 |
| Thomas Bjorn |
Thomas Björn on kärsinyt niskavaivoista jotka pitivät hänet pitkään viheriöiden ulkopuolella. Tauon jälkeen peli on kulkenut vain ajoittain.
-Lyön palloa aivan hyvin, en vain ole saanut neljää kierrosta kasaan samassa kisassa. Tämän kauden tavoite on voittaa yksi kisa ET:lla, Björn kertoi kisansa jälkeen.Talissa Björn aloitti (reiät 10-11) kahdella varmalla birdiellä.
Avaus keskelle väylää ja wedge lipulle. Sama tahti kenttäpelin suhteen jatkui läpi pelin, yksi drive (17. bunkkeriin vasemmalle) ja yksi rauta(16. bunkkeriin vasemmalle) voidaan tulkita inhimillisiksi erehdyksiksi.
-Kun saan itseluottamukseni takaisin, uskon, että tulosta alkaa tulla, Björn mietti.
Miehen pelin nähneet eivät voi kuin yhtyä näkemykseen. Thomas Björnilla olisi ollut varmasti paljon annettavaa myös Ryder Cupissa.
-En pohdi sitä enää, uusia Rydereita ja kisoja tulee, tavoitteita riittää, Björn lohdutteli niitä joiden mielestä tanskalaisen olisi pitänyt olla joukkueessa.
 |
| Costantino Rocca |
Costantino Roccakin pelasi kaksi alle parin. Hän teki kolme birdietä, mutta kolme puttia ja bogey 12:lla oli myrkkyä.
Lyöminen ei ollut aivan niin tasaisen varmaa kuin Björnilla, huippuhetkenä oli mahtava birdie 17:lla. Matkaa jäi driven ja rautanelosen jälkeen vain 40 senttiä.
-Euroopan joukkue on kokematon ja sillä tulee olemaan suuria haasteita Ryder Cupissa. Mutta eivät joukkueeseen päässeet pelaajat huonoja ole, kyllä jokainen heistä on paikkansa ansainnut, Rocca mietti kisaa jossa hän on kolme viimeistä kertaa ollut mukana.-Minulla on ollut vaikeuksia puttini kanssa. Itseluottamus uupuu, ja sieltä on tullut ylimääräisiä lyöntejä. Elämä jatkuu, Ryder on vain yksi kilpailu, ja onhan kahden vuoden päästä uusi mahdollisuus.
Peter Baker tuli viimehetkellä Padraig Harringtonin tilalle.
Baker on vaihtanut vastikään valmentajaa, David Leadbetter huolehtii vuoden 1987 tulokkaan svingin kehittämisestä.
-Muutoksia on jo tullut, tuntuu koko ajan paremmalta. Tavoite on päästä 20:n parhaan joukkoon tällä kaudella,britti kertoi Talissa.
Kolmikko pelasi yhteensä kuusi alle parin, teki kymmenen birkkua, 40 paria ja neljä bogeya.
Kaikki vakuuttivat viihtyneensä ja lupasivat tulla uudestaan ensivuonna.
Thomas Björn on voittanut kisan molemmilla kerroilla.