26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Pelaa aina loppuun asti – tämä satojen tuhansien arvoinen suoritus jäi monilta huomaamatta

Victor Perez nousi cut-rajalta The Players Championshipin neljänneksi parhaaksi eurooppalaiseksi. Kuva: Getty Images.

Victor Perez tarttui The Players Championshipissä ohueen oljenkorteen, joka osoittautui lopulta lähes 300 000 euron arvoiseksi.

Victor Perezillä oli lauantaina TPC Sawgrassin kentällä edessään yksi golflyönti – tai sitten kymmeniä. Kun The Players Championship -kilpailun toinen kierros perjantaina keskeytetiin, jäi Perezin pallo parin metrin päähän viheriöstä ja noin seitsemän metrin päähän reiästä.

Selviytyäkseen jatkoon oli Perezin pystyttävä upottamaan tuo birdie-putti. Todennäköisyyksien valossa onnistuminen oli kaikkea muuta kuin todennäköistä, mutta Perez viittasi prosenteille kintaalla ja upotti birdiensä!

Kolmannen kierroksen hän pelasi 69 ja neljännen 67 lyönnillä. Perez nousi kilpailussa jaetulle yhdeksännelle sijalle ja ansaitsi palkintorahaa 339 375 dollaria eli lähes 285 000 euroa.

Tarinan opetusta ei tarvitse kaukaa hakea: golfissa kaikki tiivistyy seuraavaan lyöntiin, eikä koskaan pidä antaa periksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje