12.3.–19.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][10]
KilpailuaSuomalaista

12.3.–19.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Toimituksen suosikit, osa 2

Saako urheilutoimittajalla olla omia suosikkiurheilijoita? Tai kääntäen, jos seuraa urheilua läheltä päivittäin, voiko olla olematta? Golfpisteen toimittajat kertovat tässä juttusarjassa omat suosikkinsa.

Ketkä ovat suosikkipelaajani? Tämä onkin todella vaikeaa, koska haluaisin nimetä mieluummin kymmenen suosikkiani kuin vain kolme. Innostun helposti ja elän golfissa, ja ylipäätään urheilussa, mukana suurella tunneskaalalla. Siksi on harmi, etten pääse puhumaan pelaajista, joista innostun aina vain uudestaan, kuten persoonallisesta espanjalaisesta Miguel Angel Jimenezistä, Oprahin tavoin yleisöä innostavasta Bubba Watsonista, olympiapronssimitalinsa kanssa nukkuneesta Matt Kucharista ja kylmän viileästä Henrik Stensonista, niin paljoa kuin haluaisin.

Se on selvä, että top kolmoseni ei olisi näyttänyt tältä puoli vuotta sitten. Vain yksi sama nimi olisi ollut silloin mukana: Tiger Woods. Woods on kaikesta yksityiselämän draamasta ja heikoista golfillisista vuosista huolimatta top kolmosessani. Miksikö? Woods varasi paikkansa sinne jo kauan sitten, aikana, jolloin olin itse vielä alle 10-vuotias minigolfari golfkoulussa kotipaikkakunnallani. Emme me silloin puhuneet kenestäkään muusta. Ja tästä syystä Tiger Woods tulee aina olemaan listani kärkipäässä (osasyynä tietenkin myös Woodsin hurmaava hymy ja viimeisen kierroksen punainen paita).

Seuraavasta nimestä olen itsekin hieman yllättynyt. Se nimi on Jason Day. Vaikka Dayn pisteet putosivat huomattavasti miehen jättäessä olympialaiset väliin, pääsi Day silti aivan kärkipäähän listallani. Day on äärettömän taitava pelaaja, ja mielestäni kaikista tämän hetken kärkipelaajista ylivoimaisesti sympaattisin. Todella, ylivoimaisesti. Maailman huipulla on harvoin yhtä sympaattisia henkilöitä.

Ykköspaikan vie tämän hetken ehdoton suosikkipelaajani, Andrew ”BEEF” Johnston. Syitä siihen miksi Beef on ykköseni, on useita, mutta suurin on varmasti se, että hän on tällä hetkellä golfin Novak Djokovic. En tarkoita tällä, että olisin suuri Djokovic-fani, vaan tarkoitan tällä sitä, minkälainen persoona Djokovic on ja mitä hän on persoonansa avulla tehnyt tennikselle. Johnston tekee samaa golfissa.

Johnston on luonut golfiin uuden ilmiön. Ilmiön, johon erityisesti nuoriso ja lapset tarttuvat. Hänen luonteensa, asenteensa peliin, partansa (jonka Johnston aikoi muuten leikata pois Espanjan ET-voittonsa jälkeen, mutta päätti pitää partansa somessa saamansa kommentin jälkeen, jossa arvosteltiin, että hänen partansa on huonoksi golfille), ja tietenkin lempinimensä, ovat tehneet hänestä niin median kuin yleisön rakastaman, ja syystä. Johnston ottaa fanit huomioon hienolla tavalla, hän kommunikoi fanien kanssa jatkuvasti sosiaalisessa mediassa ja tuo omalla erilaisella tyylillään golfia esille uudessa valossa. Beef on juuri sitä, mitä golf tarvitsee: jotain räväkkää, joka samaan aikaan ihastuttaa ja suututtaa ihmisiä, ja vangitsee heidän huomionsa.

<a href=Rickie Fowler ja Rory McIlroy. Kuva: Getty Images" width="630" height="422" />

Rickie Fowler ja Rory McIlroy. Kuva: Getty Images

Toisin kuin kollegallani Sami Sarpakunnaksella, minulla kului pitkä tovi keksiä pelaajia, joista en ehkä niin innostu. Vain yksi nimi tuli helposti: Rory McIlroy. Pelaaja, joka olisi muuten puoli vuotta sitten ollut todennäköisesti toisella listalla ykköseni. Olen aina pitänyt McIlroysta, seurannut tarkasti hänen uransa etenemistä, aina kannustanut häntä, ja toivonut hänelle parasta. Tänä kesänä McIlroyn imago silmissäni kuitenkin suorastaan romahti. Syy? Golfin paluu olympialaisiin ja pohjoisirlantilaisen huipun kommentit ja asenne asiaa kohtaan.

Voi tuntua ehkä hieman ristiriitaiselta, että McIlroyn suosio silmissäni romahti aivan pohjalle, mutta Day on silti suosikeissani. Syy tähän on hyvin yksinkertainen: Day on vasta tänä kesänä noussut hiljalleen kiinnostavaksi ja innostavaksi pelaajaksi listoillani, kun taas McIlroy oli pelaaja, jota olen aina pitänyt suuressa arvossa, jonka vuoksi kommentit olympialaisista humauttivat herran kertaheitolla pohjalle (McIlroy on tosin onnistunut jo nostamaan hieman pisteitään viimeisimpien olympialaisia koskevien kommenttiensa ansiosta, vaikka kommentit pelaajan suuhun saattoivatkin laittaa taitava pr-henkilö).

Kenestä muusta pelaajasta en välttämättä aina niin innostu? Tämä on vaikeaa. Sanon seuraavaksi maailmanlistan kolmosen, Jordan Spiethin. Spieth pelaa yrmeällä ilmeellä, enkä nauti hänen pelinsä seuraamisesta, vaikka upeastihan se yleensä sujuu. Useimmiten fiilis jenkkipelaajan tekemisestä on kuitenkin plaah.

Ja vielä yksi pitäisi keksiä. Puuh. Nostan tässä vaiheessa esiin erään toisen jenkkipelaajan, pelaajan nimeltään Rickie Fowler. Sen sijaan, että en niinkään innostuisi pelaajasta, minulla on ehkä enemminkin tietynlainen viha-rakkaussuhde Fowleriin. Arvostan työtä, jota Fowler on tehnyt ja tekee golfmuodin eteen. Minusta on aina hienoa seurata, mitä hänellä on päällään turnauksissa ja mikä on kyseisen turnauksen värivalinta. Lisäksi Fowlerilla on hieno asenne kaikkeen tekemiseen, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Hän tykkää olla tykätty ja on aina iloinen tavatessaan faneja. Mutta. Odotan Fowlerilta paljon, ja esimerkiksi vuonna 2014 hänen suoriutumistaan oli hienoa seurata. Mutta nyt fiilikseni on lösähtänyt. Toivon ja odotan menestystä jenkkipelaajalle, mutta sitten petyn, kun maailmanlistalla sijalla kahdeksan oleva Fowlerin jääkin jopa cutin ulkopuolelle (kuten tänä vuonna tapahtui sekä Mastersissa että US Openissa).

Hauskaa tässä on se, että Fowlerin tekeminen edustaa oikeastaan aika hyvin sitä, minkälaista oma golfin seuraamiseni on: suurien tunteiden vuoristorataa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje