Malesian Langkawilla pelaaminen ei ole halpaa, jos ei myöskään tolkuttoman kallista. Paratiisisaarella on kaksi valmista kenttää ja remontissa oleva kolmas valmistuu keväällä 2013.
 Ensimmäiset yhdeksän reikää ovat kohtalaisen helppoja, mutta heti viimeisen yhdeksikön alussa vaikeusaste nousee vesi- ja hiekkaesteiden mukaantulon myötä. Pelimiehelle tämä toki tietää vain hyvää, sillä lyönnit on nyt suunniteltava huolellisemmin.
Langkawi on Malesian rannikolla sijaitseva lomaparatiisisaari. Palmujen keskelle pakettimatkoja tekevät monet suomalaiset matkatoimistot. Matkan voi myös räätälöidä itsekin lentoineen ja hotelleineen. Järjestipä matkan millä tahansa tavalla, loman ei tarvitse olla pelkkää auringossa makaamista. Aktiivisemmille ihmisille on sukellusretkien lisäksi tarjolla myös golfia. Pienelle saarelle on nimittäin saatu mahdutettua peräti kolme kenttää.
Gunung Raya Golf Resort
Gunung-vuoren juurella polveileva 18-reikäinen kenttä on rakennettu entisen kumiplantaasin maille kymmenen minuutin ajomatkan päähän Kuah Townista pohjoiseen. Amerikkalaisen Max Wexlerin suunnittelema kenttä avattiin vuonna 1998. Lähdimme kentälle taksilla ja matkan aikana ilmeni, että myös paikallinen kuljettajamme harrastaa golfia. Tasoituksella 6 pelaava Asri lähtikin kiertämään kanssamme ensimmäiset yhdeksän reikää, jotka hän selvitti hienosti 39 lyönnillä. Jälkimmäisen yhdeksikön ajaksi Asri poistui ajotöihin ja jätti meidät hikoilemaan. Vaikka kentän korkeuserot eivät ole huimia, suosittelemme 30-35 asteen lämpötilan johdosta käyttämään golfautoa. Vierailumme aikana väylät olivat keskinkertaisessa kunnossa ja viheriöt melko hitaat. Raffeja kannattaa välttää, sillä siellä kasvavasta matalasta, hiekkapohjaista maata pitkin rönsyilevästä ruohosta lyöminen tuo peliin aivan uusia haasteita. Maisemat ovat koko ajan komeat, ja kuudennentoista par 4-väylän tiiauspaikalta avautuu näkymä Gunung-vuorelle, josta kenttä on saanut nimensä.
 Maisemat ovat koko ajan komeat, ja kuudennentoista par 4-väylän tiiauspaikalta avautuu näkymä Gunung-vuorelle, josta kenttä on saanut nimensä.
Green fee on 80 euroa ja golfauton saa 25 eurolla. Viikkopaketin myötä yhden autolla pelatun kierroksen hinta putoaa jo alle 70 euroon. Vuokramailasettien hinnat vaihtelevat 25 ja 60 euron välillä tasosta riippuen. Parhaissakin seteissä Callawayn kehäpainotteiset harrastajamailat ovat kilpapelaajan käsissä kömpelöitä. Niinpä ainakin pienemmällä tasoituksella pelaavan kannattaa ottaa lomalleen omat mailat mukaan.
99 East Golf Club
Lentokentän ja Kuah Townin puolivälissä sijaitseva 99 East Golf Club tunnettiin aiemmin Langkawi Golf Clubina. Nykyinen omistaja Troon Golf hallinnoi maailmanlaajuisesti satoja kenttäkomplekseja. Australialaisen kenttäarkkitehdin Ross Watsonin suunnittelema 99 East Golf Club on maisemiltaan erittäin kaunis ja sopivan haastava. Klubirakennuksen edustalla täysin tuntematon herrasmies kehui sekä kenttää että sen ympärille toteutettavia rakennushankkeita vuolaasti. Pian selvisi myös syy: mies oli James Slade, kentän toimitusjohtaja. Yhdeksällä nyt pelattavalla reiällä niin väylät kuin viheriötkin ovat hienossa kunnossa. Ensimmäisten reikien jälkeen siirrytään sademetsämaisemiin. Nyt kuudentena pelattavan 565 metrisen par 5 -väylän korkealle sijoitetulta takatiiltä avautuu henkeäsalpaavan kaunis merinäköala. Osa griineistä on muotoiltu mielenkiintoisiksi ja lukuisat vesiesteet sekä pitkälyöntiselle pelaajalle haastaviin paikkoihin sijoitetut bunkkerit tekevät kentästä paikoin vaikean. Ilmoittautumisemme aikana parikin pelaajaa tuli klubitalolle hakemaan lisää palloja. Nykyiseltä klubitalolta näkee useita väyliä. Vesiesteitä ja bunkkereita on riittävän paljon pitämään mielenkiinnon yllä koko kierroksen ajan.
 Nykyiseltä klubitalolta näkee useita väyliä. Vesiesteitä ja bunkkereita on riittävän paljon pitämään mielenkiinnon yllä koko kierroksen ajan.
Korkeatasoinen 99 East Golf Club ei edes pyri halpaan hinnoitteluun. 18 reiän (nyt 2 x 9) green fee on noin 100 euroa, minkä lisäksi golfautosta joutuu maksamaan kolmisenkymmentä euroa. Jos kentällä aikoo pelata useampia kierroksia, voi neuvotella edullisemman pelipaketin. Vuokramailat saa 50 eurolla ja ne ovat hyvätasoisia, melko uusia Taylor Maden settejä. Ilman omia mailoja pelaavan kannattaa harkita all inclusive -pakettia, jossa 160 eurolla saa green feen lisäksi kengät, mailat, auton, vesipullon ja kolme palloa.
The Golf Club Datai Bay
The Golf Club Datai Bay äänestettiin vuonna 2009 Malesian parhaaksi golfkentäksi. Lentokentältä ajomatka kestää noin 40 minuuttia ja Kuah Townista matkaa kertyy 35 kilometriä. Alun perin Ted Parslowin suunnittelema 18-reikäinen kenttä avattiin vuonna 1992. Sen väylät polveilevat trooppisella sademetsäalueella ja lähistöllä on useita luksushotelleja.
 Ernie Els on saanut vapaat kädet suunnitella Datai Bayn kentän kokonaan uusiksi.
Datai Bay on tällä hetkellä täydellisessä remontissa. Kaikki väylät on kaivettu auki ja myös viheriöt uusitaan kokonaan. Täysin uudistetun kentän suunnitteli Ernie Els, ja se avataan vuoden 2013 toisella neljänneksellä. Nyt kentällä näkyy vain kaivinkoneita ja rakennusmiehiä maansiirtopuuhissaan. Yksi vakituiseen kenttähenkilökuntaan kuuluvista vahtimestareista esitteli mielellään rakenteilla olevaa kenttähanketta. The Golf Club Datai Bayn green fee ei tule olemaan halpa, kun se vuoden kuluttua aukeaa. Klubirakennuksen yhteydessä on pro shop, ravintola sekä pukuhuoneet lukittavine kaappeineen. Golfauton käyttö on jo maaston muotojenkin takia lähes välttämätöntä.
http://www.golfgr.com.my/ http://www.99east.com/ http://www.dataigolf.com/
|