16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Projennin toiminta laajenee Costa Blancassa

Jenni Kuivaisen ja Jarkko Jolkkosen yritys on ottanut seitsemässä vuodessa vahvan jalansijan suomalaisten Kaakkois-Espanjan rannikolle suuntautuvassa golfmatkailussa.

Kun Jenni Kuivainen tavoitteli edellisen kerran paikkaa naisten Euroopan kiertueelle viitisen vuotta sitten, ei kotkalaistaustainen pelaaja osannut vielä tuolloin aavistaa, että kyseessä saattoi olla hänen viimeinen ammattilaisturnauksensa. Pian tämän jälkeen perheen Ella-tytär ilmoitti tulostaan, ja tulevaisuuden kuviot oli mietittävä uudelleen.

Kuivainen ja hänen puolisonsa Jarkko Jolkkonen saivat sittemmin ajatuksen perustaa matkatoimiston Espanjan Costa Blancaan. Seutu oli kaksikolle ennestään tuttu, sillä Jenni oli vienyt suomalaisia golfin harrastajia ja sellaiseksi aikovia alueen kentille pelaamaan ja harjoittelemaan jo parin vuoden ajan. Yksi tärkeä syy paikan valinnalle oli Torreviejan terveellisessä ilmastossa.

”Opetusasiakkaiden lisääntynyt matkapalveluiden kysyntä rohkaisi tekemään ratkaisun, mitä ei ole tarvinnut katua”, hän sanoo.

Naisten Telia Tourilla (nyk. Nordea Tour) pelannut entinen maajoukkuepelaaja aloitti opetustyöt Vuosaaressa vuonna 2007, ja sai golfin kolmiportaisen lajitutkinnon valmiiksi kaksi vuotta myöhemmin. Suomessa hän ehti opettaa neljällä eri kentällä ennen muuttoaan Espanjaan.

Projenni Travels on toiminut vuodesta 2009 lähtien. Sen pääasiallisena tehtävänä on järjestää suomalaisille golfin harrastajille peli- ja opetusmatkoja Costa Blancan ja Torreviejan ympäristöön. Projenni Holidays myy räätälöityjä kaupunki-, ranta- ja aktiivilomia.

Projennin toimisto toimii samassa rakennuksessa suomalaisen kaupan ja kahvilan kanssa.

Projennin toimisto toimii samassa rakennuksessa suomalaisen kaupan ja kahvilan kanssa.

”Matkatoimistopalvelujen ohella pyöritämme samassa rakennuksessa sijaitsevaa suomalaista kauppaa ja kahvilaa. Toimintamme laajenee edelleen, sillä perustimme vastikään Projenni Villas -yrityksen, joka on erikoistunut puhtaasti asuntomyyntiin.”

Kattava yritystoiminta tarvitsee osaavia käsiä, ja niitä Projennillä riittää. Yhtiön palveluksessa on toimitusjohtaja Kuivaisen sekä myynnistä ja markkinoinnista huolehtivan Jolkkosen lisäksi kolme ympärivuotista työntekijää. Kiireisimpänä aikana talossa väkeä on kaksinkertainen määrä.

Laajasta toimenkuvastaan huolimatta Kuivainen ei ole unohtanut sitä työtä, minkä vuoksi hän alun perin tuli lähteneeksi Espanjaan. Hän pitää asiakkailleen alkeiskursseja ja antaa oppitunteja sekä peliopetusta. Tukikohtana toimii Roda Golfissa Murciassa sijaitseva matkatoimiston oma golfakatemia, mutta hän järjestää ryhmilleen opetusta myös seudun muilla kentillä.

”Elämä on työntäyteistä, mutta tytär on tärkeysjärjestyksessä numero ykkönen. Olen koittanut pitää työpäivät kohtuullisissa raameissa, ja kun Ella tulee päivähoidosta/koulusta kotiin, rauhoitamme loppupäivän perheelle. En ymmärrä, miten naistenlehdissä työstään kertovat ja ympäripyöreitä päiviä tekevät yrittäjät ehtivät kasvattaa lapsiaan.”

Niin ikään perheen intressien vuoksi Projennin talvikiertueen viikkokilpailut muuttuvat jatkossa kuukausikilpailuiksi.

Jenni Kuivaisen ja Jarkko Jolkkosen yrityksessä työskentelee kiireisimmän sesongin aikana kymmenen työntekijää.

Jenni Kuivaisen ja Jarkko Jolkkosen yrityksessä työskentelee kiireisimmän sesongin aikana kymmenen työntekijää.

”Espanjassa perheillä on tapana viettää sunnuntait keskenään. Silloin käydään yhdessä pyhäkävelyllä ja päivällisellä. Meidän on mahdotonta olla joka sunnuntai golfkentällä kilpailua organisoimassa, eikä Ellaakaan voi kentälle viedä niin pitkäksi aikaa. Lapset ovat niin lyhyen aikaa pieniä, että tämäkin päätös tehtiin ihan hänen vuokseen.”

Ellakin käy silloin tällöin lyömässä palloja rangella, ja pienessä bägissä komeilee itsensä Miguel Ángel Jiménezin nimikirjoitus. Äiti tietysti toivoo golfista harrastusta tyttärelleen, mutta ei lainkaan halua tuputtaa tälle lajia. Valinnan golfin suhteen Ella tekee itse, sitten kun sen aika on.

Projenni Travels myy green feetä ja järjestää peliaikoja noin 50 golfkentälle, jotka sijaitsevat Costa Blancan rannikolta aina La Mangaan saakka. Jatkossa Murcian puoli on yhä vahvemmin mukana, ja sinne suunnattavia matkoja räätälöidään tarkasti.

”Meidän suurin asiakaskuntamme ovat eläkeläiset tai eläkeikää lähellä olevat henkilöt. He suosivat valmismatkoja ja pidempään viipymiseen tarkoitettuja longstay-matkoja. Mutta kaikille pitää löytyä mieleinen vaihtoehto ja tarpeet ovat erilaisia.”

”Hektisen työrupeaman jälkeen Espanjaan lomalle matkustaneet valitsevat usein helpoimman ratkaisun eli hotellin, jonka lähellä on golfkenttä. Sitten on niitä, jotka haluavat matkaltaan muutakin kuin golfia. Heille räätälöimme matkan, joka sisältää muun muassa retkiä, museokäyntejä, valmiit pöytävaraukset ja esimerkiksi flamenco-esityksiä. Spesiaalista joutuu vähän maksamaan, mutta 100–200 euron lisämaksulla saa paljon lisäelämyksiä matkalleen.”

Kesällä on sopiva aika tehdä matkailumarkkinointia suomalaisilla kentillä.

Kesällä on sopiva aika tehdä matkailumarkkinointia suomalaisilla kentillä.

Kuivaisen mukaan tämän päivän asiakas vaatii, että määränpäässä kaikki toimii, ja että hänellä on mahdollisimman helppo loma. Rutinoitunut matkailualan yrittäjä osaa myös tiedustella asiakkaittensa toiveita, varmistaen näin onnistuneen lopputuloksen. Asiakkaan tehtäväksi jää huolehtia, että varaukset tehdään riittävän ajoissa.

”Etenkin longstay-matkoissa on reagoitava puoli vuotta aikaisemmin, jotta saa haluamansa. Ihmiset ovat oppineet varaamaan matkansa hyvissä ajoin, takavuosina 1–2 kuukautta aiemmin varanneet eivät olleet yhtään myöhässä.”

Espanjan matkailua harjoittavat monet muutkin alan yritykset, ja kilpailu on kovaa. Siitä huolimatta Kuivainen ei halua vahdata toisten tekemisiä.

”Luotamme kilpailukykyisiin hintoihimme, mutta suurin etumme on siinä, että olemme itse paikan päällä. Olemme koko ajan tavoitettavissa, jos jotain ongelmia ilmenee. Toisinaan tarvitaan tulkkausapua ja muuta. Jarkolla on jatkuva puhelinpäivystys, ja lähdemme vaikka yöllä, mikäli tilanne vain sitä edellyttää.”

Maailman epävakaa tilanne ja terrorismin uhka on vaikuttanut siihen, että monet suomalaiset golfmatkailijat ovat alkaneet karttaa esimerkiksi Turkin ja Tunisian kaltaisia suosikkikohteita. Tämä on johtanut siihen, että yhä useammat ovat ottaneet suunnakseen Espanjan.

Projennin kesäkiertue starttaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kytäjällä.

Projennin kesäkiertue starttaa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kytäjällä.

”Kyllä tästä vallitsevasta tilanteesta on ollut meille hyötyä. Olemme tyytyväisiä jatkuvasti lisääntyviin asiakasmääriimme.”

Kun Suomen golfkausi pääsee vauhtiin, Projennin toiminta rauhoittuu vähäksi aikaa. Monenlaisia palavereja ja tapaamisia on tosin välikaudellakin. Erilaisia hankintoja on tehtävä ja rästiin jääneitä asioita hoidettava. Suomeen Kuivaisen ja Jolkkosen perhe saapuu juhannuksena, kun Ellan koulun lukuvuosi on päättynyt.

Kotimaassa tavataan sukulaisia ja ystäviä, mutta koko kesää ei kuitenkaan lomailulle uhrata. Projenni Travels järjestää heinäkuussa viimevuotiseen tapaan kesäkiertueen, mikä käsittää Kytäjällä, Tahkolla, Vaasassa ja Kalajoella pelattavat 18 reiän avoimet yhteislähtökilpailut sekä lähipelitapahtuman. Tämän lisäksi luvassa on opetusta, väline-esittelyä ja muuta ohjelmaa.

On helppo uskoa, että aikaa omalle pelaamiselle ei Kuivaisella tätä nykyä riitä aikaa.

”Ihan hävettää sanoa, mutta en käytännössä pelaa tai harjoittele ollenkaan. Sen aika tulee kuitenkin vielä. Ja ehkä joskus tulevaisuudessa pelaan joitakin senioriturnauksia.”

Elokuun alussa on aika taas palata Torreviejaan, missä odottaa kauppaan tehtävät pienet remonttityöt. Kaikkien kiireisin matkailusesonki ajoittuu marraskuulle sekä maalis-huhtikuun väliselle ajalle. Silloin tarvitaan kesäisen rantasaunan varastoimaa voimaa, ja uutta haetaan taas seuraavana kesänä tutuilta lauteilta Suomen suvesta.

Kuvat: Projenni Travels

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    jussijii says:

    En ole Jennin reissulla ollut, mutta täytyy antaa pisteet miten aktiivista on yhteydenpito ja kysymyksiin vastaaminen Jennin suunnalta. En ihmettele yhtään jos ovat ottaneet ison osan muilta ”paketti”-järjestäjiltä olemalla itse mukana ja paikalla. Kyllä yrittäjä aina tekee kaikkensa asiakkaiden eteen. Keep on going Jenni!