

HanGolfin toimitusjohtaja Lena Haanpää, millä kolmella sanalla kuvailisit kenttäänne?

Siirtymät, palvelu ja ilmapiiri. Meillä on lyhyet siirtymät, palvelu pelaa ja ilmapiiri on mukava. Juuri yksi kentällämme vieraillut vieraspelaajakin kehui, että edes omalla kentällä ei ole näin hyvä ilmapiiri. Mietin myös sanaa simppeli, mutta ei kenttämme ihan simppeli kyllä ole, kun vettäkin löytyy todella paljon (nauraa).

Kuinka paljon teillä käy vieraspelaajia?

Paljon. Meillä on kolme sesonkiaikaa, helmi-maaliskuu, sitten kesä juhannuksesta koulujen alkuun ja marras-joulukuu. Joulukuussa varsinkin on yleensä enemmän vieraspelaajia kuin omia pelaajia ja ajanvarauksia tulee viikkoja etukäteen.

Minkä pituinen kautenne yleensä on?

Kauden pituus on yleensä yhdeksästä kymmeneen kuukauteen. Maaliskuun puolivälin paikkeilla avaamme ja joulukuun puoliväliin asti olemme yleensä auki. Molemmissa päissä heittoa on vuodesta riippuen pari viikkoa. Mutta kyllä joulukuuhun asti pelataan, enkä edes muista milloin olisimme sulkeneet jo marraskuussa.

18-reikäinen kenttänne täytti tänä kesänä 10 vuotta. Minkälainen on ollut kenttänne kehitys?

Vuonna 1997 meillä avattiin par kolmonen. Sitten takaysi rakennettiin vuonna 2000 ja 2006 valmistui etuysi ja kentästä tuli 18-reikäinen. Nyt meillä on suunnitteilla lyöntikatos rangelle, joka valmistuu joko tänä syksynä tai sitten ensi kaudeksi. Monet kentät menevät nopeasti eteenpäin ja saattavat samalla velkaantua paljon. Me teemme asioita hitaasti, mutta varmasti (nauraa). Uuden klubitalon avajaisia juhlimme vuonna 2013. Uusi klubitalo on näkynyt ihan myynnissä asti, kun nyt meiltä löytyy saunat ja suihkut ja kaikki. Ravintolaa meillä ei ole, eikä ole tulossa. Hanko on suosittu kesäkaupunki ja kesäravintoloita on myös paljon, ja siksi olemme päättäneet pelata omilla valteillamme. Kahvila löytyy tietenkin ja hodarit ovat bravuurimme!

Miten eri aikaan rakennetut etuysi ja takaysi eroavat toisistaan?

Ne eroavat itse asiassa aika paljon toisistaan. Vanhempi osa, eli takaysi on huomattavasti avarampi ja väylät ovat leveämmät. Etuysillä on taas kapeat väylät ja tiheää metsää. Myös vesiesteitä löytyy, joten haastavuutta riittää. Jos pallon lyö metsään niin todennäköisesti voi löytää useamman pallon, mutta ei sitä omaa (nauraa). Jotkut pelaajat tulevat jopa harjoittelemaan suoria draiveja meille, koska sitä väylät vaativat.

Logossanne on majakan kuva, miksi juuri majakka?

Majakka kuvastaa sitä, että olemme merikaupunki. Myös Hangon vaakunassa on majakka. Lisäksi meidän logossamme on tietenkin myös golfpallo, koska olemme golfkenttä.

Pitkän kauden lisäksi kenttäänne yhdistetään usein iloinen palvelu. Mistä tämä iloisuus kumpuaa?

Kyllä se siitä tulee, että on asiakaspalveluhenkisiä ihmisiä töissä. Siihen juuri kiinnitän huomiota caddiemastereissamme. Kun henkilökunta osaa tehtävänsä, työt sujuvat mukavasti, niin se vain on.

Onko ok pelata vain ysi?

On totta kai! Etuysille on tietenkin kätevämpi lähteä, mutta pystymme myös päästämään pelaajia takaysille, kun tiedämme miten leikkuut menevät tai jos on muuten tilaa.

Onko teillä vieraspelaajille jotain tasoitusrajaa?

Ei ole. Kaikki ovat tervetulleita pelaamaan, vaikka tasoitus olisi 54. Kenttämme sopii hyvin aloittelijoille, kuten myös senioreille, koska meillä ei ole suuria korkeusvaihteluita. Olisihan se epäreilua, jos golfaavassa perheessä olisi yksi vasta golfin aloittanut ja hän ei pääsisi tasoituksen puolesta pelaamaan. Ei aloittelijan ehkä kannata tulla juuri lauantaiaamuna ruuhkaisimpaan aikaan, eivätkä he yleensä silloin haluakaan tulla, vaan kyselevät mieluummin rauhallisempia ajankohtia. Aina voi kysyä caddiemasterilta, että milloin on rauhallista tai muutoin hyvä tulla pelaamaan.

Kautta on siis HanGolfissa vielä paljon jäljellä, missä kunnossa kenttä on?

Kenttähän on erittäin hyvässä kunnossa. Meille ei kerry vettä väylille, koska kenttämme on hiekkapohjainen ja pohjavesi on melko pinnassa myös, joten vesi valuu hyvin läpi. Vettä pitää tulla kyllä todella paljon, että meillä tarvitsisi kumisaappaita kentällä, joten ne voi jättää huoletta syksylläkin kotiin.

Muista myös kenttätentit aiemmat osat:

Mikä on Paltamo Golfin kaunein väylä?

Minkälaisissa kierrosmäärissä Yyteri Golfissa liikutaan tänä kesänä?

Mitä kuuluu 30-vuotisjuhlakauttaan viettävälle Imatran Golfille?

Mitä erikoista on etuysille siirtymässä Lappajärvellä sijaitsevalla Järviseudun Golfseuran kentällä?

Minkälaiset harjoitusalueet Porvoo Golfista löytyy?

Millä nimellä kutsutaan Hirvihaaran Golfin junioreita?

Miten porot on huomioitu Arctic Golfin paikallissäännöissä?

Mistä Archipelagia Golfin nimi tulee?

Millä väylällä hukataan eniten palloja Loimijoki Golfissa?

Mikä kenttä laitetaan seuraavaksi tenttiin? Entä mitä haluaisit, että kysymme? Kommentoi ehdotuksesi jutun kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähetä se sähköpostilla osoitteeseen lotta.lybeck@golfpiste.com.

Ensi perjantaina tentissä jälleen uusi kenttä!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje