26 vuotta ja 1000 eri golfklubia ja 175 maata. Matkan varrella on nähty ja koettu paljon. Tässä parhaita paloja.
Kesällä 1990 Pekkarisen Visa kutsui kolme ”golfin viemää” kaveria vieraakseen Vierumäelle. Tuolloin vielä yhdeksänreikäinen rata toimi näyttämönä, kun sittemmin perinteiseksi kehkeytynyt kisamme sai alkunsa.
Tuskin kukaan osasi Vierumäellä edes ajatella, että 26 vuotta myöhemmin olisi kiertopalkintoon syntynyt merkinnät 11 eri maassa ja tiimin jäsenien henkilökohtaiset saldot bongattuja golfmaita listattaessa liikkuisivat 108–175 maan välillä.
Juhlakierros Hong Kongissa
Ryhmässämme Visa on pitänyt viime vuodet hallussaan piikkipaikkaa sekä golfmaiden että klubien bongaustilastossa. Tässä porukassa emme ole laskeneet pelattuja eri kenttiä vaan nimenomaan klubeja.
Merkittävän rajapyykin lähestyessä Visa esitti meille viime heinäkuussa kutsun saapua lokakuussa Hong Kongiin, 1000 klubin juhliin.
Juhlapaikan valinnan taustalla oli se, että varsinaisen bongailun olemme tulkinneet alkaneeksi Hong Kongissa vuonna 1993 pelatun turnauksemme jälkimainingeissa.
1000:nnen klubin juhlat, Hong Kong Golf Club. Esa Mäkinen, Visa Pekkarinen, Jouni Asikainen ja Martti Kenkkilä.
Asikaisen Jounin vahvojen alueellisten kontaktien avulla pääsimme bongaamaan 1889 perustetun Hong Kong Golf Clubin vanhan kentän. Kenttä ja klubitalo tarjosivatkin juhlavat puitteet niin kisalle kuin myös jälkipeleille.
Ennen lentoani Suomeen istahdimme hetkeksi Wooloomooloo Steakhousen kattoterassille nauttimaan upeista näkymistä ja muistelemaan yhteisiä retkiä. Paljon oli ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun edellisen kerran olimme yhdessä Hong Kongissa 23 vuotta sitten.
Esa ja Visa Tsekissä, noin 750 klubia sitten.
Allekirjoittaneella on ollut mieluinen tilaisuus olla mukana monella Visan golfmatkalla ja laskin pelanneemme yhdessä 55 eri maassa, sadoilla eri klubeilla. Terassilla istuskellessamme Visa antoi minulle ystävällisesti luvan kirjata ylös muutamia yhteisiä retkikokemuksia.
Reipas viikko Karibialla
2008 marraskuussa teimme Visan kanssa treffit Caracasiin, Venezuelaan. Itse lensin paikalle Suomesta, mutta Visalla oli takanaan jo kolme viikkoa reissua eri puolilla maailmaa ja monta uutta maata. Olin saanut vapaat kädet suunnitella reilun viikon mittaisen yhteisen matkan Karibian saarille ja tilata siihen kuuluvat liput ja majoitukset.
Ensimmäisenä oli vuorossa aamulento Grenadan saarelle ja sen yhdeksänreikäinen kenttä – välilaskun aikana. Päästessämme klubille se oli kaatosateen jäljiltä vielä suljettuna, mutta jostain ilmestyi yhtäkkiä innokkaita nuoria poikia, jotka kaivoivat kätköistään pelivälineet ja lähtivät mukaan mailapojiksi.
Grenadan golfkentällä ei ollut puutetta vesiesteistä.
Illalla lentelimme onnistuneen bongauksen jälkeen Saint Vincent & Grenadinesin pääkaupunkiin Kingstowniin, josta singahdimme seuraavana aamuna Donald Trumpin golfkentälle, Canouanin saarelle. Siellä oli saarivaltion ainoa golfkenttä ja hieno olikin!
Parin päivän jälkeen oli vuorossa St Kitts & Nevis ja ennen lentoa Antigua & Barbudalle ehdimme pelaamaan niin St Kittsin kuin myös Nevisin saarella. Ripeän bongausvisiitin jälkeen suuntasimme Antigualta Trinidadin pääkaupunkiin Port Spainiin ja tutustuimme kaupungin uusimpaan kenttään, Millenium Lakes Golf & Country Clubiin.
Karibian saarilla merimaisemaa riittää, niin myös St Kittsillä.
Caracasia kohti suuntasimme viisi uutta maakokemusta takataskussa. Meille molemmille oli pikkuhiljaa kirkastunut se karu tosiseikka, että jos aikoo pelata suurin piirtein kaikissa mahdollisissa maissa golfia, ei joka paikassa ole mahdollista kovin kauaa aikaa viettää.
Melkein ”formulagolfia”
Keväällä 2009 tavoitteena oli yhdistää F1-kisavierailu ja golfmatka akselilla Kuwait-Bahrain-Oman. Kuwaitissa ja Omanissa kaikki menikin suunnitelmien mukaisesti, mutta Bahrainiin päädyimme jo viikko ennen Formulakisaa – allekirjoittanut oli tehnyt edellisvuonna varauksia tehdessään huonosti kotiläksynsä.
Erkki Solja, Lewis Hamilton ja Visa Pekkarinen.
Royal Riffa Golf Club kuitenkin bongattiin pariin kertaan. Maanantain kierroksella törmäsimme sattumalta Lewis Hamiltoniin, joka oli saapunut alueelle jo hyvissä ajoin ennen seuraavan viikonlopun kisaa. Saimme näin ollen edes hiukan formulatunnelmaa peliin.
Idän mailla
Syksyllä 2009 matkasimme aluksi Almatyyn, Kazakstaniin. Allekirjoittaneelle kyseinen maa oli järjestysnumeroltaan 100, joten olin iloinen saadessani tehdä juhlabongauksen yhdessä Visan, Jonin ja KenkkilänMartin kanssa.
Tällä kertaa Visa oli matkanjohtajana ja hän oli tehokkaasti virittänyt ohjelmaan käynnit myös Uzbekistanissa sekä Kirgisiassa. Tashkentin retken teimme lentäen, mutta Kirgisian osalta olimme päättäneet bongata Bishkekin kentän päiväseltään Almatystä käsin.
Autonkuljettajamme starttasi Toyota Camrynsä hotellin pihasta kello 6.00 aamulla ja edessä oli noin 200 kilometrin matka rajalle. Visa pyysi kaikkia tarkistamaan, että passi viisumeineen on varmasti mukana.
Almatyn ja Bishkekin välisellä tieosuudella ei tarvitse maisemia ihailla.
Kello 10:n paikkeilla nousimme autosta ja siirryimme suorittamaan rajamuodollisuuksia. Kaikilla oli passit mukana, mutta Visalla itsellään valitettavasti väärä passi – oikeat viisumit sisältävä passi huilasi hotellin kassakaapissa. Ei muuta kuin etsimään paluukyytiä Almatyyn!
Ihan nappiin ei Bishkekin visiitti mennyt muiltakaan, mutta maa tuli bongattua ja sitä tietysti asianmukaisin menoin Almatyssä hotellin terassilla iltamyöhällä juhlistettiin – jokainen tiesi, että Visan postikorttia Kirgisiasta ei kauaa tarvitse odotella.
Afrikan tähdet
Jos eksotiikkaa haluaa etsiä, on Afrikan manner oikea osoite myös golfarille. Ensimmäinen yhteinen retkemme vei Ruandaan, Burundiin, Ugandaan, Etiopiaan sekä Djiboutiin.
Asikaisen Joni liittyi Djiboutissa 100 maata pelanneiden klubiin – rajapyykki meni rikki kovin karuissa olosuhteissa. Visa oli hankkinut kyseisen klubin jäsenyyden Uudessa Kaledoniassa jo aiemmin.
Djiboutissa lyöntipaikat erottuivat selkeästi.
Toisella kerralla suuntasimme Ghanaan, Burkina Fasoon, Togoon, Beniniin ja Senegaliin. Siirtymät maasta toiseen tapahtui lentokoneiden avulla, mutta Togon Lomesta matkasimme Beninin Cotonouhun pikkubussilla.
Kaiken kaikkiaan lennot ja pelit Afrikassa ovat onnistuneet yllättävän hyvin, vaikka yhdellekään kentälle ei ole kyetty tekemään mitään ennakkovarauksia. Autosuunnistuksesta kentille voisi kirjoittaa oman eepoksensa, mutta aina on pelipaikka löytynyt – harvoin tosin mitään helmeä.
Ouagadougoun ”brownkeeper” työssään.
Djiboutissa ja Burkina Fasossa on monen muun Afrikan maan tapaan vain ysi golfkenttä – sekin hiekkapintainen. Bongarille se ei sinällään ole mikään ongelma, mutta kieltämättä pallon lyöminen kivien seassa ja puttaaminen öljytyllä alustalla saattaa jonkun mielestä kuulostaa erikoiselta touhulta.
Maailman pohjoisin kenttä
Syksyllä 2014 teimme Visan kanssa ruskaretken Pohjois-Norjaan, jossa Karasjoen, Altan ja Lakselvin ohella bongasimme maailman pohjoisimman kentän Hammerfestin liepeillä. Euroopan korkeimman kentän olimme jo käyneet pelaamassa Andorrassa sekä maailman korkeimman La Pazissa, Boliviassa.
Meidän klubitilastoon Hammerfest-Kvalsundin kenttä ei kuuden reiän mittaisena kelvannut, mutta aurinkoinen syyskeli jätti matkasta todella mukavat fiilikset. Kentistä erityisesti Alta ja Lakselv olivat varsin pelattavia kokonaisuuksia.
Keep on golfing!
Visan golfmaasaldo 175 tarkoittaa käytännössä sitä, että hyvin mielenkiintoisia matkakohteita ja kenttiä on varmuudella työn alla myös jatkossa.
Vaikka pientä keskinäistä kisaa onkin ilmassa, uskon mukavia yhteisiä retkikokemuksia olevan luvassa myös tulevaisuudessa!
