16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tiger pelaa kotikisan PGA Tourin vaikeimmalla kentällä

Tiger pähkäilee seuraavaksi PGA Nationalin vaikeuksia Honda Classicissa

Honda Classic on viime vuosien ajan toiminut loistavana lämmittelykilpailuna ensi viikolla käytävää Cadillac Championshipia (WGC) varten. Eurooppalaiset tähdet ovat pelanneet kilpailun, joka ajoittuu reikäpelimestaruuden ja arvostetu Doralin (Cadillac) väliin. Honda on PGA Tourin kisoista myös vaikeimpien joukossa. Champions Course on erittäin tuulialtis ja sen johdosta usein myös kivikova. Tulokset eivät ole ainakaan aiempina vuosina alkaneet toistuvasti numerolla kuusi, vaan joukkoon on mahtunut lukuisia lähempänä kahdeksankymmenen lyönnin noteerauksia. Viime vuotisen Honda Classicin voittoa puolustaa Rory Sabbatini. Voitto irtosi vuosi sitten tuloksella -9. Tämän vuotiseen kisaan Sabbatini lähtee kuitenkin kolme perättäistä missattua cuttia edellisistä kisoista.

<a href=Rory McIlroy on maailman kuumin golfpelaaja tällä hetkellä" src="/wp-content/uploads/2012/02/12022923283711.jpg" width="505">

Rory McIlroy on maailman kuumin golfpelaaja tällä hetkellä

Suurimmat katseet ja odotukset kohdistuvat alkavassa kilpailussa reikäpelimestaruudessa toiseksi jääneeseen Rory McIlroyhin. 22-vuotias osoitti birdien teko kykynsä aavikolla, mutta nyt on edessä todellinen testi, jossa vaaditaan tarkkuutta ja kärsivällisyyttä suuri annos neljän päivän ajan. Lee Westwood taipui reikäpeleissä viimeisenä päivänä molemmissa otteluissaan. Englantilainen osoitti kuitenkin, että pallo lähtee kohteeseen. Tarkkuudesta ja vahvasta pallonlyömisestä pitäisi olla iso apu mitä vaikeammaksi kenttä muodostuu. Tiger Woods ei ole ollut terävimmillään viime kisoissa. Joukkoon on usein mahtunut yksittäisiä huonoja kierroksia tai mestarille käsittämättömiä virheitä. Woodsin uusi ”residenssi” sijaitsee vain muutaman minuutin ajomatkan päästä kisakentästä, joten kotikenttäetu asetetaan Woodsin harteille. Tiger ei ole aiemmin ollut ahkera Honda Classicin pelaaja, mutta uudet asuinjärjestelyt eron myötä saivat Tigerin osallistumaan kotikisaansa. ”Luonnollisesti sijainnilla oli suuri vaikutus päätökseeni pelata tämä kilpailu. Uutena asukkaana haluan myös tuoda oman panokseni kilpailuun ja hyväntekeväisyyteen, jota PGA Tour kisojen yhteydessä järjestää”, Tiger kommentoi. Jupiterin alue on todellista huippugolfaajien seutua. Samalla alueella majaansa pitävät Tigerin lisäksi mm. Dustin Johnson, Ricky Fowler ja Keegan Bradley. Dustin Johnsonia lukuunottamatta kaikki edellä mainitut ovat mukana kilpailussa.

Ernie tavoittelee nousua maailmanlistalla

Ernie tavoittelee nousua maailmanlistalla

Mielenkiintoinen tapaus tulee olemaan myös Ernie Els. Kisan aiempiin voittajiin lukeutuva Big Easy ei ole vielä(kään) noussut takaisin maailmanlistan 50:n parhaan joukkoon. Sijalta 65 pitäisi tapahtua 15:n sijan nousu seuraavan kuukauden aikana, mikäli jätti haluaa lippunsa US Mastersiin. Nyt jos koskaan kiri olisi aika aloittaa! Kuumia ryhmiä torstaina käynnistyvässä kilpailussa:

7:30 amStanley, KyleBradley, KeeganMcIlroy, Rory
7:40 amWilson Mark,Sabbatini Rory,Villegas Camilo
12:30 pmWestwood, LeePoulter, IanWoods, Tiger
12:40 pmHuh John,Schwartzel Charl,Els Ernie

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)