Ravintola

Kurkin uusina ravintoloitsijoina kaudella 2013 aloittaa Tykkihyvää Oy:n Thomas Engblom ja Sami Salmi.

Tässä esittely ravintolasta:

Meille Tykkihyvää Oy:ssä tärkeitä arvoja ovat tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet, lähiruoka sekä kausituotteiden monipuolinen käyttö.  Nämä arvot huomioon ottaen valmistamme bistromaista ruokaa modernilla twistillä, jonka valmistuksessa käytämme niin itse kasvatettuja yrttejä kuin lähialueen tuottajien raaka-aineitakin. Ruokalistan suunnittelussa otamme huomioon satokaudet ja käytämme luomutuotteita aina mahdollisuuksien mukaan. Lounaalla haluamme tarjota aina talon tuoretta leipää, raikkaan salaattipöydän, maistuvan pääruuan sekä kahvin tai teen.

Viinilistalle otamme monipuolisesti eri tarkoituksiin sopivia viinejä, jolloin kierroksen jälkeisen oluen voi korvata vaikka lasillisella maahantuomaamme viiniä. Samalla pieneen nälkään voi ostaa houkuttelevasta vitriinistä itse leivottuja suolaisia tai makeita leivonnaisia kuten täytettyä focacciaa tai talon juustokakkua.

Tykkihyvää Oy:ssä kiinnitämme huomiota asiakaslähtöiseen palveluun: kuuntelemme mielellämme asiakkaittemme toiveita ja järjestämme esimerkiksi teemaviikkoja, yritystapahtumia sekä catering-palvelua. Pidämme hyvin tärkeänä ystävällistä palvelua, siistejä tiloja sekä yhtenäisiä työasuja.  Lisäksi valmistamme ruokaa take away-periaatteella, jolloin asiakkaan on mahdollista tilata tuotteet etukäteen ja noutaa ne kotiin vietäväksi. 

Toiminnassa painotamme yhteistyötä ja siksi pidämmekin ravintolan avoinna päivittäin, kuitenkin Kurk Golfin toiveiden mukaisesti. Tavoitteena on tuoda klubin hyvä ilmapiiri ja tunnelma myös maistuvan ruuan ja juoman ääreen.

Yhteystiedot: tykkihyvaa@tykkihyvaa.fi tai puh.040-544 6558

 



Lounaslista 20.5.-26.5.

Maanantaina : Broilerinkoipea

Tiistaina : Possupataa

Keskiviikkona : Kaalikääryleet

Torstaina: Päivänpasta

Perjantaina : Kanakastiketta

Lauataina : Jauhelihapihvejä

Sunnuntaina : Haukipihvejä

Lounaaseen sisältyy saalaattipäytä  ja kahvi/tee

Viikonloppuisin myös jälkiruoka.

Lounaan hinta arkisin 9,70€ ja viikonloppuisin 14.50€

 


» Kaikki uutiset löydät täältä

Kuvia ravintolasta



Ajankohtaista

21.5.2013   (Senioritoimikunta)
Osanottajat seuraotteluun TawG-Kurk 29.5.
20.5.2013 12:30:00   (Tiedotteet)
Oletko sinä meidän uusi valvoja?
19.5.2013   (Ravintola)
Lounaslista 20.5.-26.5.
18.5.2013   (Senioritoimikunta)
Terveisiä Linnagolfista
Kaikki uutiset löydät täältä